torstaina, tammikuuta 26, 2017

Vastavärisukat

Juniori on niin liikkuvainen ettei jaksaisi millään olla kuvattavana, ainakaan villasukkien takia. Siksi en saanutkaan yhtään kunnollista ( lue: tarkkaa) kuvaa sukista kun ne menivät jo niin vauhdilla etten perässä pysynyt. Siitä voi kuitenkin päätellä että oli mieluisat ja sopivat sukat. Enpä siis kiusaa lasta sen enempää kuvauksilla vaan totean että sukat on valmiit ja hyvä niin :-)


Juniori valitsi sukkiin aika yllättävät väriyhdistelmät, itse en olisi varmaan tuollaisia mukaan ottanut mutta niillä väreillä tulikin tosi kivat, tykkään! Nämä olivat siis niitä "lahjakorttisukkia", joissa saaja sai itse valita värit ja minä tein sitten sukat niillä väreillä.


Vastavärisukat
Malli: oma
Lanka: Novita 7 veljestä, keskisininen, turkoosi, oranssi ja tumma violetti
Puikot: 3,5 mm


tiistaina, tammikuuta 24, 2017

Junapaita

Välillä aina rohkaistun tekemään lapsille vaatteita kankaastakin. Ompelukone kun ei ole koskaan ollut minulle se paras työväline, niin lopputulos jännittää joka kerta edelleen.

Nyt bongasin Eurokankaasta niin sopivaa junakangasta, että oli ihan pakko ostaa sitä yhden paidan verran. Juniori kun on junafriikki, niin kaikenlaiset juniin liittyvät jutut osuvat helposti silmiin. Kankaissa harvemmin tulee vastaan näin hienoja, myyjänkin kanssa ihmeteltiin että miksi aina pojille on autoja kun pojat kyllä tykkäävät muistakin kulkuneuvoista. Ja meillä etenkin nuo julkiset liikennevälineet on pop (junat, bussit, ratikat ja metro).

Ostin kangasta yhteen paitaan tarvittavan määrän, mutta kotona aloin miettiä että olisiko tyylikkäämpää jos koko paita ei olisikan samaa kangasta. Kävinpä sitten ostamassa sopivaa yksiväristä trikoota josta ompelin hihat. Ja olen kyllä sitä mieltä että pärempi niin. Ja kaiken lisäksi kangasta jäi sen verran että kesäksi siitä saa vaikka t-paidan tai vaikka toisen tällaisen samanlaisenkin.


Lähikuvassa näkyy miten hienoja junien kuvat on!


Eurokankaasa tuntui olevan tosi laaja valikoima kaikkia kivoja trikookankaita ja kyselin että olisiko mitään missä olisi luistinaiheista kuviota (tytön paitaa varten), mutta ihme ja kumma eipä vaan ole. Luulisi ettei se niin harvinainen aihe ole, mutta vaan jääkiekkoaihetta olisi löytynyt. No, luistinkuvoita odotellessa :-)


torstaina, tammikuuta 12, 2017

Ihana myssyohje lapselle!


Lumisen talvimyrskyn kunniaksi siirsin tämän palmikkomyssyn ohjeen ilmaisohjeeksi. Se on useamman vuoden ollut maksullisena ohjeena, mutta nyt siis kaikkien saatavilla Ravelryssä, olkaapa hyvät :-)



Kissasukat: Kisukat


Vielä löytyy joulukuussa neulottua pientä kivaa. Näköjään sitä vaan silloinkin puikot heiluivat vaikka tuntui ettei neuloa ehtinyt ollenkaan!

Neuloin tyttärelleni kissasukat, jotka nimesin Kisukoiksi - tokihan kissasukat on Kisukat :-)

Näissä sitä neulomista riittikin! Kaaviota tihrustin ja yritin psysyä aina oikealla rivillä mutta haastava kuvio kyllä on, tai minusta ainakin tuntui siltä. Pelkäsin että jos teen yhdenkin virheen, sen huomaa heti eikä kissa näytäkään kissalta... Mut hyvät tuli ja tyttö tykkää kun on ihan hulluna kissoihin :-)


Kisukat (Ravelryssä)
Lanka: Novita Venla (musta) ja harmakirjava lanka jotain Lidlin vanhaa lankaa
Puikot: 2,5 mm




maanantaina, tammikuuta 09, 2017

Kirjoneulesukat jämälangoista

Sukkaesittely jatkuu! Nämä sukat neuloin itselleni kengissä pidettäviksi, ovat siis ohuemmasta langasta neulotut, jotta mahtuvat hyvin kenkiin.


Poimin lankakoristani erilaisia ruskeita lankoja ja selailin neulekirjastostani kivoja kirjoneulemalleja ja kivoja kuvioita sieltä löytyikin :-)


Ruskeat kuviot-sukat
Malli: oma
Lanka: erilaisia ohuita jämälankoja
Puikot: 2,5 mm


perjantaina, tammikuuta 06, 2017

Värien ilotulitus!

Värikkäiden sukkien suhteen tuli sen verran kyselyjä ohjeen suhteen, joten kirjoitin suuntaa-antavan ohjeen sukkiin pikaisesti. Ohje löytyy Omien neuleohjeideni joukosta. Olkaapa hyvät :-)


torstaina, tammikuuta 05, 2017

Joulun lahjakortteja

Kylläpä se aika vaan vierähtää nopeasti, olettekohan te lukijat jo kadonneet kokonaan kun en ole päivittänyt blogia pitkään aikaan?

Olen kyllä edelleen koko ajan neulonut enemmän tai vähemmän, mutta kurssin aloittaminen lokakuun alussa onkin vienyt niin paljon aikaa ja energiaa että olen ehtinyt keskittyä blogiin harmillisen vähän.

Mutta parannetaanpa tilannetta :-)

Onneksi olen Ravelryyn päivittänyt valmistuneita neuleita ainakin josssain määrin - se on kyllä oikeasti hyvä paikka tarkistaa mitä on neulonut ja milloin. Ja jos etsii vaikka omista kotikansioista kuvia jostain tietystä neuleesta, on paljon helpompi löytää kuva kun Ravelrystä voi tarkistaa minä vuonna neule on valmistunut!

Mutta katsotaanpa mitä olen neulonut joulukuussa. Joululahjoiksi oli tarkoitus perinteisesti neuloa villasukkia mutta aika ei vaan riittänyt siihen. Mutta joulun alla sain ahaa-elämyksen kun en halunnut kiireessä urakalla neuloa.

Tein saajalle lahjakortin tapaisen kortin, jossa kerroin että neulon saajalle villasukat tammikuun aikana ja liitin mukaan pätkät langoista, joista saaja saa valita mieleiset värit sukkiinsa. Värit oli siis valittu oman lankavarastoni väreistä.



Lapset tuntuivat tykkäävän ideasta kovasti ja kyllä vaan tuo puolisokin oman korttinsa on palauttanut ;-) Tyttären sukat valmistuivatkin jo tässä tammikuun ekalla viikolla. Mukavaa oli se ettei minun tarvinnut kiirehtiä neulomisessa vaan sain nauttia ja neuloa rauhassa ja saaja sai mieluisan väriset sukat. Kaikki on siis tyytyväisiä :-)

Tytär valitsi kirkkaita värejä ja lopputulos miellytti sekä minua että tytärtä. Väriterapiaa kerrakseen! :-)


Värikkäät joululahjasukat
Malli: oma
Lanka: Novita 7 veljestä, eri värejä
Puikot: 3,5 mm


Lisää sukkaesittelyitä luvassa seuraavissa päivityksissä :-)