sunnuntai, marraskuuta 04, 2012

Lintusukat

Lupailin jossain vaiheessa Lintusukkien ohjetta, ja tässä se nyt tulee, mutta se ei ole ihan yksityiskohtainen. Tottuneet neulojat pystyvät tämän avulla sukat neulomaan, ja kaaviota pystyy hyödyntämään myös lapasiin tai mihin vain!

Sukissa on 4 x 12 silmukka. Varressa on 1 o, 1 n- resori, jossa olen neulonut oikeat silmukat kierrettyinä, mutta se on makuasia mistä tykkää. Sitten on sileää mustaa pari kerrosta, joka jälkeen alkaa lintukuvio.  Lintujen välissä on 3 mustaa silmukkaa, eli kuviot menee tasan kun kuvio on 9 silmukkaa (9 s + 3 s).



Vasemmanpuoleinen kaavio neulotaan kokonaan, jonka jälkeen neulotaan pari kerrosta mustaa ja sitten yksi pikkukuvio punaisella ja valkoisella. Sitten pari kerrosta taas mustaa, jonka jälkeen neulotaan punainen kantapää (ihan peruskantapää). Kantapään jälkeen sukka jatkuu noilla pikkukuvioilla, jatka niin että ennen kantapäitä tehtyjen pikkukuvioiden ja kantapään jälkeen tulevien väliin jää 4 mustaa kerrosta. Jatka niin kauan kunnes sukka ulottuu pikkuvarpaan kohdalle. Vaihda lanka punaiseksi ja tee sädekavennukset.

Kaavio on ylösalaisin tietysti siksi, että kun sukka neulotaan varresta alaspäin, kuvio aloitetaan linnun yläosasta;-)


Kaaviossa ei ole tuota punaista nokan hahmoa, koska olen ommellut sen lopuksi. Lähikuvasta näkyy, että se muodostuu kahdesta pitkästä pistosta. Myös linnun valkoiset silmäpisteet on tehty jälkikäteen solmupistoilla. Siten on helpompi, niin ei tarvitse olla niin montaa lankaa mukana vartta neuloessa. Lisäksi solmupistoin tehdyt silmät erottuu paremmin.

7 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Onpa ihanat sukat! Kiitos ohjeesta, olisipa kiva jos saisin tällaiset tehtyä joulupakettiin...

Hepsi kirjoitti...

Ihanat sukat!

Sirpale kirjoitti...

Kivat sukat!

Riikka kirjoitti...

Kiitos ohjeesta :) neulottavien joululahjojen pinoni kasvaa taas :D

saga kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Sovelsin tuota hieman, ja hyvät tuli.

Timanttu kirjoitti...

Tosi kiva malli. poika valitsi sen itse, ja mieluisat tuli! Kiitos ohjeesta!

Kuningas kirjoitti...

Voi mitä hauskaa joulua sukat!