Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit

torstaina, helmikuuta 02, 2017

Oma kotisivu

Olen tässä käynyt luovaan alaan liittyvää kurssia ja kurssin myötä olen kehitellyt myös itselleni omat kotisivut. Niitä kehittelen vielä eteenpäin ja lisäilen juttuja sinne, mutta käykääpä kurkkaamassa mitä sieltä löytyy.

Tarkoitus olisi myös kerätä kaikki ilmaisohjeeni yhteen paikkaan, kun huomasin tuossa kotisivua tehdessä että niitä neuleohjeita on vähän paikassa ja toisesssakin niin ettei itsekään oikein meinaa perässä pysyä. Se on kuitenkin aika iso projekti eikä valmistu ihan hetkessä. Työn alla siis :-)

Työn alla on myös monta neuletta nyt ja tässä yksi keskeneräinen:


Tykkään lapsille neuloa näitä tuplalapasia kun ovat niin ihanan lämpimiä ja käteviä myös. Neulon vuoriosan ensin ja sitten vasta sen itse lapasen. Selailin vanhoja neulekuviani ja sieltä löytyi aikoinaan tekemäni DaCapo-sukat ja niiden ideasta aloitin tytölle "makeat lapaset". Kuulemma kun tyttö näki nämä niin heti alkoi tehdä mieli Da Capo-suklaata! Onnistuneet värit ja kuviot siis :-)

tiistaina, elokuuta 16, 2016

Muistatteko tätä?

Muistatteko vielä tällaista neuletta? Sitä on neulottu kai koko kesä, ainakin minusta tuntuu siltä! Alkukesällä ostin langat Cittarin alesta tähän neuleeseen ja aikomuksena oli neuloa kesää varten kiva kesäneule. Mutta toisin kävi (en varmaan ole ainoa jonka kesäneule valmistuu "ehkä joskus syksyllä"??).


Yleensä neulon aika nopeasti eikä tässä nyt oikeastaan mitään ongelmiakaan ole vastaan tullut (ainakaan isoja sellaisia), joten uskoisin että hitaus johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun neulon tätä yhtenä kappaleena, niin ne on niin suuri mukana kuljetettavaksi niin sen neulominen on jäänyt. Onhan sukakudin paljon helpompi pitää mukana ja neuloa vaikka missä! Höh. Mutta kun en tarvinnut kesäksi villasukkia ;-)

Mutta hei, kyllä se valmistuu ja onhan syksylläkin vielä lämmintä niin että kyllä tätä vielä ennen ensi kesää käytetään. Hihat sain neulottua viikonloppuna ja nyt voin käyttää loput langat helmaosaan. Tosin vähän tuntuu siltä, että lankaa voisi olla pikkuisen enemmän jotta helmaan saisi vähän enemmän pituutta. Mutta katsotaan mihin nuo riittää :-)

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Tilannekatsaus

Vaikka kuulemma kuvat ovat neuleblogeissa tärkeimpiä (no, kyllähän ne oikeasti on ne parhaat ja nopeimmin tutkittavat osuudet), niin tällä kertaa ihan kuvaton postaus;-)

Huomaan kerääväni taas ympärilleni aikamoista aloitettujen neuleiden armeijaa, eli on ihan pakko aloittaa aina joku kiva juttu vaikka on jo monta keskeneräistä puikoilla! Tuttu juttu vai mitä?;-)

Tässä nyt tällä hetkellä työn alla olevat:
1. Laura-lettipipo naperolle akuuttiin pipo-tarpeeseen kun piti saada pyöräilykypärän alle sopiva pipo, lanka kaksinkertainen Nalle Colori
2. Sukkaset ohuesta sukkalangasta, aivotonta neulomista eli ns. pahan päivän varalle neulottavaksi (=mielenkiintoisen elokuvan kera neulottavaksi), lanka Wolle Hartmuth SockenWolle
3. Tähtineule, lanka Lane Cervinia Calzetteria

Suunnitteluasteella, juuri puikoille hypähtämässä:
1. Kevätpäiväntasausyllätyshuivi, lanka varmaankin joku Tallinnasta ostettu vyyhti (kun kaikki muutkin tätä neuloo;-))
2. Kirjoneulepusero kasvivärjätyistä langoista

Hahmotteluvaiheessa, vaatii vielä enemmän hiontaa / langan hankintaa, jotta pääsee puikoille:
1. Porokuvioiset lapaset, kuvio vaatii vielä hiontaa ja mahdollisen mallitilkun neulonnan
2. Kirjoneulelapaset, jonka kuviota en vielä edes paljasta ennen kuin olen tehnyt mallitilkun
3. Kirjoneulelapaset, joihin tulee "kiemurainen" kuvio, malli piirretty
4. Naperolle talvimyssy, johon saan kiinnitettyä kirpparilta löytämäni ihanan nallekuvan

maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Uusi villapusero tekeillä

Cervinia Calzetteria-lankojen tuhoaminen jatkuu, eli nyt teen naperolle niistä uutta villapuseroa, mutta vähän näyttää siltä, ettei lanka vielä tämän puseron jälkeenkään ole kokonaan käytetty. Nyt teen raglan-mallisen, vähän Napitus-tyyppisen puseron, mutta ehkä korkealla kauluksella, saa nyt nähdä. Tähtikuviot tulee todennäköisesti vain alareunoihin eli helmaan ja hihansuihin, koska raglaniin tuollaiset kuviot ei mielestäni oikein sovi, enkä nyt taida kaarrokeneuletta tehdä (vaikka eihän sitä koskaan tiedä...)


Tämä on ollut nopeaa neuloa, yhtäkkiä havahduin että tässähän ollaan jo kohta kainaloissa eli hihojen neulomiseen on siirryttävä jotta saa sitten kaikki samalle pyörölle:-)


maanantaina, tammikuuta 05, 2009

Perinnekuvioita puikoilla

Tämä viimeisin kirjoneulelapanen ei ole edistynyt nyt niin paljon kuin olisi voinut, sillä olen neulonut ahkerasti myös tätä punaista palmikkoneulettani. Mutta kyllä näistäkin vielä lapaset tulee:

Kuviosta tulee kivannäköistä! Lapaset on siis vielä vaiheessaan, toinen valmis ilman peukaloa ja toisessa resori vasta menossa. Malli on saatu monen mutkan kautta ja itsekin sitä vielä muokkasin sopivaksi tälle silmukkamäärälle. Malli on Pertunmaan oma neulemalli, mutta alkuperäinen kuvio oli isompi, minun versioni on 14 silmukalla jaollinen.

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Joulunpunaista palmikkoa

Keskeneräisiä joululahjoja ei kaapeista löytynyt, joten pääsin nauttimaan neulomisesta ihan vaan itselleni:


Aloitin jo jokin aikaa sitten itselleni palmikkoneuletta oman pään ohjeilla ja nyt palmikko alkaa hahmottua niin että siinä on jo jotain näytettävääkin. Lanka on Lane Cervinia Calzetteriaa, jota ostin Tallinnasta jo melkein vuosi sitten. Sitä on kilon verran eli palmikoita voi rauhassa tehdä niin paljon kuin haluaa, sillä lanka kyllä riittää:-) Palmikot näyttää kivalta vaikka itse asiassa ne ei ole kovin monimutkaisia. Onnistuu telkkariakin katsellessa!

Piparitalon osat on nyt paistettu, mutta taikinavalinta ei ollut ollenkaan onnistunut. Kaupasta oli loppu se taikina mitä yleensä olen käyttänyt (Sunnuntai), joten oli pakko tyytyä Myllyn Paras-piparitaikinaan. Mutta se oli erehdys: taikina repeili ja liuskottui ja oli tosi hankalaa käsitellä. Eka kauliminen vielä onnistui, mutta sitten ne seuraavat oli yhtä tuskaa, etenkin kun taikina jo lämpenikin siinä kauliessa. Tulihan ne talon osat valmiiksi, mutta olisin tehnyt useammankin talon lahjoiksi, jos vain taikina ei olisi ollut sellaista mitä oli... makukaan ei ollut kovin kummoinen. Talon osien koristelu on vuorossa tänään tai huomenna, koristeet (lue: karkit) on ostettu valmiiksi, tosin tänään ne yllättäen vähenivät äkillisen makeanhimon yllättäessä;-)


maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Valmiita ja keskeneräisiä

Tässä koko ryhmäkuvassa vielä viikonlopun aikana viimeistellyt pipot, eli tuo tummansininen on blogattu jo aiemmin, mutta muut on uusia. Pikapipoja kaikki, eli parissa tunnissa valmistuvia. Myyntiin menossa kaikki.


Pipot
Malli: Karkauspäivän pipo
Lanka: Novita Fiesta/Karuselli, kukin alle 100 g
Puikot: 6 mm

Sinisiin oli lankaa varattu kaksi kerää, niin että pipolle sai pariksi myös huivin. Molemmissa huiveissa on aika aivotonta neulosta eli ainaoikeaa ja välillä pidennettyjä silmukoita kerroksen verran. Sillä tavalla sai 100 g lankaa riittämään edes jotenkuten huiviksi.



Seuraavista sukista voisi kertoa että ne on "tavalliset sukat - epätavallinen tarina". Eli ne on ihan tavalliset Bambinosta neulotut lasten sukat... Mutta lanka kotiutui meille niin, että napero sai jonkinasteisen uhmakohtauksen lankaosastolla Anttilassa, eli hänen piti saada ehdottomasti juuri se vaaleanvihreä Bambino-kerä (ehkä hieman epätavallinen paikka uhmakohtaukselle, mutta neulojan lapsestahan tässä nyt on kyse...). Yritin sanoa, että meillä on kotona lankaa vaikka kuinka paljon ja tuollaistakin väriä (no, ei ehkä ihan...), mutta ei vaan auttanut! Kysyin mitä siitä pitäisi tehdä, kun ei nyt lankaa vaan siksi osteta että kerä näyttää kivalta (eikö...?;-)). Ja naperohan vastasi topakasti että "unisukat". No, mitä muuta olisin siinä vaiheessa enää voinut kuin ostaa langan?! Jos 3-vuotias osaa valita mieleisen kerän hyllystä ja vielä osaa kysyttäessä kertoa mitä haluaa siitä hänelle neulottavan, niin siinä menee aika sanattomaksi;-) Eihän sitä aina itsekään osaa sanoa ostamistaan keristä mitä niistä aikoo neuloa...

Unisukat
Malli: perussukka
Lanka: Novita Bambino
Puikot: 3 mm

Nyt alkaa erilaiset tilaustyöt olla aika kivasti neulottuna, siis ne jotka pitäisi saada valmiiksi ennen joulua. Pari nukenvaatetta on vielä ideoitavana ja toteutettavana, mutta ne jätän vielä hautumaan.

Olen siis aloittanut ihan itselle jotain ihanaa:
Mallitilkkua on syntymässä palmikoiden kera Tallinnasta ostetusta langasta... Lanka (Cervinia Calzetteria) vaikuttaa suht kivalta neuloa, ehkä hieman nitisee puikoilla, mutta en anna sen haitata: langassa on 70 % villaa, joten eihän se voi nitistä puikoilla, eihän?


Toinen keskeneräinen on kirjoneulelapanen Lapaskuun kunniaksi (tämä ehkä jää ainoaksi Lapaskuun tekeleeksi, mutta pitää nyt ainakin yhdet neuloa!). Tykkään mallista, joka on yllättävän vaikea, eli tarpeeksi haasteellinen, vaikka näyttääkin helpolta. Ja Colorit kyllä sopii kivasti kirjoneuleisiin, yksinään niistä kun ei ole oikein mihinkään.


tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Piristystä

No ei ole kumma jos on neuleplääh vaivannut ja muutenkin plääh olo - hemppa on 106 joten eiköhän tämäkin plääh-olo raudalla parane. Lisäksi ostin muutakin piristävää:


Aino-jäätelön uusi kausimaku luumu on ihan mielettömän herkullista, ainakin jos tykkää luumun mausta! Söin puoli pakettia kerralla kun oli niin hyvää:-) Ja Kotilieden käsityösivut oli tällä kertaa myös kivat. Tämä satsi piristi jo kummasti!

Lisäksi päätin auringonpaisteen takia kuvata noita keskeneräisiäkin neuleita, pusero on jo raglan-vaiheessa, teen sitä aika pitkälti Napituksen ohjeella, housut taas on Novitan ohjeella neulottu. Esittelen ne tarkemmin kunhan ovat ihan valmiit.



torstaina, lokakuuta 09, 2008

No edistyyhän se!

Ahkeran neulonnan tuloksena raitapaita alkaa hahmottua - hahmottuisi tosin vielä paremmin jos olisin jaksanut kuvausta varten siirtää vartalo-osan pidemmälle pyörölle, mutta mutta...


Seuraavana vuorossa on raglaneiden jonkinlaista laskemista, tosin aiemmin olen aika kivasti hyvällä onnella saanut kappaleet kaventumaan juuri sopivasti. Mutta purkaminenkaan ei ole kivaa, joten nyt teen kyllä ainakin jonkinasteisia laskelmia. Pitäisi varmaan tehdä jotain muitakin muistiinpanoja, jos aion ohjetta saada aikaan...

Kurinalainen neulonta on nyt aiheuttanut myös sen, että päätin että otan sittenkin tämän mukaan reissuneuleeksi. Nyt kun saan tämän yhdelle pyörölle, ei se niin tilaa vievä olekaan. Jos vaikka saisi tämän viikonlopun aikana valmiiksi tai ainakin lähelle valmiiksi;-)

Edit: No eipä se tullut taaskaan uusi Novita-lehti vaikka Novitan sivuilla niin luki että 10.10 ilmestyy:-/

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Raidat lisääntyy

Naperon raitapaita on nyt aktiivisesti työn alla ja toivon että se valmistuisikin ennen kuin se tuntuu jo liian kesäiseltä. Tosin kyllähän tuolla tarkenee talvellakin kun harrastaa kerrospukeutumista, mikä muutenkin on lapsilla kätevää.


Tänään aloitin tuon toisen hihan ja yllättävän nopeastihan se piteni:-) Ajattelin että teen hihat kainaloihin saakka ja katson näyttäisikö pusero hyvältä raglankavennuksilla vai jotenkin muuten.

Sepen käännös on edennyt nyt sen verran, että juuri kun olin päässyt vauhdilla käännöksen kanssa alkuun, sain tiedon käännöksen tarvitsijalta, että hän olikin saanut käännöksen joltain muulta. Kyselin tietty heti käännöksen perään, koska haluaisin mielelläni julkaista käännöksen vaikka Ravelryssä ym., mutta nyt ko. henkilöstä ei ole kuulunut mitään... Tyhmää! Kohta kyllä jatkan sitä omaa käännöstäni jos ei mitään kuulu ja julkaisen sen, olisi vaan ollut helpompaa käyttää valmista!

Syksyn ilmojen viiletessä piti taas hakea vintiltä kaikki kesäsäilössä olleet villapuserot, lapaset ja huivit - ja itse asiassa olin vähän pettynyt miten paljon niitä olikaan. Enhän oikeastaan tarvitse mitään uutta?:-( Ja naperonkin viime talvella eniten käytetty villapipo oli vielä sopiva!! Eikö lapsetkaan enää tarvitse joka talvi uusia villatamineita??

Ehkä kuitenkin silti neulon ensi talveksikin jotain uutta... ;-)

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Kirjoneuletta vaihteeksi

Neulominen maistuu taas vähän paremmalta, kiitos kirjoneuleen:-)


Tästä on tulossa itselleni sormikkaat Ruskahuivin seuraksi (mikä edelleen on kovassa käytössä etenkin syksyisin). Kylläpä kirjoneuleen neulominen tuntuu pitkästä aikaa ihanalta ja miten nopeasti se etenee yksiväriseen verrattuna!! Kuviomalli on itse kehitelty kun en löytänyt tähän hätään sopivaa 7 silmukan levyistä kuviota, lankana ruskeaa Nallea ja sipulinkuorilla itsevärjättyä Nallea.

Uuden opettelu virkistää myös - toisaalta on aika haastavaa - olen kääntänyt Sepe-nallen ohjetta englanniksi kun tuli niin harras toive siitä:-) Saa nähdä miten se onnistuu!


tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Hiljaa hyvä tulee:-)

Hitaasti mutta varmasti etenee naperon raitapaita. Voisi kyllä edetä nopeamminkin, mutta plääh iskee aina ajoittain eikä neuletta tule otettua esille:-/ Kyllä tästä varmaan ihan kiva tulee, mutta huomasin että nyt ongelmani taitaa olla juuri se, että kaikki keskeneräiset työt on niin aivottomia neuleita, että siksi ne ei jaksa kiinnostaa. Mutta itsepähän olen ne aloittanut, kääk! Miksi ihmeessä minulla ei ole tekeillä yhtään kirjoneuletta tai edes palmikoita?? Nyt sitten yritän tuskallisesti saada keskeneräiset valmiiksi, jotta saisin puikoille jotain mielenkiintoisempaa:-)

Onneksi hyvänä porkkanana toimii juuri julkaistu Tikrun Chevalier-sukkien ohje, jonka haluan ehdottomasti kokeilla, niin ihanilta sukat näyttää!! Siis nyt vain kurinalaisuutta mukaan, jotta pääsen uusia sukkia neulomaan:-)

perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Kotikeittiövärjäystä

Löysin keittiön yläkaapistani sinne varastoituja sipulinkuoria (värjäystä varten;-)) ja ajattelin että ne nyt voisi kattilaan heittää kotonakin, ei niitä mökille asti tarvitse viedä värjäystä varten, ja tällaista niistä tuli:

Ja taas on sanottava, että väri ei ole sitä mitä oikeasti, vaikka kuinka yritin säätää valokuvan värejä lähelle oikeaa, mutta kun ei! Taitaa nuo luonnonvärit olla sellaisia, että kamera ei niitä pysty toistaamaan mitenkään. Mutta ainakin kaikki värjärit tietää miten upeaa hehkua tulee sipulinkuorilla värjättäessä, nuo ovat juuri sitä! Tuo haaleampi oikealla oleva jälkivärjätty vyyhtikin on kaunis keltainen, vaikka tuossa se näyttää lähinnä haalelta beigeltä...

Urbanin hihat on nyt aloitettu, laitetaan nyt ihan kuvakin, ettei mene aina vaan mainitsemiseksi;-)

Minun Urbanista tulee siis villatakki, laitan siihen vetoketjun. Ja eteenkin tuli sitten kuitenkin nuo lantiopalmikot, vaikka ne olikin aika hikinen urakka. Näin kuumalla, vaikka neuloisi parvekkeella (mikä ei ole mikään kauhean paahteinen), villapuseron neulominen käy ihan työstä;-)

Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen, eli olen sortumassa Bambuihin... Tekee niin mieli neuloa jotain hieman kevyempää kuin paksua villaa, (pitäähän neulomisen olla hauskaa, niin kuin joku vasta blogissaan mainitsi!), että aion hemmotella itseäni ottamalla puikoille ruskeat ale-bambut, jotka olen ostanut jo viime kesänä. Mallia otan tästä, vaikkakin teen neuletakin:

Tuosta mallista otan lähinnä vain silmukkamäärät, niin pääsee vähän helpommalla. Tykkään kauheasti tuosta mallineuleesta, ihana pitsikuvio!

Lisäksi viikon tylsin juttu: mies oli tuomassa matkatuliaisina minulle uuden IK:n ja sitten se mokoma unohti sen junaan:-( Kenkkua! Toivottavasti edes joku neuloja löytää sen junasta!

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Ahkerointia

Olen ollut ahkerana ja neulonut urbania oikein urakalla! Katsokaa vaikka, takakappale on jo kainalokavennuksissa:



Suurimmat palmikoinnit on tässä kappaleessa selätetty, oli kyllä aika aikaavieviä, pohdinkin jos vaikka jättäisi nuo sivupalmikot etukappaleesta pois... Jouduttaisi paljon tuota neulomista ja voisi olla ihan hyväkin ettei etukappaleessa olisi tuollaista muotoilua. Takana se on ihan hyvä, mutta ei edessä;-)

Aurinkoista viikonloppua kaikille, minä aion värjäillä, mutta en vielä ole varma mitä!


keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Värillisiä ajatuksia

Tänään kävin hakemassa Anttilasta Dylon-väriä pitsineuleen värjäystä varten ja päädyin oliivinvihreään, koska uskoisin että se väri olisi mahdollisimman monikäyttöinen muuhun vaatetukseeni sovitettuna. Lisäksi sen verran tumma väri että sopisi myös hiekkalaatikon reunalla käytettäväksi.

Mutta - mutta! Sain värihyllyn luon kuningasajatuksen värjäämiseen liittyen, itse asiassa uskon että siihen vaikutti edellisen postauksen kommenttien joukossa oleva mammaliinin kommentti, että voisin värjätä neuleen vasta jonkin aikaa neuletta käytettyäni. Idea jäi hautumaan ja keksin, että miksen voisikin värjätä sitä vanhaa pitsineulettani ja jättääkin tämän uuden valkoiseksi. Tarkoitushan oli saada sekä värillinen että valkoinen pitsineuletakki ja olisihan järkevää värjätä se vanha, joka ei ehkä olekaan enää niin valkoinen! Ja jos värjäyskin vähän epäonnistuu niin vanhan värjääminen ei tunnu niin riskipeliltä:-) Tämän idean toteutus on kuitenkin vielä edessä, todennäköisesti värjään huomenna, kunhan vain tutkin miten värjäys tapahtuu uudessa pesukoneessamme...

Nyt puikoilla on pikkuvälipalaneule: sukat itselle riemunkirjavin värein. Koko ajan neuloessa pohdin onko tämä lanka kaunista vai sittenkin rumasukkaehdokas... Ehkä se selviää kunhan sukat ovat valmiit:-) Hassua muuten että bloggasin kyseisen lankaostokseni lähes tarkalleen vuosi sitten, kauan tuokin kerä odotti puikoille pääsyään!

Urban Arankin muuten eteni eilen yllättäen muutaman kerroksen, kurinalaisuus siis jatkuu jossain määrin... Olisi ihana saada neule valmiiksi kesän aikana!!


maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Pitsineule jatkuu ja jatkuu...

Koko viikonlopun tappelin sen pitsitakkini kanssa ja vieläkin se jatkuu... Luulin jo saaneeni sen valmiiksi, mutta kovasti neuletta sovitellessa alkoi tuntua että kaula-aukko on sittenkin liian pieni. Tosin neuletakissa se ei ole niin iso ongelma kuin puserossa, etenkin kun varmaan pidän takkia aika paljon aukikin, mutta silti: alkoi tuntua etten ole tyytyväinen vieläkään!

Purin nyt muutaman mallikerran vielä yläosaa ja lopetan muutaman kerroksen jälkeen (tuntuu että tämä neule on minulla koko ajan käsissä...). Ja sitten saa sen takin neulomisosuus olla. Sitten on vielä lankojen päättely, mitä nyt ei ole paljon koska saumoja ei ole kuin sivusaumat ja ne on jo ommeltu ja kerätkin oli 100 g keriä.

Mutta lopuksi on edessä vielä se haastavin osuus, eli aion värjätä takin!! Väri on vielä arvoitus, mutta eiköhän se kaupassa värihyllyn luona hahmotu. Tiesin koko ajan neuloessa ettei siitä tule valkoista, koska haluan siitä arkisen käyttöneuletakin kesäksi ja jos se on valkoinen, sitä ei tule pidettyä. Ja minulla on kuitenkin jo toinen valkoinen kesäpitsitakki.

Mutta jottei tule ihan kuvaton postaus, tässä mitä muuta olen tehnyt: olen sipsutellut kameran edessä ja kuvannut jo jonkin aikaa sitten valmistuneita sukkiani ja yrittänyt saada Ulla-kelpoisia kuvia. Ohje siis tulossa Ullaan!

Mielessä vilkkuu jo seuraava neuletyö, se on itse asiassa ollut jo hautumassa mielessä pitkään, mutta kun näin vielä Terhin Cloud Boleron ja myös Jatan, tiedän että tämän boleron haluan! Mutta mikä lanka?? Ohjeen lanka on aika paksua mutten kesäksi halua paksua... pitää siis vielä suunnitella:-)


perjantaina, toukokuuta 16, 2008

The Keskeneräinen

Näytetään nyt jotain neulomuksiakin, ettei mene ihan tylsäksi;-)

Eli tässä ne pitsitakin taka- ja etukappaleet odottamassa hihojen valmistumista samaan vaiheeseen = kainalon tasolle. Tuossa järjestyksessä ne ei siis puikoille jää (jos tarkkasilmäisimmät huomasivat oudon asettelun) vaan ovat nyt vaan tuossa pyöröllä odottelemassa hihojen valmistumista.

En ole vieläkään varma millainen neuleen yläosasta tulee mutta ehkä raglanmalli voisi kuitenkin olla kiva ja sellainen että raglansaumat olisi vaikka joku kapea palmikko. En sitten tiedä yhtään näyttäisikö se hyvältä, joten se selviää vasta viikonlopun jälkeen, jos vihdoin saan hihat viikonloppuna vaiheeseen. Tätä neuletta onkin sitten neulottu ja neulottu, aloitan kyllä tämän valmistuttua jonkun mukavamman neuleen;-)

Mutta nyt pannarin paistoon perjantain kunniaksi:-) Hyvää viikonloppua kaikille!

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Pitsiä puikoilla

Tämä on ollut jo jonkin aikaa puikoilla, eli tuloillaan on minulle itselleni Novitan Jasmin-langasta pitsineuletakki. Mallineuleeseen olen tosi tyytyväinen! Se löytyi sitten kuitenkin monen mallitilkun jälkeen siitä kirjasta, josta en edes erityisemmin pitänyt, siis viimeisimmistä neulekirjahankinnoistani;-) Ehkä kirja sittenkin on ihan käyttökelpoinen!
En ole vielä ollenkaan varma minkä mallinen takki tästä tulee, teen ensin taka- ja etukappaleet kainaloihin saakka ja vielä hihatkin samaan kohtaan, ja sitten päätän tuleeko tästä raglan-mallinen vai ei. Tykkäisin raglanista ja olen huomannut että se sopii minulle 100 kertaa paremmin kuin tavallinen hiha, mutta tämä pitsimalli on vähän hankala raglaniin... Yksi vaihtoehto olisi neuloa yläosa sileää. Silloinhan raglankavennukset menisi helposti, mutta en tiedä näyttäisikö sellainen ratkaisu muuten hyvältä.
Nyt kuitenkin teen rauhassa niitä kappaleiden alaosia;-) Lanka on mukavan paksua joten neule etenee mukavasti!

Löysin Ravelrystä omista Projekteistani myös yhden keskeneräisen neuleen, jonka olin ihan unohtanut laatikon pohjalle (kätevää kun on Ravelry!) ja neuloin sen valmiiksi. Enää puuttuu langanpäiden päättely ja se vaihe jossa naperoa suostutellaan pukemaan mekko ylle jotta saisin edes yhden käyttökelpoisen kuvan neuleesta... Sitä odotellessa... ;-)

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Neulekirjakatsaus

Kerroin viimeksi uusista neulekirjoista ja tässä jotain omia arvioitani kirjoista. Olen aina itse kaipaillut edes yhtä aukeamakuvaa kirjasta ennen sen ostamista netistä ja siksi nyt näistä aukeamakuva muillekin mahdolliseksi avuksi siitä kannattaako kirjaa hankkia:-)

Ensiksi Erika Knightin: Lace & Eyelets, joka oli hieman pettymys minulle. Odotin upeampia erilaisia pitsimalleja, mutta kirja ei oikeastaan säväyttänyt mitenkään. Onhan se ihan kiva teos neulekirjastooni, ja ehkä sieltä aikojen kuluessa löytyy käyttökelpoisia malleja, mutta nyt siitä jäi vähän tyhjä olo:-/ Myös ruutukaavioiden puuttuminen oli miinus!


Seuraava on myös pitsikirja tai oikeastaan kaksi, kun ostin Kinzelin molemmat pitsikirjat: Marianne Kinzel: First Book of Modern Lace Knitting ja Second Book of Modern Lace Knitting:


Näistä Kinzelin kirjoista tulen varmaankin soveltamaan erilaisia pitsimalleja, mutta voipi olla että jonkun mallin kokeilen ihan sellaisenaankin, sen verran ihania liinoja on noista kirjoista näkynyt Ravelryssä! Mallit on todella haastavan näköisiä ja niissä on lähinnä erikokoisia liinoja mutta ovat sovellettavissa vaikka huiveiksi. Ohjeet on sekä sanallisesti että kaavioina.

Viimeisenä mielestäni paras kirja, eli Big Book of Knitting Stitch Patterns (ja Adlibriksen hintakin on aika kiva!):
Parhaimmaksi tämän tekee se, että malleja on paljon ja ohjeet on sekä sanallisesti että kaaviomuodossa. Mielestäni sanallinenkin ohje on ihan hyvä olla mukana sen varalle että kaavio ei selvennä asiaa tarpeeksi, voi sitten lukea sanallisen puolen ja silloin kyllä yleensä monimutkaisimmatkin jutut selviää:-)
Mallit on jaoteltu osioihin: Basic Stitches, Classic Stitches, Crossover Stitches, Creative Stitches, Lace Stitches, Textured Stitches, Slip Stitch patterns, Multicolored Stitches ja Jacquard patterns eli aika paljon erityyppisiä. Uskoisin että tätä kirjaa tulen käyttämään vielä monta kertaa!


Tällaisia arvioita kirjojen pikaisella selauksella ja nyt menen heti takaisin Ulla-neuleiden pariin: ruskeaa nallen jalkaa on tulossa - kävin tänään juuri ostamassa lisää nallen täytevanua Eurokankaasta:-)



tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Samostunika puikoilla

Tänään parhaiten on edistynyt tämä Samostunika, Helmiksen loistavalla ohjeella (104 cm-koko)! Tämä on aivotonta neulomista, mutta tänään ei ole oikein muuhun ehtinytkään:-) Tätä on aivan ihana neuloa!!