perjantaina, marraskuuta 07, 2014

Maa-sukat

Juniorin sukkia on alkanut mystisesti kadota ja hänellä alkoi olla huolestuttava villasukkavaje. Voi olla että siinä ei ole oikeasti mitään mystistä, eli jalka vain kasvaa ja isosiskolta mahdollisesti pieneksi jäävät sukat ovat sen verran pinkkejä etteivät kelpaa "isolle pojalle", mutta onhan se aika mystistä kun minä neulon koko ajan ja lapsella ei yhtäkkiä olekaan sukkia ;-)

Joka tapauksessa neuloja riemuiten tekee uusia sukkia. Tässä uusimmat, hieman normaalia pidemmällä varrella. Ei jää nilkka palelemaan vaikka lunta menisi vaikka kengän suusta vähän sisään. Kunnon varret on pop!


Maa-sukat
Malli: oma, kuvioita omasta päästä  sekalaisesti singahdellen
Lanka: G-B Wollen JIL (tumma ja vaalea ruskea) ja Gjestal Maija (ruosteenruskea)
Puikot: 3 mm


Loppuun on "ihan pakko" laittaa kuva kuvauspaikasta ja -tilanteesta. Minua jotenkin huvittaa se, miten paikka ja lopullinen kuva on yleensä niin erilaiset. Kuvasta voi saada ihanan harmonisen vaikutelman, vaikka oikeasti kaikki kuvauskohteen ympärillä on kaaoksessa! 

Heitänpä haasteen itselleni ja vaikka teille muillekin neulojille: uskallatteko kuvata myös kuvauspaikan ja näyttää sen lukijoille?! Minä lupaan tehdä niin jatkossa, ainakin satunnaisesti. :-)

Tässä siis näiden sukkien kuvaustilanne! Koska sisätiloissa valoa on tähän aikaan vuodesta tosi huonosti, siis luonnonvaloa, on mentävä ulos. Muuten viime aikoina valokuvani ovat ehkä huonontuneet (entisestään...) sillä Canonini hajosi ja joudun siis kuvaamaan ainoastaan kännykällä. Onneksi hyvällä kännykällä -- mutta kuitenkin...

Mutta asiaan: meillä on mukava pieni talja, jonka päällä tykkään kuvata pieniä neuleita. Siitä tulee kivan pehmoinen tausta ja lämmin väri. Siispä laitoin taljan pyykkitelineen päälle. Ei tarvitse kumarrella parvekkeen lattialla ;-)


Ja kyllä: sukat on kuvattu ennen lumentuloa! Nyt maisema olisi huomattavasti valkoisempi :-)

3 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Ompa tosi kauniit värit näissä sukissa. Ei kai teilläkin ole se joku joka niitä sukkia hävittää... meillä se aikoinaan vieraili usein, mutta onneksi muutti pojan mukana Helsinkiin :)

Hyvä kuvauspaikka.

saga kirjoitti...

Niin tuttu tilanne, että neulojan lapsella ei ole villasukkia :)

A kirjoitti...

Ihanat nuo ed. postauksen pipot (tai pipo :) ja tuo kuvaushaaste on houkutteleva. Noinhan se menee, ainakin jos kotona kuvaa. Ympäristö voi olla kaikkea muuta kuin harmoninen :)