keskiviikkona, elokuuta 26, 2015

Täällä taas!

Blogin paikkaa on nyt siirrelty ees ja taas ja päädyin nyt kesätauon jälkeen samalla siirtymään takaisin tähän blogiin. Olen blogini nimeä ja paikkaa miettinyt pitkään koska en haluaisi sekoittua toiseen Villapallon, mutta minkäs teet. Tuntuu että minut "tunnetaan" neulepiireissä Villapallona enkä nyt mitenkään siitä nimestä pääse eroon :-)

Olen seurannut kävijätilastojakin ja tässä blogissa vaan käydään enemmän kuin siinä uudessa johon yritin lukijani siirtää, vaikken tätä edes ole päivittänyt aikoihin. No ollaan täällä sitten :-) Ainakin osoite säilyy, nimeä vielä pohdin ehkä paremmaksi. Mene ja tiedä. Se jääköön nähtäväksi.

Mutta mitähän kesätauon aikana on tapahtunut. Olisi ehkä aika raportoida kesän neulomuksia, kunhan itsekin kertailen mitä on tullut neulottua. Kesä on ollut pitkä ja puikot on kilisseet kun ei ole ollut liian kuumakaan :-)

Kesäkuussa kun ei vielä arvannut millaiset säät tulisi kesällä olemaan, neuloin  melkein kuin vitsillä koko perheelle paksut villasukat jämälangoista. Juhannukseksi sain aikaan nipun paksuja villasukkia, ja tarpeenhan ne olikin mökillä "palellessa":


Jämäsukkia koko perheelle
Malli: perussukka
Lanka: Novita Isoveli ja 7 veljestä yhtaikaa
Puikot: 6 mm

No, olen minä jotain vähän nätimpääkin neulonut. Piti parille vauvalle neuloa tossut. Tätä mallia olen aikoinaan neulonut omillekin vauvoille ja käytössä hyväksi todennut. Kunnon nyöri tekee sen että tossut pysyy jaloissa vaikka vauva potkisi :-)


Vauvan tossuja
Malli: Multicolored Sockies kirjasta "Socks, socks, socks"
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 mm




5 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Ompa nuo pienet tossut sulosia.

Emma kirjoitti...

Söpösiä tossuja! Nyt sai hetkeksi heittää villasukat jaloista, mutta kohtahan se syksy jo hiipii ovelle ja paksuillekin lämmittimille on taas käyttöä...

Päivikki kirjoitti...

Ihania tossuja. Minä myös päädyin vaihtamaan blogiani ja nimimerkkiäni, Koska löysin blogimaailmasta toisen Neule-Kirpun. Ja se toinen ei näyttänyt pitävän että meitä on kaksi...

KristiinaS kirjoitti...

Mä seuraan sinne minne neuvot, eli taas tulin tänne. En kyllä koskaan poistanut lukulistaltani "vanhaa" blogiasi, koska listalta oli helppo klikata katsomaan jotain asiaa jos oli tarvis.
Nimestä ja osoitteesta viis, kunhan bloggaat:)

seijap kirjoitti...

Kristiinan kanssa samalla linjalla. Kunhan vaan tulee tieto, että missä bloggaat niin se osoite sitten laitetaan Bloglovingiin...
En tosin ollut minäkään poistanut tätä "vanhaa" Bloglovingista.
Hyvää alkavaa syksyä