torstaina, heinäkuuta 27, 2006

Neulesuunnittelua



Eilen havahduin siihen että jos aion seuraavaan Ullaan jotain suunnitella, olisi jo korkea aika aloittaa., eikä vain odottaa että syksy tulee. Alkusysäyksen antoi Kristel, joka myös näytti aloittaneen samat puuhat.

Minulla on selkeänä kuvana se, mitä haluan saada aikaan, mutta eilen huomasin, että toteutus ei sitten ollutkaan yhtä selkeää;-) Ei se suunnittelu niin helppoa ole! Mallitilkkuja syntyi, ja taas purettiin, ja purettiin... Selailin malliohjekansiotani, johon olen vuosien varrella kerännyt erilaisia mallineuleita, sekä pitsineuleita, että kirjoneuleita. Viime aikoina mallien ja ohjeiden talteenotto ei olekaan ollut yhtä järjestelmällistä kuin ennen: lähinnä vain tulostan, koska se on niin helppoa. Mapit ja kansiot pursuilevatkin ohjeita niin etten ole niitä edes kovin tarkaan tutkinut, kunhan ovat vain tallessa:-)

Vaikutteita, ideoita ja myös tekniikkaa etsiskelin siis kovasti ja vähitellen asia alkaa hahmottua. Tässä suunnitellessa olen huomannut myös oppineeni uusia juttuja, jotain tekniikkaa tai ongelman ratkaisua etsiessä helposti löytää jotain muitakin hyviä juttuja. Kerrankin tulee tutkittua neulekirjojen ohjeita tarkkaan!

Tämän prosessin (josta näkyy jotain yllä olevassa kuvassa) tuloksia näkyy toivottavasti sitten seuraavassa Ullassa!

Ei kommentteja: