tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Vapaalankahuovutus vaihekuvin

Tässä vapaalankahuovutus kuvitettuna vaihe vaiheelta:


1.
Alkuasetelma
eli tarvikkeet: pala kangasta (tässä on vanhasta lakanasta leikattu sopiva pala, 150 cm x 60 cm), huovutusvillaa, huovuttuvia lankoja (esim. hahtuvalankaa tai muuta 100 % villalankaa jota ei ole tehty huopumattomaksi), tässä on käytetty harmaata ja valkoista Alafoss Lopia ja punaista huovutusvillaa lisäksi vanhat sukkahousut tai polvisukka ja pesukone. (+ sakset jotka eivät ole kuvassa...)


2
Asettele harmaasta Lopista pituussuunnassa lankoja, ne voi olla niin että ne on katkaistu päistä tai sitten jatkuvana pitkänä lankana. Laita langat lakanan toiseen reunaan, jotta lakanan toisen reunan voi lopuksi sitten taittaa huivin päälle.


3
Tässä esimerkissä langat on aseteltu välillä lankaa katkaisematta.


4
Asettele lankaa samalla tavalla poikittaissuunnassa. Varmista että poikittaislangat ulottuvat reunimmaisiinkin pitkittäislankoihin, jotta ristikosta tulee tukeva.


5
Tee valkoisesta Lopista poikittais-siksak-kuviota.


6
Ja vielä toiseenkin suuntaan jotta muodostuu ruutumainen kuvio.


7
Ota huovutusvilla ja revi siitä sormilla pieniä "tupsuja" ja asettele ne lankaristikoiden päälle haluamallasi tavalla.


8
Taita lakanan toinen reuna huiviosan päälle varovasti ettei langat ja villat siirry paikoiltaan.


9 Taita myös päät varovasti ja toinen sivu jotta huivi on hyvin paketoitu joka reunalta.


10 Rullaa koko tekele rullaksi, varovasti mutta tiukasti. Tiivis rulla pitää villat paikoillaan huovutusvaiheessa.


11 Rulla on valmis ja vieressä odottaa polvisukka johon rulla laitetaan.


12
Laita rulla sukkaan ja sulje se narulla ja lisäksi olen itse laittanut vielä lankaa ympärille jotta käärö pysyy tiukasti paikoillaan sukan sisällä.

Laita rulla jonkun vanhan pyyhkeen kanssa pesukoneeseen + hieman pesuainetta (minulla on tietty yksi pyyhe huovutuksia varten, mielestäni huovutukseen käytettyjä pyyhkeitä ei voi käyttää enää mihinkään muuhun…) ja laita 40 asteen hieno- tai kirjopesuohjelma pyörimään. Riippuu vähän pesukoneesta mikä on sopiva, mutta yleensä huivin voi laittaa uudelleen jos huopumista ei ole tullut tarpeeksi. Se kuitenkin huovuttuu niin paljon että homma pysyy koossa eikä lakanakäärön avaaminen haittaa. Uudelleen vain rullalle ja koneeseen jos ei ole hyvä. Samalla voi myös lisätä villaa tai lankoja jos siltä näyttää.

Ja mitä tästä rullasta kuoriutuu huovutuksen jälkeen...


Huivi, joka on juuri sopivasti huopunut!


Aivan onnistunut huovutus ja kuten huomaatte: se on helppoa:-)

15 kommenttia:

KirsiJ kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Näyttipä helpolta, kun oli vaihe vaiheelta kuvia. Tarvikkeita ei nyt ole, mutta joskus tekisi mieli kokeilla.

seijap kirjoitti...

Huivista tuli kaunis. Itse olen aina laittanut rullan kiinni monella kumilenkillä. Tuo sukka ja naru on varmaan varmempi. Tosin ei mulla kertaakaan ole vielä auennut.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, en tiennytkään aiemmin miten vapaalankahuovutusta tehdään. Ehkä sitten joskus saisin aikaiseksi kokeilla ihan itsekin...
-Sarapee

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa,kokeilen varmasti! Kiitos opastuksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeista! En ollutkaan aiemmin paljoa tutustunut tekniikkaan, joten tämä tuli tarpeeseen. Nyt syyhyttää tietysti heti kokeilla... :)

Sylvi kirjoitti...

Minkälaisen vaikutuksen huovutuksessa mukana oleminen sitten tekee pyyhkeelle?

Sylvi kirjoitti...

Minkälainen vaikutus huovutuksessa mukana olemisella on pyyhkeelle?

Pia Nore kirjoitti...

huu: en nyt tarkkaan osaa sanoa tuosta pyyhkeestä, mutta jotain pehmeää koneessa olisi oltava silloin kun huovutettavat jutut siellä pyörii, kai huopuu paremmin kun "hakkaantuu" jotain vasten. Kaikissa neuleidenkin huovutuksissahan on mukana pyyhe tai vastaava. En siis osaa sen tarkemmin sanoa. Voi se olla jokin muukin kuin pyyhe, vanha lakana tai kangaspala:-)

Pikku- Kettu kirjoitti...

Vau! Tuostahan tulee upeata jälkeä. Ja noin helpolla vielä. Mistäköhän sitä saisi lisää tunteja tähän hulluun viikkoon? :)

Anonyymi kirjoitti...

Suurkiitos ohjeesta kuvineen! Pakko kokeilla nyt heti vaikka lämpömittari tykittääkin +32.
Terkuin, teija

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tälläistä ohjetta etsin. Kiitos KOVASTI!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, oli selkeä ja toimiva.
Sain tuotoksenkin onnistumaan ihan hyvin: http://jaanan-kasityot.info/2008/10/27/vapaalankahuovutusta-kammekkaat/

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hyvät ohjeet, kiitos!
Oletko kokeillut tarttuisiko tuo huovutus koneessa kiinni esim.fleecehuopaan? Meinaan, että vois tuunata itselle mieluisaksi.
kyselee paula

Pia Nore kirjoitti...

anonyymille: En ole kokeillut, mutta saattaa olla että tarttuisikin, sitähän voi kokeilla vaikka ihan pieneen tilkkuun ensin. Olen ainakin huovutusvillaa saanut neulottuun pintaan tarttumaan pesukonehuovutuksella.

Anonyymi kirjoitti...

Υour way of tellіng thе whole thing іn thіs article is геally plеasant, every one be able
tо without ԁifficulty understаnd it, Thanks a lot.



Heгe is my website :: just click the next article