keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Neulekirjakatsaus

Kerroin viimeksi uusista neulekirjoista ja tässä jotain omia arvioitani kirjoista. Olen aina itse kaipaillut edes yhtä aukeamakuvaa kirjasta ennen sen ostamista netistä ja siksi nyt näistä aukeamakuva muillekin mahdolliseksi avuksi siitä kannattaako kirjaa hankkia:-)

Ensiksi Erika Knightin: Lace & Eyelets, joka oli hieman pettymys minulle. Odotin upeampia erilaisia pitsimalleja, mutta kirja ei oikeastaan säväyttänyt mitenkään. Onhan se ihan kiva teos neulekirjastooni, ja ehkä sieltä aikojen kuluessa löytyy käyttökelpoisia malleja, mutta nyt siitä jäi vähän tyhjä olo:-/ Myös ruutukaavioiden puuttuminen oli miinus!


Seuraava on myös pitsikirja tai oikeastaan kaksi, kun ostin Kinzelin molemmat pitsikirjat: Marianne Kinzel: First Book of Modern Lace Knitting ja Second Book of Modern Lace Knitting:


Näistä Kinzelin kirjoista tulen varmaankin soveltamaan erilaisia pitsimalleja, mutta voipi olla että jonkun mallin kokeilen ihan sellaisenaankin, sen verran ihania liinoja on noista kirjoista näkynyt Ravelryssä! Mallit on todella haastavan näköisiä ja niissä on lähinnä erikokoisia liinoja mutta ovat sovellettavissa vaikka huiveiksi. Ohjeet on sekä sanallisesti että kaavioina.

Viimeisenä mielestäni paras kirja, eli Big Book of Knitting Stitch Patterns (ja Adlibriksen hintakin on aika kiva!):
Parhaimmaksi tämän tekee se, että malleja on paljon ja ohjeet on sekä sanallisesti että kaaviomuodossa. Mielestäni sanallinenkin ohje on ihan hyvä olla mukana sen varalle että kaavio ei selvennä asiaa tarpeeksi, voi sitten lukea sanallisen puolen ja silloin kyllä yleensä monimutkaisimmatkin jutut selviää:-)
Mallit on jaoteltu osioihin: Basic Stitches, Classic Stitches, Crossover Stitches, Creative Stitches, Lace Stitches, Textured Stitches, Slip Stitch patterns, Multicolored Stitches ja Jacquard patterns eli aika paljon erityyppisiä. Uskoisin että tätä kirjaa tulen käyttämään vielä monta kertaa!


Tällaisia arvioita kirjojen pikaisella selauksella ja nyt menen heti takaisin Ulla-neuleiden pariin: ruskeaa nallen jalkaa on tulossa - kävin tänään juuri ostamassa lisää nallen täytevanua Eurokankaasta:-)



8 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Miulla on kanssa molemmat Kinzelin kirjat. Sain tänään toisen. Minä kans meinasin jos sain vähän sovellettua huiviin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset kirjaesittelystä! Montako mallia noissa Kinzelin kirjoissa on? Pyöreä huivi on ruvennut kiinnostamaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, kun esittelit ja kerroit mielipiteesi noista muutamasta kirjasta. Täytyypi laittaa osa mahdollisesti hankintalistalle. Olen samaa mieltä, että tilattavista kirjoista pitäisi olla vaikka vain aukeamakuva tai sitten muunlainen selvitys sisältävätkö ohjeet esim. vain sanall. ohjeet vaiko kaaviotkin. Ja vielä kiitokset monista ohjeista, joita olet meidän kaikkien iloksi julkaissut!! T. Pia

Pia Nore kirjoitti...

Maartsi: Kinzelin kirjoissa malleja on 12 toisessa ja toisessa 13. Ihan hyvä määrä minusta koska mallit on suuria, vaihtelevia ja muunneltavia:-)

Maartsi kirjoitti...

Kiitokset taas! :) Täytyy ottaa nuo kirjat harkintaan ja Ravelrystäkin kävin jo malleja ihailemassa.

Tiina kirjoitti...

Moi! Voitit blogini arvonnassa, meilaatko minulle osoitteesi.

Tiina, tiinan käsitöistä

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olisi kiva saada isompi ohje kruunupipoon! Eroaako kruunuosan lanka Tennesseestä? Jos teen kruununkin Tennesseellä, onko sekin hyvä neuloa kaksinkertaisena? - Janna

Pia Nore kirjoitti...

Anonyymi: Olen laittamassa lisäohjetta Kruunupiposta... kunhan ehdin;-)