keskiviikkona, helmikuuta 10, 2016

Hypistelymuhvi

Yleensä itse huomaan kaikenlaiset uudet tuulet neulomisrintamalla, kun aika paljon seurailen palstoja ja selaan mm. Pinterestiä. Kuitenkin runsas viikko sitten minun otti yhteyttä henkilö, joka pyysi minua neulomaan jotakin sellaista, josta en tiennyt yhtään mitään, enkä ollut ikinä kuullutkaan.
Kyseessä oli hypistelymuhvi. Pienen googlailun seurauksena aika nopeasti tajusin mistä oli kyse ja se tosiaan vaikutti kivalta projektilta.
Kuvassa siis hypistelumuhvi nurin päin käännettynä

Lyhyesti siis hypistelymuhvi on muistisairaille vanhuksille neulottu (tai virkattu) muhvi, jonka sisäpuolelle neulotaan tai ommellaan mukaan kaikenlaista mikä käsissä tuntuu mukavalta. Muhvi toki myös lämmittää paljon paikallaan olevien vanhusten käsiä, joten se yleensä tehdään paksusta langasta. Erilaisia ohjeita ja vinkkejä muhvin neulomiseen löytyy täältä.
Muhviin on hauska käyttää erilaisia lankoja, jotta pinta muutenkin tulee käsille mielenkiintoiseksi. Tämä on siis loistava kohde kaikille efektilangoille ja muutenkin pienille määrille jämäkeriä. Minä otin yhteiseksi väriksi pinkki/punaisen, ja sekoittelin sopivassa suhteessa lankoja ja nurjia kerroksia. Nyppyjäkin neuloin mukaan.
Neulomassani muhvissa on mukana huopapalloja, puuhelmiä, eri muotoisia helmiä, kulkunen, eri muotoisia nappeja, virkattu kukka, nauhastoppari (vai mikä sen nimi on…), muovinen rengas, metallikukka ja lisäksi erilaisia pintavaihteluita neuloen.

Kokeilin itse tuota ja minusta se ainakin tuntui tosi hauskalta! Lapsetkin halusivat ehdottomasti ”testata” mitä kaikkea löysivät muhvin sisältä hypistelemällä, kun en ollut vielä heille kertonut mitä sisällä oli. Todella hauska neulottava ja vielä kaiken lisäksi hyödyllinen.
Jos joku haluaa minun neulovan näitä lisää, niin kertokaapa ihmeessä. Minulla nimittäin on niin paljon sopivaa materiaalia kertynyt mitä tuollaiseen voisi kiinnittää, että ne ei ihan heti lopu

Ei kommentteja: