tiistaina, kesäkuuta 03, 2014

Havukassi

Eräänä päivänä pengoin koulussa painamiani kankaita ja tuli mieleen, että tämä vihreä, havukuvioinen kangas voisi vaikka päästä pieneksi kassiksi. Sellaiseksi mihin mahtuu yksi maitotölkki ja vähän jotain muuta pientä kivaa. 

Siispä kangasta leikkaamaan:


Kassin kahvat teen yleensä aina samalla tavalla. Napakat kahvat tuli taas!


Mitään vuoritusta en tähän kassiin tarvinnut, kangas on muutenkin mukavan vahvaa kassiksi. Kahvat vain pienen yläkaitaleen väliin, ja...


... Tadaa! Kiva kassi tuli - kyllä tässä lähikauppaostokset kantaa kotiin :-)


Kangas on itse värjättyä ja kuvio itse piirretty, siirretty seulalle ja painettu. Kankaan värjäsin kokonaan sienellä tuputtamalla, jotta pinta tuli vähän epätasaiseksi. Tykkään tuosta tyylistä, pohjustin painokankaita enemmänkin tuolla tavalla!


maanantaina, kesäkuuta 02, 2014

Paitoja tytölle

Kaupoista kun ei millään löydy 140-senttiselle tytölle kivoja paitoja (tai vaatteita yleensäkään, pienille prinsessoille kyllä on valinnanvaraa vaikka kuinka!), niin tehdäänpä sitten itse :-)

Kiva perus-t-paidan kaava löytyi Ottobresta ja sitä olen käyttänyt jo moneenkin kertaan aiemmin. On kätevää kun löytää hyvän ja toimivan kaavan, jolla saa aina vaan kangasta vaihtamalla ihan uudennäköisiä vaatteita! Ja Ottobrella on hyvät kaavat!


Kangastukusta löytyi kivaa pallokangasta, jota en voinut vastustaa ;-) Ostin metrin ja sitä jäi tämän jälkeen vielä sen verran, että siitä saa vielä hihattoman topin tytölle:


Eurokankaan palalaarista taas löytyi tämä ihana kangas. Ja sitä on niin paljon että siitä tulee vielä jotain muuta isompaakin tämän paidan lisäksi:



Ompelukoneeni saattaa surista lähiaikoina enemmänkin, olen nimittäin viime aikoina päässyt vähän paremmin sinuiksi moisen koneen kanssa ;-)



keskiviikkona, toukokuuta 21, 2014

Peittoja ja päähineitä

Koko ajan sitä neuloo jotain, mutta valmista tulee harvemmin. Työn alla on suurimmaksi osaksi tämä iso peitto, jota olen neulonut jo useamman vuoden. Nyt alan vähitellen olla loppusuoralla sen kanssa, tässä kasakuva, langat siis kaikki kasveilla ja sienillä värjättyjä:



Mutta välillä on neulottava jotain pientä joka valmistuu nopeammin, kuten lasten kesäpipoja. Ei ehkä ihan näille helteille, mutta uskon kyllä että vielä kesänkin aikana tulee sellaisia kylmiä päivä jolloin puuvillapipo on tarpeen. Niin on aina ollut ;-)


Kyseessä on tytön kesäpipo, mutta juniori urheasti suostui poseeraamaan, kun pipo oli juuri sopiva hänen päähänsä :-) 

Lankana tykkään käyttää Tennesseetä, se vaan jotenkin tuntuu mukavimmalta. Onneksi sitä vielä on omissa varastoissa ainakin muutamaan pipoon!


Lehdykkäpipo vielä vailla virallisempaa nimeä
Malli: oma
Lanka: Novita Tennessee, lohenpunainen
Puikot: 3 mm

Mallikerta on mukavasti 10 silmukan levyinen ja sitä muuntelemalla pystyy muokkaamaan eri kokoja. Nyt puikoilla on jo isompi versio 54 cm päähän.



keskiviikkona, toukokuuta 14, 2014

Toiset Raanut


Ekojen Raanusukkien innoittamana tein vielä toisetkin, kun tuli tarve sukkalahjalle. Tässä on juuri sukkien saajan värejä, joten uskon että kelpaa :-) Vähän jäi ruskean värin määrä vajaaksi joten piti toisessa sukassa käyttää vähän erilaista ruskean sävyä, mutta uskon ettei se haittaa!



Raanut-sukat vol. 2
Koko: kengännumero 40, silmukoita 4 x 14 
Malli: oma, vielä enemmän omia kuvioita, ekat kun oli enemmän inspiroitu Marimekon Raanusta
Lanka: Nallea ja vastaavan paksuisia lankoja
Puikot: 3, 5 mm

perjantaina, toukokuuta 09, 2014

Sadepäivän saapassukat

Sadepäivänä saatiin sopivasti uudet sukat kumisaappaisiin, tällä kertaa vähän isommat eli koko jotain 42.


Ja kuvauspaikaltakin löytyy paljon kaikkea muutakin kivaa ja ylimääräistä, se kun oli pimeänä sadepäivänä ainoa valoisa paikka... Olisiko nämä nyt sitten junasukat, tai asemasukat ;-) Tuut tuut, juna tulee kohta....


"Asemasukat"
Malli: niin perusukka kuin vain voi olla
Lanka: Opal (ruskea) ja Novita 7 veljestä (harmaa ja vihreä)
Puikot: 4 mm (jotta tuli tarpeeksi napakat sukat)




keskiviikkona, toukokuuta 07, 2014

Pyörremäistä nimeä hakien...

Edellinen pipojoukko ei jäänyt oman perheen käyttöön, joten vielä yksi pipo pääsi puikoilta, nyt nuorelle neidillemme kevätpipoksi. Ei ole vielä pipokelit ohitse, vaikka onkin jo toukokuu! 

Tätä on tarkoitus jatkokehitellä ohjeeksi asti. Samantyyppisen pipon olen aiemminkin tehnyt, mutta tässä on nurjat kerrokset harvemmassa. Nyt tein lisäksi pipon kavennukset niin hatusta, että niistä ei vielä ohjeeksi asti ole. Kaventelin ja sovitin, niin että ei ne ihan ole tasaisesti niin kuin pitäisi olla lopullisessa versiossa. Ja sitten vielä muutama lisäkokokin pitää saada neulottua. Mutta tätä oli kiva neuloa! Ja mikä parasta: tyttö tykkää! :-)


Pyörremäinen pipo
Malli: oma, vähän samanlainen kuin Pyörre
Lanka: Schachenmayrin Catania, 3 eri väriä
Puikot: 3mm


Pipon huipulle muodostuu kiva pyörre :-)

tiistaina, toukokuuta 06, 2014

Keväisiä pipoja


Tässä näitä vappuviikolla neulottuja pipoja. En saanut päitä mukaan kuvaukseen, joten pipot roikkuvat nyt omenapuussa ;-)

Aloin kehitellä vähän uusia malleja, mutta ei nyt oikein iskenyt mikään niin paljon että viitsisin sarjoittaa useampaan kokoon (tavoitteena olisi kyllä opetella se sarjoittaminen). Tai tuo harmaa nyt ehkä, pitää vielä miettiä. Tosin muistelen nähneeni tuon tyyppisen pipon jossakin, mutten muista missä... 

No, löytyihän se! Tosin kolmio on siinä tehty eri lailla, mutta kyllä se vaan niin samalta näyttää ettei ohjetta kannata kirjoittaa.


Kolmiokoristeinen pipo
Malli: oma, tosin samantyyppinen kolmio on täällä pipossa.
Lanka: Katia Tupa, 1 vyyhti
Puikot: 4 mm



Raitapipo kukalla
Malli: perusraitaa muunneltuna niin että siksakkaa
Lanka: Schachenmayr Catania
Puikot: 3 mm

Tällainenkin pipo vielä pääsi puikoilta, kun halusin päästä paksummista jämälangoista eroon. Hyvin sopivat värit ja paksuudet!


Kruunupipo
Malli: oma, vanha kunnon kruunupipo jälleen
Lanka: jämiä, ainakin Novitan Miamia ja Adriafilin Primulaa
Puikot: 3,5 mm









maanantaina, toukokuuta 05, 2014

Viikonlopun piirustuksia

Viikonlopun aikana piirtelin aloittamaani piirustuskuukautta teemalla 1 piirustus/päivä.

Tässä viikonloppuni piirustus/maalaussatoa. Ihan joka päivä en saanut kokonaista sivua valmiiksi, mutta jotain kuitenkin! Ja pääasia minulle on, että olen saanut piirtämiseni taas aktivoiduksi ja luonnoslehtiö on käden ulottuvilla lähes koko ajan :-)




Neulepuikotkin on olleet aktiivisina ja muutamia kevätpipojakin on valmistunut. Mutta niistä lisää huomenna!

keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2014

Toinen varaslähtö piirtelyyn :-)

Tänään oli vaaleanvihreä lehtipäivä ;-) Tarkkailin monenlaisia silmuja puissa ja ihastelin kevään tuloa! Ja kalenteristakin alkoi jo kurkkia toukokuu!


Ja piirustusta valokuvatessa luonnoskirjan sivun päälle ajoi vihreä auto, juniori vauhdissa autonsa kanssa ;-) Ja sävy sävyyn toki :-)




Vappua!

Eilisten värjäilyjen innostamana aloin myös piirrellä ja mielestäni keksin hauskan idean, johon muutkin voivat tarttua. Piirrän toukokuun aikana luonnoskirjaani joka päivä jonkun kuvan, liittyen jotenkin kuhunkin päivään. Siis vähän päiväkirjanomaisesi ja samalla myös  fb:ssä pyörineen arkikuvahaasteen tapaisesti.

Toukokuun "arkihaasteeni" on siis aloitettu pienellä varaslähdöllä siten, että piirtelin eilisiä värjäystunnelmia. Kuvaan pääsi liedellä porisevat värjäyskattilat, lankavyyhdit, kasvit, sipulit (sipulinkuoret), lankakerät ja kankaalle painetut junakuviot. Tästä on hyvä jatkaa! 

Ja napatkaa ihmeessä muutkin piirustushaaste, jos vain kynä pysyy kädessä, ei tarvitse olla mikään piirustusharrastelija. Ja tällaisen voi toteuttaa monellakin muullakin tavalla, vaikka kollaaseja liimailemalla :-) Mutta linkatkaa ihmeessä minulle jos tartutte haasteeseen, niin pääsen katsomaan muidenkin arkitoukokuuta!


Illalla piti vielä näprätä muutakin, kun lapsille piti saada vappuhatut täksi päiväksi. Nyt kun ei Tiimaria enää ole, niin kyllä tuntui tuo vappurekvisiitankin hankkiminen paljon monimutkaisemmalta. Aprilli-kauppakin oli pettymys. Ja jos jotain siellä oli, se oli aikuisten kokoa. Tai halloweenia. Nyt on kuitenkin vappu enkä silloin halua halloween-juttuja!

Siispä itse askartelemaan. Ei tullut mitään kovin kummoisia, mutta lapsille kelpasi. Kartongista tötterö, lävistäjillä kukkia ja palloja erivärisistä papereista, metallinväristä teippiä alareunaan ja piipunrassit huipulle. 


Ja jotain paljon upeampaa on täällä! Terhillä on aina niin mielettömiä juttuja, katsokaa nyt mikä idea: naperon opiskelijahaalari vapuksi! Miksei kukaan muu ole tuota aiemmin keksinyt?? :-)

tiistaina, huhtikuuta 29, 2014

Kasviväripainantaa

Koulussa alkoi muutama viikko sitten lyhytkurssi nimeltään kasviväripainanta. Blogin lukijat tietänevät, että olen lankoja värjäillyt kasveilla aika paljonkin, joten jos vain on jotain uutta kasvivärjäykseen liittyvää tiedossa, niin kyllä varmasti minua kiinnostaa! Ja kasviväreillä painaminen olikin ihan uusi juttu ja mitä nyt toistaiseksi olen asiasta päässyt jyvälle, niin tosi ihana juttu! 

Ideana on, että keitellään kasviväriliemiä ihan niin kuin lankojakin värjättäessä (vähän vain vahvempina), sitten liemestä tehdään kankaanpainopasta, jolla voi painaa kangasta samalla tavalla kuin synteettisilläkin väreillä, vaikka seulalla tai sapluunalla.

Kokeilimme jo useaakin väriä, mm. sinipuuta, punapuuta, muistaakseni väriresedaa ja punasipulin kuoria. Painokankaani ovat vielä kuivumassa höyrytyksen jälkeen ja odottelemassa pääsyä höyrytykseen (värien kiinnitys), mutta jotain olen saanut jo kotiinkin asti. Siis lankoja :-)

Sain laittaa lankavyyhdin vielä punasipulien jälkiliemeen yöksi ja sitä tuli näin kaunis vihreä:



Ei olisi ihan heti uskonut, että punasipuleista tulee tällaista väriä! Aiemmin olen tätä sävyä saanut monistakin kasveista, esim. voikukasta, ahdekaunokista, mutta siihen on tarvinnut lisäksi kuparia. Siksi tämä on siis ehdottomasti parempi, kun ei tarvitse muuta kemikaalia kuin alunaa. Meillä taidetaankin tästä lähtien käyttää enemmän punasipulia (vaikkakin kyllä keltasipulin kuoristakin nätti väri tulee!) :-) Sipulinkuorilla olen värjäillyt vaikka täällä, ja täällä

Sipulinkuorista saimme myös vahvoja värejä!


Näitä ihania kellertäviä värejä ei ole koskaan liikaa! Nyt mulla oli vyyhdeillä n 300 g lankaa, joten vähäksi aikaa riittää sipulinkuoren väriset langat :-)

Tänään painoin myös junakangasta. Leimasin oli ihan tavallinen kumileimasin, eikä mikään kauhean laadukas, onkohan aikoinaan Lidlistä ostettu. Osa kuvioista tuli vähän suttuisia ja väriä tuli paikka paikoin liikaa, mutta oikeastaan tuollainen junakangas voikin olla vähän "suttuinen". Tuosta voisi meidän junafriikki-pojalle ommella jotain... Tuota on useampikin kangaspala.






torstaina, huhtikuuta 17, 2014

Omat Raanut

Tältähän ne kirjoneulesukat sitten näyttävät valmiina. Ideaa kuvioihin ja väreihin otin Marimekon Raanu-printistä, mutten ihan suoraan halunnutkaan kuvioita matkia!


Omat raanu-sukat
Malli: oma, idea poimittu Marimekolta
Lanka: Novitan Nallea, ja muita vastaavanpaksuisia lankoja
Puikot: 3 mm


Näistä tuli nyt syksyisen väriset raanut, joten pitäisiköhän seuraavaksi neuloa keväiset raanut :-)




tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Neuleita ja paperimassaa

Opiskelussa on ollut taas niin kiireistä että blogi on jäänyt väkisinkin vähemmälle huomiolle. Käsityöjuttuja on kuitenkin tehty, vaikkei neulomiset niinkään ole edenneet.

Sukkia aloittelin itselleni, niin että sen verran on neulottavaakin näytettäväksi. Jämäsukilta nämä näyttää, mutta kyllä tässä on ihan tietty idea tulossa ja väritkin on valittu etukäteen...


Koulussa on nyt meneillään paperijakso ja saa nähdä pääsenkö siellä jotain uuttakin tekemään. Olen aikaisemmilla kursseilla tehnyt mm. käsintehtyä paperia, siis arkkeja, joita olen käyttänyt korttiaskarteluissani. Arkkienvalmistuksella tämäkin jakso alkoi, mutta aina on kiva saada vähän erilaisia papereita :-)


Tässä minun ekana päivänä tehtyjä arkkeja kuivumassa. Tällä kertaa meillä oli pellavamassaa ja kierrätysmassaa (silppurisilppua). Tuli ihan käyttökelpoisia papereita, toiset paksumpia, toiset ohuempia! Tässä samalla jo ideoin ja hauduttelen minkä muotoisen ja millaisesta paperista teen valaisimen, sillä tällä kurssilla tehdään myös paperivalaisin :-) Huimaa!!

Ja tässä kierrätysmassa-arkki lähikuvassa:




perjantaina, huhtikuuta 04, 2014

Namisukat höyhensaarille

Pikkuneiti sai somat unisukat, näissä kelpaa nähdä karkkiunia :-) 


Neuloin namisukat luennolla istuessa kun ei tarvinnut kauheasti tehdä muistiinpanoja. Ensin aloitin ihan raitasukkina mutta kantapään jälkeen kädet alkoivat taas vanhasta muistista tehdä kaikenlaisia pikkukuvioita. Langatkin tuntuivat riittävän sillä tavalla paremmin. Lanka on ihan untuvaisen pehmoista Lanettia, eli ei mitään kestävää sukkalankaa. Uskoisin kuitenkin ettei pikkuneiti kävele yön aikana niin paljon että sukat ehtisi kulua rikki ennen kuin jäävät jo pieniksi :-)



Unisukat tytöntylleröiselle
Malli: oma, kuvioita omasta päästä ja silmukoita 4 x 14
Lanka: Sandnes Garn Lanett, oranssi, pinkki ja vaaleanvihreä
Puikot: 2,5 mm



keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2014

Narupalloja

Yhden kerran aiemmin olen kokeillut paperinarupalloja - ja niin huonolla menestyksellä että en vähään aikaan niitä halunnut tehdä! Mutta nyt aikaa oli kulunut tarpeeksi jotta uskalsin lähteä uuteen kokeiluun. Ja hiphei, nythän se onnistuikin :-) Siitä innostuneena haluan tietenkin jakaa muillekin onnistumisen kokemukseni, ja kuvien kera tietty!

Ostin kahdenlaista paperinarua, paksua ja ohutta, koska olin nähnyt Taito-Keskuksessa mukavia palloja tehtyinä kahdella paksuudella. Muuten, nuo paperinaruvyyhdit kannattaa heti keriä oikeasti kerälle tai jonnekin pahvin päälle, ne vyyhdit kun lähtee purkaantumaan, niin siinä sitä setvimistä onkin (etenkin liimaisilla käsillä...).


Tässä vaiheessa on hyvä laittaa kertakäyttökäsineet käteen. Kädet on hetkessä liimassa tässä touhussa! Kertiskäsineet on kätevät siksi että voi aina välillä vaihtaa uudet ja heittää käytetyt pois.

Otin sopivan pätkän narua (mikähän olisi sopiva, no sellainen mikä ei mene solmuun mutta kuitenkin sen verran pitkä ettei koko ajan tarvitse ottaa uutta). Olisiko pari metriä kerrallaan sopiva? Kastoin sen EriKeeper-vesiseoksessa (suunnilleen puolet ja puolet vettä ja liimaa, ehkä vettä hieman enemmän) ihan vain sen verran että kastui ja nostin saman tien pois, valutin hetken aikaa. Paperinaru kastuu tosi nopeasti, joten mitään liotusta ei tarvita.



Sitten vain kieputtamaan narua puhalletun ilmapallon ympärille. Puhalsin valmiiksi erikokoisia palloja kun en oikein tiennyt mikä olisi kiva koko. Yhteen isompaan palloon laitoin useamman tuollaisen parin metrin pätkän.


Ja joihinkin laitoin tosiaan myös ohutta narua lisäksi paksun narun päälle. 


Tässä palloja odottamassa, osa on tiheämpiä, osa harvempia ja kaikista tuli kivoja! 

Tuo narun kieputtelu on muuten tosi sottaista puuhaa, eli pöytätilaa kannattaa varata reilusti ja pöydälle laittaa kunnon kerros sanomalehtiä (yksi sivu ei riitä kun märkä liima menee muuten läpi). Lisäsinkin kerroksia työn edetessä kun tuntui että liima kastuu läpi.


Sillä aikaa kun pallot odotti kuivumaan pääsyä, huomasin, että pallojen alle kertyi liima-vesi-lätäkkö, joten pallot piti aika pian saada kuivumaan niin että ne roikkuisivat. Mietin jonkin aikaa miten homman ratkaisisin, ja keksin henkarit! Yhteen henkariin sai aina kolme palloa roikkumaan ja henkarin sai näppärästi roikkumaan sopivaan paikkaan. Juu, en tosiaan jättänyt henkaria tuohon seinälle roikkumaan, se oli siinä vain kuvausta varten. Pallot saivat kuivua kylppärissä, kun haisivat aika vahvasti liimalle. Lisäksi pallojen alle kannattaa laittaa sanomalehtiä, koska liimavettä saattaa tippua vielä kuivumisen alkuvaiheessa.


Vuorokaudessa pallot kuivuivat ihan koviksi (tai yön yli noita kuivattelin). Sitten vaan ilmapallot poks poks ja jostain aukosta vedin ilmapallon riekaleet ulos. Ja valmiitahan ne sitten jo olivat!


Osan laitoin ikkunaan roikkumaan ja osan ikkunan väliin koristeeksi:



Lopuksi vielä listaus tärkeistä jutuista:

  • keri paperinarut kerälle ennen kuin olet kokonaan liimassa ;-)
  • käytä kertakäyttökäsineitä
  • vuoraa pöytä usealla kerroksella sanomalehtiä
  • puhalla pallot etukäteen valmiiksi
  • laita kuivuvien pallojen alle sanomalehteä lattian suojaksi
  • tee kerralla useampia palloja, tätä ei viitsi ihan joka päivä kuitenkaan tehdä ;-)
Nämä vinkit on hyviksi todettu ja kaikki toki kantapään kautta kokeiltu ... ;-)