perjantaina, huhtikuuta 19, 2013

Albumikurssilla

Kun ei mitään valmista ole näyttää, tuli mieleen muistella olenko unohtanut näyttää jotain askartelujani. Ja heti tulikin mieleeni taannoin käymäni albumintekokurssi. Siitä on jo jokunen viikko aikaa, mutta oli ihana oppia ihan uutta juttua. Kurssi oli vain vajaan kahden päivän mittainen, mutta sain aikaan jopa kaksi kokonaista (pientä) albumia! :-)

Tässä ihan ensimmäinen kokeiluni, josta tuli ihan käyttökelpoinen! Sivuja on alle 20, joten se sopii kivasti jonkin pienen jutun dokumentointiin, tai vaikka runokirjaseksi. Albumi tehtiin alusta asti itse, eli sivut leikattiin itse, kannet päällystettiin ja sain nuo kiinnitysreiätkin kivasti onnistumaan. Albumin päällyskankaana käytin itse painamaa kangasta.


Allaolevassa kuvassa näkyy kannen takaosa, josta tuli ihanan siisti kun siihen liimattiin paperi, joka peitti kankaan reunat:-)


Tässä vielä toinen albumi, jossa harjoittelin aukon tekemistä. Kuva on ihan vain postikortista leikattu kuva ja pintamateriaali on  tapettia, kivasti vähän epätasaista ja mielestäni siksi juuri tosi kaunista!


Aukon tekeminenkään ei ollut niin vaikeaa kuin ensin olin luullut;-)






1 kommentti:

kosotäti kirjoitti...

Todella kauniit ja tyylikkäät albumit.