torstaina, lokakuuta 31, 2013

Siililapaset

Tytär kiljahteli riemusta kun sai kovasti odotetut siililapaset tänä aamuna käyttöön! Kuvat vain piti ottaa sisätiloissa salamalla, joten parhaimmillaan lapaset ei tässä kuvassa ole. 


Olen kuvitellut aina että siililapaset neulotaan saman tien "piikkien" kera, eli hapsulanka mukana, mutta eihän se niin ollutkaan! Aina oppii uutta;-)

Surffailin erilaisia siililapasohjeita (olipa niitäkin monenlaisia!) ja valitsin yhden ohjeen jota vielä muokkasin itselle sopivaksi.

Novitan ohjeella olisi pitänyt neuloa lapaset tasona ja ommella saumoja.. ei ei !... Ei nyt lapasia sillä tavalla tehdä (ainakaan jos helpolla haluaa päästä).

Paremmalta vaikutti tämä, jossa hapsut neulotaan erikseen. Neuloin hapsut tasona mutta pienellä muunnoksella. Tässä kuvallinen ohje kaikille siililapasten ystäville:


1. Neulo peruslapaset (tässä 7 veikasta, 4 x 10 silmukalla, 8 vuotiaan koko)


2. Poimi lapasen selkäpuolelta silmukat sukkapuikolle (tässä 20 silmukkaa, mikä on puolet lapasen koko silmukkamäärästä). Poimi heti resorin jälkeen tai 1 kerroksen päästä resorista.


3. Neulo hapsulangalla (Sandnes Funny) ensimmäinen kerros oikeaa.


4. Jatka neulomista hapsulangalla tasona. Neuloin mieluummin sileää oikeaa, koska sillä tavalla oikeasta puolesta tuli sileämpi ja kauniimpi kuin ainaoikeasta, mutta se on makuasia...


5. Neulo niin pitkään että hapsulevy riittää lapasen kärkikavennusten alkuun saakka venyttämättä. Hapsulanka on neuloksena aika venyvää joka suuntaan, joten mittaaminen kannattaa tehdä tasona pöydällä venyttämättä yhtään.


6. Poimi toisella sukkapuikolla lapasen kärkikavennusten alkamiskohdasta sama määrä silmukoita kuin hapsuosuudessa on. Tee sen jälkeen ns. 3 puikon kavennus eli neulo aina hapsusilmukka + tavallinen silmukka yhteen ja päätä samalla. Hyvä kuvallinen ohje 3 puikon päättelyyn löytyy Ullasta

Tämän voi toki tehdä niinkin että päättelet hapsuneuloksen ja ompelet normaalisti reunan lapaseen kiinni. Tosin 3 puikon päättelyllä saa siistimmän reunan :-)


7. Ompele lopuksi hapsuneuloksen reunat kiinni lapasen reunoihin. Minä käytin hapsulangan aloitus- ja lopetuspäätä, jotka jätin vähän pidemmiksi. Ei sitten tarvitse erikseen ottaa lankaa ompelemiseen.



8. Kirjaile lopuksi siileille nenänpäät ja silmät. 

Ja vie siilit ulkoilemaan ;-)




23 kommenttia:

Susanna J. kirjoitti...

Ihan mahtavat! :') Oon haaveillu kans itelleni tuollaisia. Kiitos ohjeesta! Miullekin on ollu vähä hämärää että miten tuo "turkki" tulee tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvä idea, pitäis kokkeilla tuolla tavalla. Kiitos neuvoista!

Lotta-Mari kirjoitti...

No nyt mä vasta hokasin miten ne siilit tehdään. :)
Työkaveri juuri kyseli osaisinko tehdä siili- lapaset ja lupasin selvitellä ohjetta. Olit kuin tilauksesta selvittäny asian mun puolesta. Kiitos!
Nyt uskallan luvata osaavani tehdä siilit. :)

Villapallo kirjoitti...

Onpa kiva kuulla että ohje tuli tarpeeseen! Pitääkin vielä laittaa linkki Ravelrystä tänne :-)

kosotäti kirjoitti...

Ihanat siilit ja kiitos ohjeesta, olenkin usein miettinyt miten nuo tehdään:)

Anonyymi kirjoitti...

Oi kun kivat! Tuli into tehdä sellaiset itselle :D

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Mullakin on lankakaapissa juuri tuommoista vaaleaa liilaa karvalankaa ja siililapasia olen suunnitellut. Jonkun Ravelry-ohjeen olen tallentanutkin, mutta tämä vaikutti kyllä hyvältä. :)

Mauri Laakkonen kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, tuota on kokeiltava kun noita tenavia suvussa piisaa.

möhönasu kirjoitti...

Todella ihanat!...aivan mahtava väriset :)

Anonyymi kirjoitti...

oliko sinulla olemassa pöllölapasten ohje..kiitos jo etukäteen..seija.jarvinen@hotmail.com SEija Järvinen Kaarinasta

KristiinaS kirjoitti...

Selvis nyt mullekin miten siilit tehdään, vaikka ei ole tarvetta niin on kiva tietää, voi vaikka neuvoa toisille.
Mukavaa marraskuuta Sinulle ja perheellesi.

Paula kirjoitti...

Tulipa hienot! Pitäis ottaa uudet kuvat tuohon mun omaan siililapasohjeeseen, jonka linkitit. Otin ne joskus kännykällä :)

Villapallo kirjoitti...

Kiitos samoin :-)

Villapallo kirjoitti...

Paula: ihan hyvät kuvathan sulla oli :-)

Eija kirjoitti...

Olen muutamat siililapaset tehnyt, oma tapani on yksinkertaisempi kuin tällainen irtoturkki. Olen tehnyt Novitan ohjella, että puolet silmukoista neulotaan yhdessä hapsulangan kanssa. Mutta kudon ensin oikein, käännän työn ja kudon seuraavan nurjaa. Näin hapsulankakin on koko ajan oikeassa kohdassa. En erikseen yhdistä kappaleita, vaan kääntäessäni työn kudon ensimmäisen silmukan mukaan viereisen puikon reunasilmukan. Näin työhön ei jää reikää.

Hankala selittää, mutta kokeilemalla varmaan oivallat mitä tarkoitan :)

Villapallo kirjoitti...

Eija: Hyvä idea, ymmärsin :-) Näitä siililapas-menetelmiä taitaa olla yhtä monta kuin on neulojiakin ;-)

Remuttaja kirjoitti...

Onpas hauskat lapaset! Tuolla tyylillähän voisi myös tuunata jotkut vanhat ja tylsät lapaset uuteen uskoon :)

Susi kirjoitti...

Tää ohje tuli niin tarpeeseen! KristiinaS mulle tämän sun ohjeen ystävällisesti välitti. Voi että mä oon onnellinen. Mä oon tehnyt kahdet siiliparit viime talvena ystävälle ja mun piti tehdä itsellekin, mutta oli niin järkyttävä homma pujotella valmiisiin lapasiin karvalankaa, että hermot meinasi mennä! Tää irtoturkki on kyllä ihan paras keksintö!!! Siitä Novitan ohjeesta en tykännyt yhtään kun sit olis tullut ikävä sauma lapaseen. Kiitos tästä ohjeesta :D :D Nyt saa siiliprojekti jatkoa taatusti!

Villapallo kirjoitti...

Ihana tuo "irtoturkki" :-)

Hepsi kirjoitti...

Ihanat siililapaset! Minäkään en ole vielä yksiäkään tehnyt. =)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos "irtoturkki" ohjeesta! Novitan ohje olikin hankala. Itte tein musta-keltaraitaiset lapaset, joihin musta karvalanka ja näyttivät ihan ampiaisilta:)

Villapallo kirjoitti...

Ampiaislapasethan on kiva idea! :-)

Hannaliini kirjoitti...

Kiitos ohjeesta - noinhan se pitää tehdä! Olen tehnyt tuolla Novitan mallilla ennen, mutta en enää tämän jälkeen 😊