tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Koolausta pyryiltana

Lumi tuiskuaa ulkona ja tuuli ulvoo nurkissa. Mikäpäs onkaan siis mukavampaa tällaisena lumipyryisenä iltana kuin koolailla lankoja:-) Kaivoin jokin aika sitten ostamani valkoiset 7 veljekset esille ja lisäksi vielä yhden vaaleanharmaan jämäkerän samaa lankaa. Viime viikolla ostin satsin koolaideja enkä malttanut enää kauempaa odotella vaan muutin jauheet liemiksi ja eikun värjäämään;-)


Vasemmalta: Grape, Actic green apple, Tropical punch, Berry blue.

Tässä lähinnä itselleni muistiksi millaisia liemiä mistäkin tulee. Ja muillekin ehkä jotain kiinnostavaa: ainakin viimeksi kun tilasin, ei tuota Arctic green apple-väriä ollut ja nyt sitten sitä tilasin kokeiltavaksi. On aika makea väri, sellainen joka sopii vaikka karkkiraidaksi Strawberryn kanssa. Grape tuntui ensin pettymykseltä, mutta laimennettuna siitä tuli kiva lila, ja Tropical punchin kanssa aika kivan lämmin jouluinen väri. Tuossa sitä on noissa kahdessa vyyhdissä alla olevassa kuvassa alimpana:


Noista tummista voisi tehdä vaikka itselleen joulusukan tapaiset. Ja laimennettu (loppuliemi) Tropical Punchia teki tosi ällön pinkin (siis tuossa kuvassa ylinnä oleva vyyhti). Kuvaan huomenna päivänvalossa noita jos tulisi parempia kuvia.

Mutta tämä oli ihan kiva yllätys:



Kokeilin vaaleanharmaaseen 7 veikkaan toiseen päähän Lemon-Limeä ja toiseen Berry Blueta ja lopputulos on ihan kiva, harmitti ihan ettei noita pusseja ollut enempää... Vihreästä tuli kiva sammalenvihreä ja sinisestä taas aika lähelle petroolinsininen. Hyvät yhdessä ja niin että harmaatakin näkyy osittain!

Pari vyyhtiä menee uudelleenvärjäykseen, ei tullut sellaista kuin halusin. Mutta kivaa tämä värjäyksen opettelu on:-)

Villahousut puikoilla ja puikkoteline

Tulipa teiltä paljon ehdotuksia villahousujen värityksestä, kiitos niistä! Auttoi huomattavasti, sillä olin itsekin ehkä hieman enemmän sen värikkäämmän version kannalla ja kun niin moni kannatti sitä, värikkäämmät langat sitten pääsivät puikoille:-)

Alussa näytti tältä:


Ja nyt olen jo tässä vaiheessa:


Jälkimmäinen kuva vaatii hieman selityksiä... Eli ohjeen mukaan villahousuihin tehdään takaosaan korotus jotta housut istuvat hyvin. Unohdin tehdä korotuksen ihan siinä vaiheessa enkä viitsinyt purkaakaan ja olin jo aloittanut raidoituksen:-/ Eli siksi tuossa vasemmalla puolella on paljon leveämpi keltainen raita (siinä on siis housujen takaosa, housut neulotaan pyörönä ylhäältä alas puntteihin)! En tiedä sitten tuleeko näistä villahousuista mörvelö, vai jotain muuta. Mutta joka tapauksessa tärkeintä tietty että ne lämmittää:-)

Viikonloppuna tein myös jotain sellaista mitä en ole aikoihin tehnyt - eli otin ompelukoneen esille. Minä ja ompelukone emme oikein tule toimeen keskenämme ja ihan harmittaa, sillä ainakin lasten vaatteita ommellen voisi ihan oikeasti säästää! Mutta kun ei, neulominen on niiin paljon kivempaa, etten ole jaksanut panostaa ompeluun;-)

Mutta siis ompeluksiini: halusin kaikki, siis todella kaikki puikkoni samaan paikkaan, niin että ne löytyvät helposti. Ja vielä kaikki muutkin neulontatarvikkeet samaan paikkaan helposti saataville. Piirtelin ideoita ja hahmottelin mitä haluan ja miten paljon säilytystilaa tarvitaan. Ja lopulta ompelukoneen kanssa aikani hurjastellessa, syntyi tämä:



Se on ripustettu "harrastuskaappini" sisäpuolelle oveen ja se tosiaan on niin suuri että se täyttää lähes koko oven. Yläosassa on tila pitkille puikoille (joista aika suuri osa on käytössä eli ei tuossa vapaana) ja niiden alla sukkapuikot, sen alla erilaisia pikkutaskuja virkkuukoukuille, kerroslaskureille, puikkomittarille ym ym. Ja lopuksi alaosassa roikkuvat kaikki pyöröpuikot. Ne on suunnilleen kokojärjestyksessä, mutta tarkoitus olisi vielä kangastussilla laittaa kokomerkinnät, jotta oikea puikko löytyy helposti. Näinkin kyllä on toiminut sillä puikkomittari on heti pyöröpuikkojen yläpuolella eli pyöröpuikkoa pois telineestä ottamatta voin mitata puikon paksuuden :-) Kätevää!

Ainakaan tähän mennessä en ole huomannut puutteita tuossa - paitsi ehkä yksi: sukkapuikkoja on niin paljon, että ne ei ihan mahdu niin kuin kuvittelin, mutta se ei oikeastaan ole haitannut:-) Sukkapuikkoja on niin paljon että ne myös aiheuttaa että pussiin muodostuu kaventuma oikeaan sivuun - kangas on siis suora vaikka näyttää vinolta oikeassa reunassa...

Tässä lähikuvaa yläosasta:



Pieni hauska juttu vielä tuossa ilmeni kun pussi oli käytössä: aina kun avaan kaappini oven, pyöröpuikot kilisevät aivan ihanasti!! Kuin jäähileet rannassa tai jotain vastaavaa. Olenkin käynyt viime päivinä harrastuskaapillani useammin kuin tavallisesti, kilinä on niin kaunista:-) Hassuja me neulojat:-)

P.S. Arvontavoitto on tänään lähetetty 10 000. kävijälle:-)

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Villahousuongelmia



Nyt iski tenkkapoo! Aloin neuloa naperolle villahousuja enkä osaa päättää kumpaa väriä käytän! Eli tarve villahousuille tuli niin akuuttina, että joululahjat saa nyt hetken odottaa...(viime talviset on liian pienet, vaikka menee vielä hätätilassa kuten nyt...). Mutta siis mitä sanotte: teenkö pöksyt perinteisen tummanharmaasta langasta vai pirteästä keltaisesta ja colorista jollain lailla raidoittaen (Nallea nuo kaikki). Ohje on Modasta 1/2004, nro 45, jos jotain kiinnostaa eli ihan joustinta 2o, 2n, perusvillahousut siis.

Olin jo luomassa silmukoita mutta sitten tuli sellainen olo etten tiedä kumpi väriyhdistelmä on parempi! Napero on siis tyttö, hieman yli 1 vee :-) Mitä sanotte? Puikot odottavat jo lankaa:-)

Moderoidut kommentit

Kommenteissani on paljon pohdittu sitä miksei viesti näy heti tai on pelätty että viesti on kadonnut jonnekin kun sitä ei näy saman tien. Minulla on kommentit moderoituja, eli ne tulevat näkyville vasta kun minä olen ne hyväksynyt. Se johtuu siitä etten halua blogiini asiattomia viestejä:-) Siitä on myös maininta kommenttien kirjoituslaatikon alapuolella, tosin englanniksi. Käyn kyllä kommentit läpi useamman kerran päivässä läpi ja hyväksyn ne saman tien. Viikonloppuina en sitä tee niin usein, joten silloin kommentti saattaa tuntua katoavan lopullisesti, mutta silloinkaan niin ei tapahdu:-) Kärsivällisyyttä siis... :-)

Joulupukin pajassa aherretaan



Tänä viikonloppuna puikoille pääsi kaksikin joululahjaa, ja tässä toinen niistä. Ja tietysti kuvattuna mahdollisimman epäselvästi jottei mahdolliset joululahjojen saajat pääse jyvälle mistä on kyse;-) Pitsineuletta ja villalankaa ainakin....

Suunnittelin myös paljon muitakin joululahjoja viikonlopun aikana, mutta puikoille ei vielä muut päässeet... Selailin siihen liittyen urakalla vanhoja Novitoita ja Modia ja nyt päätin vihdoinkin laittaa kaikkiin vähänkään mielenkiintoisiin ohjeisiin kirjanmerkit. Nyt on lehdet täynnä niitä pikkuisia kirjanmerkkilipuskoita, mutta nyt löytyy ainakin to do-neuleet helposti:-) Aika paljon niitä kertyikin...

10 000. kävijäkin löytyi viikonlopun aikana ja nyt vain odottelen häneltä viestiä jotta pääsen pakettia lähettelemään! Eli tainuli, laitahan viestiä jos et vielä ole laittanut:-) Yllätyin kyllä itsekin miten nopeasti 10 000 tuli täyteen, tuossa pari viikkoa sitten ajattelin, että jos joskus joulun aikoihin laskuri näyttäisi 10 000 ... :-) Kiitos siis teille lukijani että olette niin ahkerasti käyneet sivuillani!:-)

Ja suuret kiitokset myös kommenteista Icaruksesta! Ne lämmittivät mieltä kovasti:-)

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

10 000 kävijä

Laskuri lähenee 10 000 kävijää (ei tosin ihan vielä), mutta ilmoitettakoon nyt kuitenkin jo arvonnasta. Tai itse asiassa aion nyt lahjoa juuri sen 10 000. kävijän. Eli kun laskuri näyttää kohdallasi tasan 10 000, laitapa kommenttia. Tällä kertaa kaikki eivät siis voi osallistua, mutta lupaan että se 10 000. lukija saa muhkean, pehmeän paketin:-) Jos sitä tasalukukävijää ei löydy, laittakaa varmuudeksi kommenttia jos kohdallenne osuu lukema 9999 tai 10001 :-)

Icarus!!!

Icarus-huivi oli ensimmäinen kokeiluni liukuvärjättyjen ohuiden lankojen kanssa eikä tosiaan jää viimeiseksi, niin ihanaa tuollainen lanka on neuloa!! Värien vaihtumista on kiva odotella ja nyt vielä värien vaihtumiset menivät ihan nappiin ilman mitään suunnitteluja (suunniteleeko kukaan noita etukäteen, siis että mihin kuviokohtaan mikäkin väri tulisi??), joten alkukokemus on lupaava:-)

Icaruksen päästessä puikoilta myttyränä näin jo että siitä tuli hyvä, mutta pingotuksen jälkeen olin mykistynyt ihastuksesta! Niin nopeasti sain aikaan niin ihanan huivin:-) Jotenkin tähän asti aina huivini (kolmiohuivit siis) on olleet puikoilla tositosi kauan, mutta tämä valmistui ihan huomaamatta. Ja itse asiassa olisin voinut vielä aiemmin aloittaa reunakuviot, koska kaulahuivina se voisi olla vieläkin pienempi. Ehkä toisesta langasta teen vielä pienemmän...

Mutta sitten kuvia:




Icarus
Malli: Interweave Knits kesä 2006
Mitat: pisin sivu 166 cm, korkeus 70 cm
Lanka: 100 % villalanka, väri farkku-navy, 140 g, ostettu täältä
Puikot: 3,5 mm pyörö
Muuta: olen ihastunut huiviin, sekä mallin helppouteen että valmiiseen huiviin

Eilen valmistui myös tv-neuleeni, Sissy, joka on hieman vaatimattomampi kuin tuo Icarus, mutta kiva silti:



Sissy-huivi
Malli: 1 oikein, 1 nurin
Lanka: Novita Sissy, 100 g
Puikot: 7 mm bambut
Muuta: lanka oli vähän hankala neuloa, mutta menetteli... Huivista tuli yllättävän pehmeä, paljon pehmeämpi kuin kerällä oleva lanka oli!

edit: lisäsin Icaruksen tietoihin langan värin nimen

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Ruskeita neuleita

Tänään on ruskeiden neuleiden päivä, tässä ensimmäiset:



Unisukat
Malli: Oma
Lanka: Gjestal Maija, 70 g (koko 37)
Puikot: 3 mm bambusukkapuikot

Nämä unisukat valmistuivat jo viikko sitten, mutta olin ihan unohtanut ne. Ovat viimeinen pari niistä neuleista jotka olen tilaustyönä tehnyt. Ja nyt voin sitten alkaa vähitellen neuloa joululahjasukkia, ja muitakin joululahjoja! Ideoita kyllä riittää, mutta tuleekohan joulu ennen kuin ehdin ne kaikki toteuttaa...

Pesukoneesta tupsahti vielä yksi huovutus, ruskea sekin:



Lokakuu-huivi
Malli: oma, vapaalankahuovutettu
Materiaali: Alafoss Lopi, (tummanruskea), eri värisiä huovutusvilloja

Tein aiemmin jo vastaavan värisen myyntiin, mutta en meinannut raaskia luopua siitä, joten ajattelin että teenpä toisen sitten itselleni. Tähän laitoin vielä piristykseksi voimakkaan kellertävän ruskeaa villaa ja se kivasti piristi ruskeita.

Icarus-huivi pääsi eilen illalla puikoilta mutten jaksanut enää pingottaa... Olisi kyllä pitänyt, tänään olisi ollut ihanan aurinkoinen ilma kuvata huivia!


keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Pullopostia kynnyksellä



Tällainen kummallinen näky oli ulko-ovellamme tänään: pullopostia kynnyksellä!! Olin ihan ihmeissäni, kunnes lähettäjäksi ilmeni SNY:ni:-) Pullo sisälsi mukavan viestin jossa lupailtiin mukavaa pehmeää pakettia jouluksi... Salaperäistä, salaperäistä...
Kiitos kivasta ideasta, SNY!!!

edit: Siis tuo pulloposti on ihan postipojan tuoma, pullon toisella puolella on osoitetarra. Muistelen jotenkin hämärästi nähneeni näitä postissa myynnissä... ;-)

Miltä tämä väritys ja blogin ulkoasu näyttää? Onko helppolukuinen ja muutenkin hyvä?

Haamuja...

Muuttelen blogini ulkonäköä, pahoittelen haamupäivityksiä!

Kirjalöytöjä



Tällainen satsi luettavaa löytyi kirjaston poistomyynnistä, ja kaiken lisäksi yhteensä vain 5,40 euroa:-)

Sydämenlämmittäjä-kirja oli aikamoinen löytö johon olen tosi tyytyväinen!! Ei tarvinnut kauaa miettiä ostanko vai en;-) Ja tuo pikkuneulekirjakin oli sittenkin erilainen kuin se minkä löysin vähän aikaa sitten kirpparilta. Minusta on tuntunut että noita samanlaisia kirjoja pyörii, kannet vain on erilaiset mutta sisältö sama. Mutta tämä oli sittenkin ihan erilainen kuin se ostamani. En ollut varma, mutta ostin kirjan kuitenkin kun ei se hinta (1,50 e) niin paha ollut. Kotona sitten tarkistin ja eri kirjoja ovat:-)

Tuo vanha Vogue Knitting oli ihan ihme juttu: miten kirjastoon on tullut tuollainenkin lehti - ja ennen kaikkea miksei tule enää?? Tuo lehti on vuodelta 98/99 ja silti neuleet on yllättävän ajankohtaisen näköisiä. Siis ei nyt tietty ihan, mutta jos vertaa vaikka yhtä vanhoja SK:ta, niin ero on huima! Burdan vauvaneulelehtikin on ihana, siinä on paljon aivan ihania aranneuleita, muun muassa!

Ihanaa, ulkona sataa, minulla on kasa ihanaa neuleluettavaa, napero on päiväunilla ja herkuttelen ihanalla omenapiirakalla, mukavaa, ettenkö sanoisi:-)

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Vapaalankahuovutus vaihekuvin

Tässä vapaalankahuovutus kuvitettuna vaihe vaiheelta:


1.
Alkuasetelma
eli tarvikkeet: pala kangasta (tässä on vanhasta lakanasta leikattu sopiva pala, 150 cm x 60 cm), huovutusvillaa, huovuttuvia lankoja (esim. hahtuvalankaa tai muuta 100 % villalankaa jota ei ole tehty huopumattomaksi), tässä on käytetty harmaata ja valkoista Alafoss Lopia ja punaista huovutusvillaa lisäksi vanhat sukkahousut tai polvisukka ja pesukone. (+ sakset jotka eivät ole kuvassa...)


2
Asettele harmaasta Lopista pituussuunnassa lankoja, ne voi olla niin että ne on katkaistu päistä tai sitten jatkuvana pitkänä lankana. Laita langat lakanan toiseen reunaan, jotta lakanan toisen reunan voi lopuksi sitten taittaa huivin päälle.


3
Tässä esimerkissä langat on aseteltu välillä lankaa katkaisematta.


4
Asettele lankaa samalla tavalla poikittaissuunnassa. Varmista että poikittaislangat ulottuvat reunimmaisiinkin pitkittäislankoihin, jotta ristikosta tulee tukeva.


5
Tee valkoisesta Lopista poikittais-siksak-kuviota.


6
Ja vielä toiseenkin suuntaan jotta muodostuu ruutumainen kuvio.


7
Ota huovutusvilla ja revi siitä sormilla pieniä "tupsuja" ja asettele ne lankaristikoiden päälle haluamallasi tavalla.


8
Taita lakanan toinen reuna huiviosan päälle varovasti ettei langat ja villat siirry paikoiltaan.


9 Taita myös päät varovasti ja toinen sivu jotta huivi on hyvin paketoitu joka reunalta.


10 Rullaa koko tekele rullaksi, varovasti mutta tiukasti. Tiivis rulla pitää villat paikoillaan huovutusvaiheessa.


11 Rulla on valmis ja vieressä odottaa polvisukka johon rulla laitetaan.


12
Laita rulla sukkaan ja sulje se narulla ja lisäksi olen itse laittanut vielä lankaa ympärille jotta käärö pysyy tiukasti paikoillaan sukan sisällä.

Laita rulla jonkun vanhan pyyhkeen kanssa pesukoneeseen + hieman pesuainetta (minulla on tietty yksi pyyhe huovutuksia varten, mielestäni huovutukseen käytettyjä pyyhkeitä ei voi käyttää enää mihinkään muuhun…) ja laita 40 asteen hieno- tai kirjopesuohjelma pyörimään. Riippuu vähän pesukoneesta mikä on sopiva, mutta yleensä huivin voi laittaa uudelleen jos huopumista ei ole tullut tarpeeksi. Se kuitenkin huovuttuu niin paljon että homma pysyy koossa eikä lakanakäärön avaaminen haittaa. Uudelleen vain rullalle ja koneeseen jos ei ole hyvä. Samalla voi myös lisätä villaa tai lankoja jos siltä näyttää.

Ja mitä tästä rullasta kuoriutuu huovutuksen jälkeen...


Huivi, joka on juuri sopivasti huopunut!


Aivan onnistunut huovutus ja kuten huomaatte: se on helppoa:-)

Huovutuskuvia tulossa

Pikku ilmoituksena mainittakoon, että teen tänään lisää vapaalankahuovutuksia ja otan niistä vaihekuvat. Laitan ne tänään tai huomenna tänne jotta sellaisetkin jotka eivät ole vapaalankahuovutusta kokeilleet, voivat uskaltautua kokeilemaan:-) Malttakaahan odottaa;-)

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Huiveja ja poroja pesukoneessa

Huovutusta olkaapa hyvät:-) Kuvat kertovat:



Punavalkoinen huivi odottaa kääriytymistä ja koneeseen laittoa.




Valmis punahuivi. Pohjaristikkona on Alafoss Lopia ja punaiset läiskät huovutusvillaa (sitä jota myydään neulahuovutukseen) . Hyvin onnistunut tulos, eli huivi pysyy hyvin koossa ja väriyhdistelmä on kiva. Tämä ristikko on tarpeeksi vahva pitämään huivin koossa. Jännää että vaikka punaiset huovutusvillat näyttävät olevan ihan irrallaan huivin päällä, ne on ihan kunnolla huovuttuneet lankoihin kiinni!



Lilahuivi ennen pesukoneeseen laittoa.



...ja valmiina. Ristikkona on hahtuvalankaa kaksinkertaisena ja violetit pallot myös 2-kertaista hahtuvalankaa. Valkoiset keskustat palloissa on Alafoss Lopia. Mukana myös huovutusvillaa huivin päissä. Hahtuvaristikko ei ole niin vahvaa kuin jos sen tekee langasta (kuten edellä) mutta riittävä kyllä jos haluaa hauraan tuntuisen huivin joka kuitenkin pysyy koossa. Siis tämäkin pysyy koossa muttei ole niin vahva kuin lankaristikko;-)

Molempiin huiveihin olen tyytyväinen ja nyt voin taas jatkaa tätä käsityön lajia:-) Pari huivia voisi taas tehdä lähipäivinä, kaapeissa on kertyneenä sopivia huovuttuvia langanjämiä!

Huovutin myös poron!



Virkkasin sen Novita Syksy 2006-ohjeella Alafoss Lopista. Porosta tuli aika iso koska lanka on paksua. Pesukoneessa sille ei tapahtunut kovin paljon mitään, silmukat erottuvat vielä mutta olemus on utuisempi. Olen tyytyväinen tuohon sillä varmaankin käytän poron johonkin somisteeksi eli se varmaan päätyy vielä kerran pesukoneeseen huovuttumaan. Pääasia oli se ettei poro tullut yhtenä myttyränä koneesta, mitä todella pelkäsin!! Hahtuvasta jos pystyisi virkkaamaan, voisi tulla myös aika kiva. Mahdollisesti sitäkin kokeilen:-)

Huomenna lisää itse neulomuksista, Icaruskin on loppusuoralla!

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Huovutusta epäonnistunein tuloksin

Päivitin tänään sivupalkkia ja lisäsin sinne suorat linkit ohjesivuilleni jokaisesta ohjeesta. Tässä pääsivu:-)

Kokeilin myös taas pitkästä aikaa vapaalankahuovutusta, tosin hieman epäonnistunein tuloksin, eli en halua valmista tuotosta esitellä. Siitä on niin pitkä aika kun olen tuota huovutuksen lajia tehnyt, että oli unohtunut pari juttua... Mutta nämä kuvat ennen pesukoneeseen laittoa on niin nättejä että ne on pakko esitellä teillekin;-)


Huivin toinen pää.






Tästä olisi voinut tulla ihana huivi... *huokaus* Mutta: idea hyvä, toteutus vielä vaan takkuaa:-)

Se mikä meni pieleen, oli se etten laittanut poikittaisia lankoja ollenkaan sitomaan lankoja. Toisella kerralla se pitää muistaa:-) Varmaan vielä tänä viikonoppuna huovuttelen lisää, jos saisin jotain valmista näytettävääkin aikaan. Tuo vapaalankahuovutus on niin kivan nopeaa, kun sen vain onnistumaan, saa nopeasti monta huivia!

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Kämmekkään ohje

Lisäsin neuleohjeisiini tuon peruskämmekkään ohjeen! Jos löytyy jotain kummia virheitä, laittakaa kommenttia, niin korjailen:-)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Sukkakuvia

Tänään on ollut nauruhermo herkässä ja nämä mainiot kuvat sai mut nauramaan:-) Tässä ja tässä! Ihania eikö totta:-)

Eilen viihdyin hyvin koneen ääressä neuloen kun laitoin tämän slide shown pyörimään. Olen aiemminkin maininnut että on kivaa neuloa ja katsella Flicristä neulojien tekemiä juttuja, mutta tässä sivussa on se hyvä puoli että ei heti lopu neuleet kesken;-) Mulla alkoi puuduttaa noin 5 sivullisen jälkeen, mutta kivoja sukkia tuolla on!

Paketti tuli!

Iik! Sain jo tänään voittamani arpajaisvoiton ihanasonjan blogista ja paketin sisältö oli ihana yllätys! Ensinnäkin odotin sitä tulevaksi vasta ensi viikolla ja siksikin se oli oikeasti yllätys (on aina hyvä merkki kun postipoika soittaa ovikelloa... jokin suurempi kirjelähetys sieltä aina silloin on tulossa, ja yleensä jotain neulontaan liittyvää).



Näin ihania juttuja paketissa oli!! Todella kauniin syksyisen väriset Juliat, sopivat yhteen ihanasti. Tarroja, helmiä ja tietty namiakin! Namit etenkin tulivat juuri sopivalla hetkellä eli kun olin ihan uupunut naperon kanssa leikkimisestä koko aamupäivän ja olin laittamassa häntä päiväunille, siis oma aikani oli juuri alkamassa!

Kiitos kiitos ihanasta voitosta! Nää arpajaiset on kivoja:-)))

Sitten seuraavaksi ne eilen mainitsemani kämmekkäät



Kämmekkäät
Malli: oma
Lanka: Gjestal Maija, 50 g
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Muuta: Tuli sen verran hyvä kämmekkäiden perusmalli että laitan piakkoin ohjeen ohjesivulleni.



Yksin on hieman hankala kuvata molempia kämmekkäitä yhtäaikaa, koska olisin halunnut ne kuvata kädessä. Kuvasin kyllä ne lojumassa pöydällä muttei niistä oikein mitään näe sillä tavalla. Ylemmässä kuvassa näkuu langan oikea väri, joka on ihanan ruskea, tosin kylmä ruskea kun esim. vertaa Nallen ruskeaan, joka on lämmin ruskea.
Sitten vielä löytö lehdestä:


Myyköhän Benetton tosiaan tällaisia? Itse voisi tehdä ihan vastaavan...:-) Näyttää aika iisiltä mallilta!


Edit: Mikähän kuvakoko olisi hyvä blogissa? Tämä on ainakin liian suuri? Mutta se vanha on aika pieni... Kuinka moni jaksaa klikkailla isompaa kuvaa kuitenkaan...

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Nuolenpääsukat

Tässä vihdoin kuva uusista sukista:




Nuolenpääsukat
Malli: oma
Lanka: Gjestal Maija, vaaleanruskea
Puikot: 3 mm sukkapuikot

Sain tässä iltapäivän aikana valmiiksi yhdet peruskämmekkäätkin, mutten nyt taidakaan jaksaa niitä enää kuvata. Huomenna sitten.

Posti toi tänään ison läjän neulepuikkoja (joita ehdinkin jo odotella... no, maanantaista lähtien ;-))



Huusin sukkapuikot Huuto.netistä ja nyt kelpaa neuloa! Tykkään eniten bambupuikoista juuri sukkien ja lapasten teossa eli nämä on juuri tarpeeseen. Mulla on aika väljä käsiala ja siksi tavalliset sukkapuikot meinaa aina karkailla, ainakin alussa. Näissä on kokoja 2 mm- 8 mm, niin että nyt löytyy millä neuloa;-)

Näitä testaillaan lähiaikoina kovasti, ainakin joululahjoja tehdessä:-)

Flickr tekee kiusaa

Sain valmiiksi sukat samalla kuviolla kuin nuo nuolenpääkämmekkäät, mutta nyt ei valitettavasti ole kuvia näytille. Tai olisi, mutta Flickr kellottaa niitä jo toista tuntia.. ;-) Mikä lie siellä vikana... tyhmää!

Laitan kuvat heti kun onnistuu! Tuli kivat sukat:-)

Kiva yllätys oli eilen illalla: voitin ihanasonjan neuleblogiarpajaisissa!! Ihanaa, ihanaa! Mitähän kivaa sieltä on tulossa??

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Sissy-huivi tekeillä

Oli niin ihana auringonpaiste, että oli ilo kuvata neuleita pitkästä aikaa! Väritkin toistuivat niin kuin piti:-) Harmi vaan ettei ollut enempää kuvattavia neuleita...

Tässä uusin keskeneräinen neuleeni eli Sissy-huivi auringonpaisteessa:




Tässä vielä ilman suoraa auringonvaloa:


Kirjaostos

Unodin ihan että ostin viikonloppuna yhden neulekirjankin! Miten ihmeessä sellaisen voi unohtaa (no, se taisi kadota lankakerien joukkoon, niitä kun tuntuu olevan joka puolella...)?



Kirja oli kirpparilöytö (3 euroa), enkä voinut vastustaa sitä mitenkään;-) Ihana peruskirja, jossa on perusohjeita, mallineuleita ja muutama kokonainen neuleohjekin. Näin vanhoja neulekirjoja ei enää saa muualta kuin kirppareilta ja divareista, joten nämä täytyy aina kerätä talteen omaan hyllyyn!

Tämä ohje pysäytti mut kirjaa selaillessa:


Ihana huivi jonka laittaisin heti puikoille jos ei puikoilla olisi noin miljoonaa keskeneräistä työtä...

Ja jottei keskeneräiset työt vaan loppuisi kesken, laitoin puikoille vielä Anttilasta ostetusta Sissy-langasta huivin. Ihanan pehmeää lankaa, vaikkei olekaan mitään kivaa neuloa. Huomenna laitan siitä jonkinlaista kuvaa, vaikkei siinä mitään erikoista olekaan, ihan vaan 1 oikein, 1 nurin, mutta näyttää kivalta:-)

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Uudet kämmekkäät

Nämä viimeistelin naperon päiväunien aikana tänään. Pitsimalli on sama kuin aiemmin tehdyissä Ranskanpastillisukissani, mutta näyttää ihan erilaiselta näissä, siksi uusi nimikin. Tuli ihan kivat ja istuu hyvin käteen:-) Väri tosin on ihan muuta kuin mitä kuvassa, oikea sävy on vaaleanruskea vaikka tässä näyttääkin ihan harmaalta!

Tässä vielä tarkempaa kuvaa mallista:


Nuolenpääkämmekkäät
Malli:Oma
Lanka: Gjestal Maija, vaaleanruskea
Puikot: 3 mm sukkapuikot

P.S. Anu, nämä ovat sinulle;-)