torstaina, elokuuta 29, 2013

Erivärisiä polkuja

Valokuvasin viime viikonloppuna sitä Polkuhuiviani ja tässä kuvassa näkyy tuo reunan pitsikuvio aika kivasti. 


Toinen Polkuhuivi on jo aloitettu ja siitä on tarkoitus tehdä vähän isompi. Samalla kokeilen silmukkamäärät ja muut pienet epäselväksi jääneet jutut. Ja mitä enemmän neulon tuota Polkua, tykkään siitä aina vaan enemmän (vaikka olenkin kuullut sitä moitittavan) - harmi vaan että langan valmistus on kai lopetettu :-( Onneksi kuitenkin löysin vielä alesta (Novita) Polkua ja...


... ostin sitä varastoon jotta voisin tehdä siitä itselleni neuletakin. Tykkään neuloksen laskeutuvuudesta ja ilmavuudesta. Neuletakista ei tule liian kuuma mutta on silti lämmin! Heti kun saan huivohjeen valmiiksi, puikoille pääsee nämä langat. Värivalikoima oli kaventunut eikä saatavilla ollut enää kuin Paprikaa (juuri sitä mistä tuo eka huivi on neulottu), mutta mielestäni se on oikein sopiva neuletakkiin. Tuo toinen huiviversio on Porkkana-väriä. Ihana sekin! :-)



torstaina, elokuuta 22, 2013

Pitsiä huivin reunaan

Jokin aika sitten tarvitsin jonkin helpon neuleen, jotta sitä voisi tehdä suunnilleen vaikka silmät ummessa. Siispä aloitin Novitan Polku-langalla peruskolmiohuivin, joka alkoi siis siitä niskan kohdalta leventyen koko ajan. Sellaisia tykkään eniten tehdä. 

Muutamien raitojen jälkeen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että olisi ehkä kiva jos tässä olisi vähän jotain muutakin kuin sileää oikeaa.. Hahmottelin kuvioita vähän ruutupaperille ja laskeskelin missä vaiheessa olisi sopiva aloittaa pitsikuvio. Tuon ekan lehtikuvion suunnittelin, mutta sen jälkeen annoin mennä siinä neuloessa niin että kokeilin mikä näytti kivalta. Yhden kerroksen jouduin purkamaan, mutta ei sen enempää:-)


Huivista tuli aika kiva! Näpsäisin vain muutaman kuvan ja taidan kuvata sitä viikonloppuna sitten lisää. Tästä mallista voisi kehitellä ehkä ihan huiviohjeenkin. Reunaakin voisi ehkä jatkaa vielä enemmän, vai mitä luulette?



Pitää varmaan neuloa toinen versio... siispä taidan siirtyä lankakaappia penkomaan! :-)


maanantaina, elokuuta 19, 2013

Sienimetsässä

Viikonloppuna puolisoni sai houkuteltua minut sienimetsään, vaikka olinkin kuullut hirvikärpästenkin tulleen... Tällaiseen metsään tultiin jossain vaiheessa (ja vasta yksi hirvikärpänen niskassa!):


Ihanaa sammalpeitteistä metsää! Sieniäkin oli, vaikkei ruokasieniä tältä alueelta löytynytkään. Tämä allaoleva sieni näytti niin satumetsän sieneltä, että se piti kuvata vaikken tiedäkään mikä sieni on kyseessä:-)


Mutta, mutta... sitten alkoi löytyä jotain muutakin!!! Veriseitikki, yksi, toinen, ja lisää:


Siellähän niitä kurkisteli sammalikossa:


Ihan alkoi selkää väsyttää kun aina löytyi uusia kun sai edellisen mättään tyhjennettyä!


Jokohan alkoi sienien määrä pyörryttää... zzz

Niin kauniin punaisia, ja väri tirskui niitä poimiessa (oli minulla kyllä kertakäyttökäsineet kädessä).




Laittelin sienet likoamaan vähäksi aikaa ja sitten kiehumaan! Harmi vain etten ollut varautunut isommalla lankamäärällä. Tein vähän sävytyksiä, eli pidin eri vyyhtejä eri ajan liemessä ja sain tummempia ja valeampia sävyjä. Kauniita! Luonnossa vielä voimakkaammat punaiset kuin valokuvassa:-)



torstaina, elokuuta 15, 2013

Pirtanauhoja

Näistäkin nauhoista tuli sitten sadepäivän kunniaksi jotain valmista. Tein nauhat jo alkukesällä kun keväällä koulussa innostuin pirtanauhoista. Hankin itsellenikin silloin pirtakehikonkin, tai miksikä sitä nyt sanotaankaan. Näitä oli tosi hauska tehdä ja aion kyllä tehdä lisää! Tai siis se kutominen oli kivaa, viimeistely ei niin...

Omiin avaimiin halusin tällaisen karjalaishenkisen:

Olen näiden pirtanauhojen kanssa ihan alkutaipaleella vasta, joten en oikeastaan osaa/jaksa miettiä kuvioita sen tarkemmin. Valitsen vain kivoja loimivärejä ja laitan ne johonkin järjestykseen. Kutoessa sitten näen millainen kuviosta tulee:-) Tässä lähikuva vielä tuosta nauhasta:


 Tässä toinen valmis nauha: siihen tuli muita tärkeitä avaimia.

Nauhojen viimeistelyä olen miettinyt, että miten langanpäiden päättely ja ympyräksi ompelu kannattaisi tehdä. Tumman avainnauhan viimeistelin ompelukoneella eikä siitä tullut kovin siistiä, nopeaahan se kyllä oli. Käsinnommellen (sininen nauha) tulee paljon siistimpää jälkeä, joten ehkä se olisi se parempi vaihtoehto:-)

keskiviikkona, elokuuta 14, 2013

Sadepäivän vesi-sukat

Ilokseni olen huomannut, että minulla on ihan oma sukkamalli, siis henkilö-malli jota voin kuvata sukat jalassa! Kunhan neiti tokaluokkalaisen jalka vielä vähän kasvaa, voin kuvata omatkin sukkani hänen jaloissaan:-) Nyt jalan koko on jo 35, joten ei ole pitkä matka!

Vai mitä sanotte näistä poseerauksista (mitään lahjontaakaan ei tarvinnut harrastaa) :


Aquarius-sukat
Malli: oma, aika perussukka
Lanka: Regia Aquarius Color 6 ply
Puikot: 3 mm
Muuta: Lankaa ostaessani en katsonut niin tarkkaan, että se olikin hieman perusregiaa paksumpaa, mutta tämä olikin parempi vaihtoehto. Sopii kivasti vaikka saapassukiksi, veden värisetkin vielä ovat:-)

torstaina, elokuuta 08, 2013

Kesälaitumilta

Vähitellen sitä alkaa palailla kaupunkiin ja tämä blogikin herää eloon kesätauolta! Kovin paljon en ole kesän aikana neulonut, mutta pieni tauko tekeekin hyvää. Olen tehnyt kaikkea muuta virkistävää, etenkin piirrellyt pitkän tauon jälkeen. Ja tietenkin nauttinut pitkästä ja lämpimästä kesästä:-)

Tässä kuitenkin muutama valmistunut neule: pitkän suunnittelutyön tulos, jonka ohje on menossa Ullan juhlavuosikalenteriin.



Kokeilin montakin versiota eri langoilla ja väreillä ja nämä ovat ne viimeisimmät. Ylempi vähän isompi ja siten juuri sopiva 54 cm päähän. Alemmassa lanka on vähän ohuempaa tai puikot ainakin ja pipo on himpun verran pienempi. Se lähti siis jollekin muulle tyttöselle käyttöön, kun taas ylempi jää tälle kuvausmallille.