tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Blogipohdintaa

Olen tässä päivän aikana pohtinut tätä aihetta "mikä tekee neuleblogista hyvän neuleblogin" ja seuraavanlaisia juttuja tuli mieleeni:

Ensiksi hyvät puolet:

*Kuvat. Kuvat on ihania aina ja tietty sellaiset taiteelliset miellyttää esteetikon silmää:-) Joku kiva idea kuvassa on aina plussaa, mutta sekin on hyvä jos neule vain on kuvattu hyvin ilman sen kummempaa jujua. Minä olen vasta opettelemassa valokuvausta joten minulla ainakin on vielä pitkä tie laadukkaisiin kuviin. Tänä talvena olen alkanut kuvata pelkästään järkkäridigillä ja huomasin sen niin mukavaksi, että tavallinen pokkaridigi jäi kaappiin pölyttymään. Kuvankäsittelyssä olen myös ihan aloittelija, mutta sekin olisi mukavaa opetella etenkin juuri neulekuvausta ajatellen.


*Värikäs tapa kirjoittaa. Tätäkin minä vasta opettelen...

*Blogin tunnelma yleisesti eli kirjoittajan tapa kirjoittaa sekä rauhallinen ulkoasu blogissa.

Ja sitten niitä huonoja puolia:

  1. Uusia käsitöitä ei tule pitkiin aikoihin, tai edes ostoksia tai muuta käsitöihin liittyvää. Aina ei toki tarvitsekaan olla neuleita esiteltäväksi, mutta jotain mikä kiinnostaa neuleharrastajia.

  2. Musta pohja - se on niin synkkä!

  3. Bling bling- kuvia liikaa.

  4. Liikaa kuvausta arkisista jutuista jotka ei mitenkään liity käsitöihin tai ole muuten hauskoja.

  5. Sellaiset käsityöt joista en ole kiinnostunut, siis jos niitä on liikaa ja neuleet alkaa olla vähemmistönä blogissa.

  6. Inhoan sanatarkistuksia kommenteissa, enkä viitsisi siksi niihin millään kommentoida, etenkin kun Vuodatuksen kirjaimet on niin epäselviä ettei ole varma mikä kirjain on kyseessä vaikkei näössäni mitään vikaa olekaan! Tämän takia en jätä blogia listalta, mutta kommentointi harvenee huomattavasti!

  7. Kirjoitusvirheet voi vähän ärsyttää, muttei haitaksi asti. Enemmän häiritsee jos kappalejakoja ei ole tai muuten lukeminen on hankalampaa ulkoasun takia.
  8. En kestä sitä jos on päivitetty vain jonkun lyhyen meemin takia... kauheasti kuluu aikaa hukkaan klikkailessa blogeihin ihan turhaan:-(

Ostokset oli joitain ärsyttäneet ainakin Ilun saamissaa kommenteissa, mutta minua ne ei kyllä ärsytä! On ihana katsella kauniisti esiteltyjä lankoja tai muuta kivoja neuleostoksia:-)

Mutta kaiken kaikkiaan, nuo ärsytyksenaiheet on aika pieniä, sillä niiden takia harva blogi putoaa listaltani! Oikeastaan jos joku putoaa listalta, syynä on se että blogi ei enää tunnu neuleblogilta eli aiheet on liikaa jotain muuta. Neuleblogit on hyviä kunhan niissä puhutaan neuleista:-)

Ja lopuksi yksi herkkuostos, josta ajattelin neuloa naperolle keväisen myssyn:


Ei kommentteja: