maanantaina, marraskuuta 04, 2013

Uusia Polkuja

Suurena haaveenani olisi joskus saada julkaistua neuleohjeitani myös englanniksi. Lähinnä sen takia, että aina kun julkaisen ohjeitani Ravelryssä suomeksi, saan pyyntöjä jossa halutaan ohje ehdottomasti myös englanniksi. Toiseksi haluaisin laajentaa englanninkieliselle alueelle myös siksi että olisi kiva saada omaa nimeä suunnittelijana vähän laajemmaltikin:-)

Syksyn tullen on tullut pyyntöjä saada juuri Polku-myssy englanniksi, mutta asiassa on hiertänyt se, että koin ohjeen hieman liian monimutkaiseksi, jotta olisin sitä viitsinyt sellaisenaan kääntää/käännättää. Siispä alkuperäistä ohjetta piti ensin muokata yksinkertaisemmaksi.

Helpoiten se minusta sujuu aina neulomalla, eli koeversioita neulomaan! 

Loppuviikon ja viikonlopun aikana syntyikin 3 hieman erilaista Polku-myssyä ja kaaviot alkaa nyt olla sellaisia että voisin harkita lopullisen ohjeen kirjoittamista. 

Alkuperäisessä ohjeessahan myssy neulotaan alhaalta ylös eli ensin neulotaan korvaläpät ja sitten luodaan niiden väliin takaosa silmukat. Ja hieman myöhemmin vielä etuosan silmukat. Yksinkertaistin mallia nyt niin että etu- ja takaosa ovat samalla korkeudella, koska kyllä myssy sitenkin istuu päässä ihan yhtä hyvin.

Tässä muutama versio eri langoilla neulottuna:


Polku-myssy
Malli: oma
Lanka: Novita Isoveli
Puikot: 5 mm
Muuta: uutena juttuna nyt iso tupsu päälaella, koska se on nyt se tärkeä juttu kuulemma;-)



Polku-myssy
Malli: oma
Lanka: Novita Puro
Puikot: 4,5 mm



Herkkähipiäiselle neidille tein vielä myssyihin vuoritukset ohuesta trikoosta ja tuli kuulemma oikein hyvät myssyt! Punainen kovillekin pakkasille ja Puro-versio heti kunhan vähän päästään pakkasenpuolelle :-)


9 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

kauniit myssyt, hienoa että ohjeesi on saatavilla myös englanniksi:))

Pia Nore kirjoitti...

kosotäti: ei ihan vielä... ;-)

Unknown kirjoitti...

Hei, löysin valkoisen, sinun tekemän hartiahuivin "neulova Ystäväni" blogista. Olen etsinyt ohjetta tuloksetta. Voitkohan auttaa??

http://sirneule.vuodatus.net/lue/2005/04/neulova-ystavani

Unknown kirjoitti...

Hei, löysin tekemäsi valkoisen hartia huivin "neulova Ystäväni" blogista. olen etsinyt ohjetta tuloksetta. Voitkohan auttaa?

http://sirneule.vuodatus.net/lue/2005/04/neulova-ystavani

Pia Nore kirjoitti...

Mari: Ohje on kyllä minulla jossain, mutta en ole ihan varma missä... Pitääpä palata asiaan, ilmoittelen kun löydän ohjeen:-)

Unknown kirjoitti...

heippa, oletkohan löytänyt ohjetta?

Pia Nore kirjoitti...

Mari: oi, en ole ehtinyt etsiä, kun olen ollut sairaana... Yritän piakkoin:-)

Pia Nore kirjoitti...

Mari: Löysin!!! http://www.heirloom-knitting.co.uk/offers/daisies_shawl_pattern.pdf

Unknown kirjoitti...

Kiitos!