perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Karkkipipo

Tämän pipon haudutteluun menikin pidempi aika kuin kuvittelin, kuukausi - ellei peräti kaksi! Mutta siinä se nyt on: oma versioni karkkineulekilpailuun :-)

Pitkään piti miettiä Fazerin kuvioita ja värejä ja tutkailla Novitan lankojen värejä ja lopulta karkkihyllystä alkoi Remix-karkkipussin kyljen värit houkuttaa. Ikinä en ole Remix- karkkeja syönyt joten ihastus on täysin pussin ulkonäköön perustuva ;-)

Lapsilla muuten testasin värien ja kuvioiden oikeellisuutta, kun kysyin, että mikä pipon kuviosta tulee mieleen. Ja sieltä tuli oikea vastaus saman tien!



Tällä mallilla ja kuviolla voisi hyvin tehdä koko setinkin, mutten nyt tähän kisaan moista ruvennut tekemään. Lapsille voisi vaikka tehdäkin jos ja kun väreistä ja kuvioista innostuvat (voipi olla että niin käykin...).

Kuvio on suhteellisen helppo neuloa. Suunnittelin kuvion niin, ettei kerroksella ole yhtäaikaa kuin kaksi väriä, koska itse en tykkää neuloa sellaisia kirjoneuleita (vaikka nättejä ne olisikin!). 


Remix-pipo
Malli: oma, kuvio siis Remix-karkkipussista
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm
Muuta: Langat lopulta löytyivät sittenkin kaikki Novitalta ja vielä kaikki 7 veikkaa, hyvä hyvä :-)



6 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Hieno pipo ja totta karkkipussihan se on ihan selvästi. Onnea kisaan

Anonyymi kirjoitti...

Siis ihan mielettömän hieno! :) Tuleeks näistä joku yleisöäänestys, kai linkkailet sit?

intsu kirjoitti...

Kyllä tämä sinun blogisi on niin ihana ja inspaava,että usein täältä käyn katselemassa ideoita. Hienosti keksitty Remex pussista värit ja kaunis pipo tulu.

Pia Nore kirjoitti...

Kiitos teille! En ole varma miten nuo voittajat valitaan, oisko siellä joku raati kuitenkin mikä valitsee parhaat!? Mutta ainakin aion itse mennä Tampereen messuille katsomaan kaikkia noita kilpailuun tulleita neuleita, nehän tulee kaikki näytille sinne:-)

Anonyymi kirjoitti...

Saako sun ideaa käyttää tstä piposta ja tehdä omalle lapselle samanlainen? :)

Pia Nore kirjoitti...

Toki ideaa saa käyttää, ja ohjekin löytyy nyt Novitalta: https://www.novitaknits.com/fi/fi/fi/neuleohjeet/aikuisen-re-mix-pipo-novita-7-veljesta