perjantaina, toukokuuta 31, 2013

Kudontaa

Kevät on taas mennyt ihan hujahtaen ja kesä on täällä. Minulla loppui nyt tuo iki-ihana opiskeluni kädentaitojen parissa ja nyt tuntuu siltä että olisi tuota voinut vielä jatkaakin, vaikka vielä monta vuotta;-) Niin monta juttua olisi vielä voinut syventää ja jatkaa. Eihän se ole sama kotosalla askarrella, etenkin kun opiskeluporukkamme oli niin kiva!

Viimeiset viikkomme oli keramiikan jälkeen kudontaa ja sitäkin olisin voinut jatkaa vaikka koko kesän! Niin ihanaa se oli. Kahdessa viikossa ei kovin paljon ehdi, tässä aikaansaannokseni sieltä. Eli ensiksi tuftaustyö, josta kerron kohta enemmän:


Kokeilin nauhatekniikoista pirtanauhaa. Sen tekeminen oli tosi ihanaa, vaikkei lopputulos olekaan ihan tasaista jälkeä. Hurahdin siihen kuitenkin niin, että ajattelin ostaa kotiin nauhapirran. Olisi kiva kokeilla tehdä erilaisia nauhoja ja erilaisilla langoilla. Kotona kun noita lankoja riittää:-)


Kangaspuissa ehdin tehdä 3 mattoa. Tässä niistä suurin. Kaksi muuta on ihan pieniä pätkiä kun tarvitsin mökille sellaisia. Niistä enemmän lisää vähän myöhemmin, toinen nimittäin liittyy vähän isompaan projektiini. Tämä alla oleva mattokaan ei mikään iso ole, 130 cm x 80 cm. Käytin siihen vanhoja matonkuteita ja tuli yllättäen noin nätti! Mattoja en ole koskaan ennen kutonut, vain yhden poppanaliinan, kuultokudoksen ja villashaalin. Maton paukuttaminen oli siis uutta minulle!


Tässä vielä myöhemmässä lasituspoltossa ollut keramiikkaruukku. Tykkään tästä kovasti, muoto ja lasituksen värit osuivat juuri kohdalleen. Tähän voi laittaa pienen kukkakimpun tai sitten pitää kynäpurkkina silmän ilona:-)


Tässä sitten vielä tuosta tuftauksesta vaihekuvia:

Ensin reunat liimattiin rispaantumisen estämiseksi ja sitten piirsin mallin kankaalle. Yksinkertaisesti vain neliöitä, kun ajattelin että niitä jaksaa katsella pidempäänkin:


Tässä olen jo päässyt vauhtiin, tuftsausneula näkyy tuossa vasemmalla työn päällä. Tuftaus tehdään nurjalle puolelle eli kuviota pitää välillä kurkistella nurjalta puolelta.


Tässä kurkistus toiselle puolelle, siitä se kuvio lähtee muotoutumaan:



5 kommenttia:

Marsa kirjoitti...

Tuftaustyössä ihanat värit.Oletko itse suunnitellut mallin?

kosotäti kirjoitti...

Upeita töitä, olet oppinut monta upeaa asiaa.

Pia Nore kirjoitti...

Marsa: malli on ihan itse suunniteltu, tosin neliöitähän siinä vain on ;-) Värit suunnittelin yön edetessä kokeilemalla ihan niin kuin neuletöissänikin usein.

Jokke kirjoitti...

Juku tuota tuftausta pitäisi kyllä päästä kokeilemaan.

Tilkku & Tilkku kirjoitti...

Nyt näen, miten tuota tuftauslaitetta käytetään. Minulla on samanlainen, se löytyi äitini jäämistöstä, enkä ensin tiennyt, mikä se on. Sinulle on valmistumassa kaunis ryijy, ihanat vätit.