maanantaina, tammikuuta 14, 2013

Paperintekijänä

Viikonloppuna oli niin hieno valo pitkästä aikaa, että pääsin valokuvaamaan tämän viikon uusia papereitani. Lisääkin vielä on, mutta ei kaikkea kerralla;-) 

Tässä märkänä taiteltua paperia, aika hienosti se pysyy koossa. Kuivana säilyy siis taitoksilla.  Materiaali oli pellavaa tai hamppua, en muista varmaksi.


Tässä erilaisia reunajuttuja, vasemmalla voimakkaasti rullattu reuna (märkänä), sitten vähän vähemmän rullattu ja oikealla ihan perusreuna mikä tulee seulalla:


Tässä on kaksi ohutta paperia asteltu päällekäin, alempaan tuli ihan vahingossa tuollaiset kivat kuitumaiset kuviot. Valoa vasten malli näkyy parhaiten:


Seuraavassa on laitettu kahden paperin väliin kuituja, jotka erottuu kivasti kohokuvioina:


Tässä vesileimat tehtyinä metallikuviolla märkään paperilevyyn "napsauttaen":


Ja vesileimat näkyy parhaiten valoa vasten, kaunista!


Tässä vielä paperiarkille on aseteltu sellainen askartelulehdykkä. Ihanan herkkä kuvio, joka käy vaikka sellaisenaan korttiin koristeeksi! Lehti pysyy paperissa ihan hyvin kiinni, koska se on laitettu jo märän massan päälle kuivumaan.


Olen niin innostunut näistä paperijutuista, ja myös siksi, että itsetehtyä paperia tarvitsee kaikenlaisissa askarteluissa. Ne ei jää jatkokäyttämättä! Korteissa itsetehty paperi on tosi ihana materiaali ja tehokeino:-)

3 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Wau, kauniita papereita. Ihanaa ku sä oot näin innostunut opistasi.

kosotäti kirjoitti...

Toinen toistaan upeampia papereita, nuo joissa on lehdet on miusta kauniit, jotenkin herkät.

Jokke kirjoitti...

Sievää, kyllä omatekoinen paperi kortin kaunistaa.