Kärsimättömänä aloin sittenkin vielä kerran kaivella lankavarastojani ja hei, kaksinkertainen tummanharmaa Nalle sopikin erinomaisesti korjaamaan eilisen lankapuuteongelmani!! Eli löysin jämäkerän tummanharmaata Nallea joka iltapuhteina valmistui vyöksi ja enää puuttuu pienet vyönlenkit ja pääsen käyttämään neuletakkiani:-) Mukavaa on myös että on yksi jämälankanyssäkkä vähemmän kaapissa;-) Kiitos kuitenkin kaikille Isoveikkaa tarjonneille, en siis sittenkään tarvinnut sitä lisää.
Eilen valmistui myös vihdoin alpakkatakkini, mutta kuvia joutuu nyt odottelemaan, sillä hovikuvaajani on reissussa ja kamera jolla voisin itse ottaa itsestäni kuvia on tällä hetkellä ihan mykkä, sillä olen hukannut laturin jonnekin. En vaan viitsisi vielä ostaa uutta laturia, maksavat kuitenkin vähän liikaa - jos se vielä jostain löytyisi...
Lisäksi ihan muuta kuin neuleasiaa, eli jos joku olisi kiinnostunut kissanpennuista, niitä olisi nyt tarjolla. Viisi suloista kissanpentua olisi vailla hyvää kotia, ovat näihin aikoihin luovutusvalmiita, sillä ne on syntyneet juhannuksen tienoilla. Jos joku on kiinnostunut, niin kommentteihin vain vinkkiä siitä. Kuvia kissoista löytyy tästä postauksesta, ja täältä. Kissat majailevat Mäntyharjulla, mutta niiden kuljetuksesta muuallekin voidaan sopia. Ja jos joku olisi valmis ottamaan 2 kissaa, olisi vielä parempi, sillä ne viihtyvät niin hyvin keskenään ja leikkivät niin mielellään yhdessä!
2 kommenttia:
KÄÄK, sun kanssas *virn*
Mulla on kamalan kova kisulikuume, ja lääkärikin (ihan aikuisten oikeesti!) suositteli kissaa. Tekis hyvää reumalle JA pääkopalle !
Nyt just on pakko malttaa mielensä, koska Nuorikilla on kaksi kissa, ja hänellä on allergianuha-hässäkkää. Sieltä voi kotiutua meille kisut joskus jollonnii......
toivottavasti ihanaiset kissaset saavat rakastavat kodit.
Lähetä kommentti