Ensimmäinen sukkasadon sukkani on valmis! Jo oli aikakin;-)
Näistä tuli ihanat, tykkään niistä kovasti kun ne on niin ihanan syksyiset! Ja tulipa uusi sukkapari heti käyttöön, kun kovassa käytössä olleisiin sukkiini ilmestyi juuri eilen ensimmäinen suuri reikä kantapäähän, harmi!!
TähtisukatMalli: oma, tähtikuvio täältä
Lanka: itsevärjättyä 7 veikkaa, tumma on itsetehtyä raitalankaa eli jättipitkä vyyhti on värjätty kahdella värillä
Puikot: 3,5 mm, tosin pitäisi uskoa että 7 veikkaa neulotaan 4 mm puikoilla, eli käsialani on kiristynyt tai sitten 7 veikka on muuttunut paksummaksi kuin ennen (tosin oma värjäys on voinut myös paksuntaa lankaa jos se on vähän "pörhistynyt" kuumissa käsittelyissä!)
Muuta: näistä tuli kuitenkin "hieman liian pienillä puikoilla" tiiviit ja tosi lämpimän tuntuiset kun ovat kokonaan kirjoneulettakin.
Edit:unohdin laittaa kuvan tuosta sukan raitavyyhdistä, joten lisäsin sen vielä tähän:
Itsevärjätty raitalanka: samettijaloilla ja mustarouskuilla
Ahkera neulesuunnittelu ja mallien etsintä on edelleen käynnissä, sillä en ole vieläkään keksinyt mitä ihmettä ottaisin viikon lomareissulle mukaan, joku neule on pakko olla mukana, sillä varmasti viikkoon mahtuu iltoja jolloin voi istuskella takan ääressä kutimen kera. Ja ehkä sadepäiviäkin mahtuu mukaan...
Olen miettinyt matkaneuleen kriteerejä ja niitä olisi ainakin nämä:
* pyöröpuikoilla neulottava koska silloin ei tarvitse välittää millaisessa tuolissa istuu, suorat puikot voi ottaa käsinojiin kurjasti kiinni
* sukkapuikotkin käy, mutta yksi sukankudin ei riitä viikoksi
* huivi voisi olla hyvä, jos se on ohutta lankaa, eli lankaa ei tarvitse kantaa kilokaupalla mukaan
* kirjoneule ei ole hyvä, koska niihin pitää ottaa aina mukaan ylimääräistä lankaa, jota jää jäljelle
*malli ei saa olla liian monimutkainen ettei tarvitse seurailla kaavioita (se ei kuitenkaan onnistu jos samalla yrittää jutustella ja vielä seurata mitä napero tekee...), helposti opittava malli pitää olla
* ja kun lomasta on kyse, neuleen pitää tietysti olla mukava ja nautittava alusta loppuun saakka
Saa nähdä mikä tuleekaan olemaan matkaneuleeni:-)
Tosin matkalukemista ei tarvinnut kauan miettiä, sillä olin varannut kirjastosta Pieni lankakauppa-kirjan ja eilen tuli ilmoitus että sen voisi hakea kirjastosta. Siitä tuleekin juuri sopiva matkalukeminen:-)
17 kommenttia:
ihanat sukat!
heh, mä kans varasin tuon kirjan, ja sain eilen ilmoituksen että siellä olis ;)
Kauniit sukat!
Hienot sukat! Värit ja kuviot sopivat tosi hyvin yhteen.
Todella nätit sukat.
Ihanat! Sulla on kyllä tuo harmoninen värisilmä upeasti hallussa.
Kauniit sukat! Toteuta vaikka Minttumaari-huivi ystävällesi. Mallikuvio tallentuu päähän äkkiä ja lankaa ei tarvitse kilokaupalla kanniskella mukana ja kun tilaustyöt on saatu tehtyä pääsee suunnittelemaan vaikka aivan uutta!
Aivan ihanat sukat!
Mä aion villapaidan jälkeen tehdä lopputalven sukkia tai ainakin yritän. Ihania malleja olisi niin paljon!
Kauniit sukat, tosiaan!
Minusta Seiskaveikka oli ennen paksumpaa, siis joskus 90-luvun alussa. Niitä lankoja löytyy vieläkin varastosta ja niistä tulee kestäviä, napakoita sukkia. Nykyiset (varsinkin moniraidat) ovat jotenkin luirumman oloisia, vaikka paksuus taitaa vaihdella niidenkin kesken.
Luin tuon romskun englanniksi ja oli oikein mukava, viihdyttävä plöräys!
Todella kauniit sukat!
Kyllä minäkin neulon seiskaveikkaa 3½:n puikoilla. Nelosilla tulee mun käsialalla ihan liian löpsöä.
Aivan ihanat sukat!
Kauniit sukat! Jälleen kerran aivan ihanaa neuletyötä!
Tosi ihanat sukat. Ai kun voisi neuloa villalangasta.
Kauniit sukat ja ihanan väristä tuo itsevärjäämäsi lanka!
Täällä kans ilmoittautuu yksi seiskaveikkaa 3,5 puikoilla neulova :)
tosi kauniit sukat! ja kuten aina, niin taidokkaasti tehty ja tasaiset kuin mitkä! :)
Kun nyt olet lähdössä lomille, niin ilmoitanpa että syyskuun paketti on postissa ja pitäisi olla perillä maanantaina. Pari viikkoahan ne postissa paketteja kai säilyttelevät, joten toivottavasti löytyy kun palaat lomalta. Ja leppoisaa sekä rentouttavaa lomaa toivottelen.
Kiitos kirjavinkistä. Laitoin sen heti varaukseen.
hei! Etkö oo vielä kuullut uusista puikoista jotka on just hyvät jos tekee vaikka neulepaitaa, ne on suorien uusi muoto..Prym Flex -siimapuikot. En tosin vielä tiedä missä niitä on myynnissä. Maahantuonti Coats Opti Oy, 09-274 871
Lähetä kommentti