tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Joulutunnelmia - nyt jo!

Sateisen aamupäivän kunniaksi oli aika järjestää askartelutarvikkeet ja saman tien syntyikin jo ensimmäiset joulukortit:



Minulle uutena juttuja oli huolitella korttien reunat ääriviivatarroilla sekä toisen kortin pikkukukka on tehty siten että olen kiinnittänyt ensin ääriviivakukkasen punaiselle paperille ja sitten leikannut sen irti. Liimasin sen tavalliseen tapaan, mutta sen olisi voinut kiinnittää myös 3D-tarralla, jotta se olisi jäänyt hieman koholleen. Sitä menetelmää aion vielä käyttää muissakin korteissa. Tosin tuollaisten pikkuhahmojen leikkaaminen vaatii tosi pienet ja teräväkärkiset sakset...

Nämä kaksi korttia oli ihan hyvä saavutus, ottaen huomioon että napero askarteli omia juttujaan koko ajan saman pöydän ääressä. Aloittaessani ajattelin että jos saan yhdenkin kortin valmiiksi tuollaisen "istunnon" aikana, kyllä niitä jouluun mennessä kertyy ihan tarpeeksi, ja ihan hyvinhän se meni;-) Hyvä oivallus oli koota naperolle oma askartelutarvikelaatikko (ylijäämätarroja, paperinpaloja ja muuta pikkusälää), josta napero näyttää olevan enemmän kuin onnellinen:-)


1 kommentti:

-maria- kirjoitti...

Oi, kuinka kauniita kortteja! Hyvä muistutus, että korttien teko kannattaa aloittaa ajoissa, jos aikoo ne itse tehdä...