tiistaina, syyskuuta 03, 2013

Violettia väriä


Viime viikonloppu oli taas ihanan aurinkoinen, joten oli hyvä värjäillä lankoja syysauringossa (joka kyllä tuntui vielä kesäsäältä). Sain ämpärillisen marja-aronian terttuja ja väriä riitti! 

Sain helposti vähän erivärisiä vyyhtejä. Vaikka tuossa kuvassa jotkut näyttää ihan samoilta, niin pieniä vivahde-eroja kuitenkin löytyy. Muutama vyyhti oli uudelleenvärjäyksessäkin kun krappien loppuväreistä ei tullut niin hyviä kuin olisin halunnut. Heitin ne siis aroniasoppaan ja niiden pohjaväri vaikutti kyllä lopputulokseen.

Vaalein vyyhti syntyi niin, että ihan vain kastoin langan väriliemessä ja huuhtelin saman tien. Se sopii ihanasti noiden tummempien värien kanssa:-)

Viime vuonna kokeilin aroniaan suolaa ja sillä tuli aika samanlaisa värejä kuin nytkin. Nyt käytin samaa menetelmää kuin vuonna 2007, jolloin lisäsin väriliemeen alunaa. Alunalla siis näin kirkkaat ja kauniit värit!


Olen viime viikkoina aina sopivan tilaisuuden tullen neulonut ikuisuusprojektiani tilkkupeittoa ja levitin sitä vähän katseltavaksi. Kolme palaa alkaa olla valmiina (6 ainakin tarvitaan). Huomasin kuvatessani etten ole kiinnittänyt huomiota aloitanko palan aina tummalla vai vaalealla, paloja täyty siis vielä asetella uudelleen lopulliseen peittoon. Tarkoitus on siis että peitossa kulkee tummat ja vaaleat siksakraidat.


Tuohon peittoonkin varmaan tulee muutama aronialla värjätty tilkku. Peittoon sopii niin kivasti kaikki luonnonväreillä värjätyt 7veikka-langat:-)

7 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Todella upean väristä lankaa!

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Kauniit värjäykset sinulla. En ole koskaan värjäystä kokeillut ja mietinkin miten hyvin värit pysyvät pesussa.

Laura kirjoitti...

Vau! No johan on upeat värit!

kosotäti kirjoitti...

Aivan mielettömän upeat värit.
peitosta tulee varmasti kaunis.

Niina Risulainen kirjoitti...

Aivan ihania värejä ja kaunis peitto tuloillaan:)

Rouva Silmukkainen kirjoitti...

Hienoja värjäyksiä! Meilläkin kasvaa mustamarja-aroniaa pihassa ja olen tehnyt siitä hilloa, mutta kaikkia marjoja en todellakaan ole käyttänyt. Nythän niille löytyy käyttöä! Hillo muuten sopii todella hyvin samojen ruokalajien kanssa kuin puolukkahillokin, liharuokiin, maksa- ja kaalilaatikkoon. Mies sanoo, että on jopa parempaa kuin puolukkahillo.

ArmiL kirjoitti...

Kauniita sävyjä väreissäsi, tilkkupeitosta tulee kaunis:)