maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Värjäystä taas

Miten ihana onkaan alkukesän aamuna lähteä heti aamiaisen jälkeen korin kanssa voikukkia keräämään! Etenkin kun tietää miten ihanaa kasveilla värjäys on:-) Tällaisen korillisen (ison) sain mökkipihalta kerättyä ja seuraavana aamuna ei huomannut yhtään että voikukat olisi yhtään vähentyneet! Rikkaruohot voi siis olla hyödyllisiäkin;-)


Kattilat pääsi heti aamulla porisemaan, oli tulossa hieno värjäyssää: aurinkoinen hieman tuulinen ilma jolloin on ihana istuskella kattiloiden äärellä ja samalla suunnitella mitä seuraavaksi keräisi koriin kokeiltavaksi.

Tässä on kiehumassa vasemmalla nokkosta ja oikealla koiranputkia:


Tässä taas vasemmalla ne voikukat ja oikealla ahdekaunokin lehtiä:

Tässä kuvattuna suurin osa langoista. Otin kuvia koko rivistäkin, mutta auringonvalo oli niin voimakas että yhdessäkään kuvassa ei värit toistuneet ollenkaan oikeina.
Tässä vyyhdit vasemmalta oikealle:
1. ahdekaunokki + kupari
2. ahdekaunokki + rauta
3. ahdekaunokki + kuparin jälkiväri
4. seitikkien jalat (pakaste)
5. seitikkien jalat (pakaste)
6. seitikkien jalkojen jälkiväri
7. haalea nokkosilla ensin värjätty vyyhti joka on upotettu vähäksi aikaa vielä seitikkien jalkojen jälkiliemeen.

Nokkosista ei tullut tällä kertaa kovinkaan vahvaa väriä, (samoin kuin ei voikukistakaan), omien muistiinpanojeni mukaan ennen on tullut vahva väri eli voi olla että niissä ei nuoret versot olekaan niitä parhaita värintuottajia vaan päinvastoin vanhat versot. Pitää kokeilla keskikesällä sitä uudelleen.

Kokeilin myös raparperin lehtiä ja niistä tuli raudalla+kuparilla lähes samanlainen kaunis tummanvihreä kuin ahdekaunokilla+raudalla. En tiedä vaikuttiko pakastaminen väritulokseen, sillä otin lehdet jo viikko sitten talteen kun tein raparperipiirakkaa ja heitin ne vain pakastimeen sellaisenaan muovikassissa ja nyt murskasin ne suoraan pakastimesta kattilaan. Pakastamisesta oli ainakin se hyvä puoli että kun raparperin lehti on muuten aika sitkeä pilkottava, jäisenä murskaaminen oli tosi helppoa! Suosittelen!

Näihin lankoihin olen eniten tyytyväinen, ja tässä kotona otetussa kuvassa värit on ehkä lähimpänä oikeaa. Kuvassa siis ahdekaunokilla värjätyt vyyhdit, vasemmalla lisäaineena kupari, oikealla rauta. Ihanat värit molemmat, tuo vaalea on todella kaunis keväinen vihreä ja tumma taas ihana tumma vihreä, joka sopii kirjoneuleisiin!



Kotiinkin toin vähän värjättävää, kun langat loppuivat taas kesken! Keräsin kassillisen koivunlehtiä, saa nähdä onko niissä vielä se vahva keltainen väri niin kuin viikko sitten, lehdet kun on jo aika suuria. Lehdet on juuri kiehumassa ja kohta puoliin laitan langat värjäytymään.

Neuloin värjäyksen ohella myös itselleni uudet sukat, kun kovassa käytössä olleet Kerttu-sukat alkoi osoittaa kulumisen merkkejä niin pahasti etten jaksanut niitä alkaa korjailemaan, samalla vaivalla tein uudet, hieman eri malliset sukat.



Lehti-sukat
Malli: oma, pitsikuvio muistuttaa hieman koivunlehteä sivusta katsottuna
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

Kissanpennut on kasvaneet vähän viikon aikana, mutta silmät eivät vielä ole kunnolla auki, tässä yksi pikkuisista, tällaisen värisiä on kaksi:

Ja toinen "malli", näitä on kolme:
Jos jotain kiinnostaa antaa jollekin näistä kissanpennuista hyvä koti, niin ottakaa yhteyttä vaikka laittamalla ensin minulle kommenttia kommenttilootaan. Kissat on Mäntyharjulla mutta kuljetuskin onnistuu lähialueille. Emme haluaisi lopettaa kissanpentuja vaan mieluiten antaisimme niille hyvät kodit!.-)

12 kommenttia:

Maj kirjoitti...

Mistä noita rautaa/kuparia tms. saa? Ovatko missä muodossa? Hienon värisiä lankoja kyllä.

Villapallo kirjoitti...

maj: rautaa sekä kuparia saa ihan apteekista. Olen ostanut pienissä purkeissa koska käyttömäärät on pieniä. Jos sanot apteekissa että tarvitset värjäystä varten, osaavat antaa oikeaa ainetta;-)

Pia kirjoitti...

Viime vuoden keväällä minäkin värjäsin voikukilla, ja sain hyvin vaaleata. Yhdessä värjäyskirjassa oli sanottu, että voikukan lehdistä tulee voimakkaampaa keltaista kuin kukista. En ehtinyt viime vuonna kuitenkaan kokeilemaan, ja tänäkin vuonna olen toistaiseksi kokeillut muilla aineilla.

Kivoja värjäyksiä taas

Esikko kirjoitti...

Kauniita lankoja olet taas saanut värjätyksi. Minäkin värjäsin viime kesänä raparperilla ja olin oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Monna kirjoitti...

Ei tommosia pentukuvia saa laittaa olleskaan... nimim. krooninen kuume :)

Annika kirjoitti...

Kauniita lankoja ja tosi suloisia kissanpentuja! Mä voisin vaikka heti huolia kissan, jos vaan ois isompi asunto...

annikainen kirjoitti...

Upeita värejä olet saanut aikaiseksi.

MaaritH kirjoitti...

Voi että! Tahtoo kans värjäyskokeilemaan. Pari vuotta sitten tuli kokeiltua jotain.

Ja voi itku nuita kisuja! Siitä on jo 13 v, kun meillä oli viimeksi tuollaisia ihania pikku mönkijöitä! <3

Elina kirjoitti...

Voi miten ihania pikkuisia kissoja! <3 Ikävää olla allerginen. :(

Aikamoisia herkkulankoja myös olet taas saanut aikaan. Haisevatko muutkin asiat kuin sienet padassa niin pahalta, ettei sisällä kannata värjäillä?

Villapallo kirjoitti...

elina: olen melkein aina värjännyt ulkosalla, joten en ole varma millaisia hajuja värjäyksestä tulee. Kasvien tuoksut ei sinällään kyllä pahoja ole, mutta keitän mieluiten ulkona ja ulkokäytössä olevilla kattiloilla, koska käytän puretteina kuparia ja rautaa, jotka on myrkyllisiä. Nyt ainakin kun keittelin raparperia, koivua ym. niin mielestäni niistä ainakin tuli hyvät tuoksut:-) Koivunlehdistä tuli ihana vihtasaunan tuoksu:-)

Taija kirjoitti...

Tosi kauniita värejä, etenkin nuo vihreät! Olet taitava värjäri ja ahkera :)

risulintu kirjoitti...

Harmi, että kissanpennut on niin pitkällä. Meille olisi kyllä sopinut jo hieman nuorempaakin kissakaartia. Sisarukset ovat jo 8 vuotiaita ja kolli taitaa kohta olla laiskistumaan päin saalistuksen suhteen.

Upeita värejä olet värjäillyt. Erityisesti tuo vaaleanvihreä sykähdytti. Itsellä on värjäysinto hieman kateissa kun ei voi neuloakaan. Pelkään ranteen kipeytymistä. Kattilassa olisi kyllä nytkin keiteltävä keitos valmiina, mutta jotenkin ei saa nyt irti moista.

Aurinkoista viikonloppua!