tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Valmista raitaa

Napero innostui tänä aamuna ensiksikin nukkumaan puoli kymmeneen saakka ja lisäksi leikkimään omatoimisesti käsittämättömän pitkän ajan aamupäivällä, joten olihan se hyödynnettävä tehokkaasti:


Raitapaita
Koko
: 3 vuotiaan, eli noin 98 cm
Malli: oma
Lanka: Mandarin Petitiä ja Cotton Gardenin Violaa, eri värejä, yhteensä langankulutus 152 g
Puikot: 3 mm
Muuta: kuvaukseen napero ei kuitenkaan suostunut, joten siksi näitä litteitä neulekuvia vain:-(

Olen suhteellisen tyytyväinen neuleeseen, tosin takapakkia tuli siinä, että ohjetta en sittenkään pysty julkaisemaan. Sen verran paljon jouduin modaamaan tuossa raglaneissa ja kaula-aukossa etten enää muista mitä tein ja missä...

Lasten neuleissa on aina jotenkin niin vaikea saada kunnollista kaula-aukkoa kun ei haluaisi niin kauhean suurta aukkoa mutta kovin pieni ei mahdu päästä läpikään;-) Liian myöhään muistin sen asian (taas), muuten olisin varmaan tehnyt tähänkin neuleeseen saman kauluksen kuin Napitukseen, jonka olen todennut käytössä tosi hyväksi. Mutta tuolla peruskauluksellakin neule mahtuu päästä läpi, joten asia on hoidettu siltä osin.

Joku mainitsi kommenteissa, että minulla olisi aika paljon langanpäitä pääteltävänä lopuksi, mutta ei noita nyt niin paljon ollut, kun jaksoin kieputella keriä mukana ja lopuksi sitten sidoin pääteltävillä langanpäillä liian pitkiä langansiirtoja. Ihan siedettävä kasa näinkin kirjavasta neuleesta:

Nyt puikoilla on vain yksi pieni kaulahuivitekele ja sen jälkeen odottaa pari tilaustyötä sekä ehkä vihdoin sitten se oma kirjoneule kasvivärjätyistä langoista. Ja tietty jouluneuleetkin alkaa muistutella olemassaolostaan, sillä jotenkin olen jo vauhdilla päässyt joulutunnelmaan, onneksi nyt näinkin ajoissa:-) Ideoita on joulua varten enemmän kuin tarpeeksi ja lisäksi vielä ilmoittauduin Kipakan jouluvaihtoonkin.


10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten ihana karkkipusero :)

-maria- kirjoitti...

Ihanan raikas raitapusero!

Matleena kirjoitti...

Kaunis pirtsakka pusero naperolle.

Denim Blues kirjoitti...

Nätti on, ja aivan ihania nuo kesän värjäykset joita esittelit tuolla aikaisemmin niin kerillä kuin vyyhdeillä, seesteiset värit. Mä vieläkin hilloan sitä sulta saamaani kerää kun mikään malli ei ole tarpeeksi hyvä sille :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis pusero. Tuollaisesta puuvillaisesta meidänkin "hyi kutittaa" -tyttö tykkäis.

Anonyymi kirjoitti...

Upea, aurinkoinen pusero!

tuijam kirjoitti...

noniin, nyt olet sen selättänyt. Kaunis karkkiraitainen pusero.

Kate kirjoitti...

Värikäs, ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on kyllä blogistanian kaunein neule - ihanat värit ja raidoitus :)

Pirre kirjoitti...

Hieno paita syntyi! Kauniin värinen =)