lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Askarteluja jouluksi

Pajupuuni sai nyt valot, kun löysin kaupasta sopivan pienen jouluvalosarjan:


Oikeasti valot on paljon voimakkaammat kuin tuossa kuvassa, en tiedä miksei kamera osaa sitä valoa toistaa,vaikka kuvasin salamalla ja ilman ja kaikilla mahdollisilla herkkyyksillä:-/ Mutta näkyy tuosta nyt vähän ideaa. Valaistu pajupuu on ihanan näköinen kun laitoin sen vielä sellaiseen hämärään nurkkaan, jossa se tuo kivasti valoa ja myös joulun tunnelmaa. Lähempänä joulua, eli ensi viikolla kun teen oikein suursuursiivouksen, laitan vielä tuohon alle pienen joululiinan.

Alun perinhän pajukoriste oli amppeli, mutta ylösalaisin käännettynä siitä tuli pajukuusi jouluksi:-)


Ja toinen joulukoristekin syntyi, aika helpostikin vielä. Mallin ja idean sain täältä.

Tarvikkeina siis Huopasesta tehtyjä (siis ihan vain keritty käsissä ilman mitään huovuttamista) pikkukeriä, joiden päälle neulahuovuttelin valkoista villaa, ompelin pallot valkoisella ompelulangalla kiinni lyhdyn muotoon, ja alle led-tuikku ja se on siinä:-) Yksi Huopaskerä ei ihan riittänyt ja kun en sitten huovuttanutkaan keriä mitenkään muuten kuin neulalla, jatkoin ideaa tavallisella villalangalla ja villaa päälle. Ei siis tarvitse olla huopuvaa lankaa jos vain neulahuovuttaa!

Hämärässä/pimeässä tuo on tosi ihana koriste!!

6 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Tuo lumilyhty on ihan myös tässä kuvassa! Jos kerkiän vielä (tod.näk. en) on pakko kopioida idea. Hyvää ja rauhallista joulua!

Susanna L-A kirjoitti...

Ihana tuo lumilyhty!

http://tinttara.vuodatus.net

Satu H kirjoitti...

aikun kiva tuo lumilyhtyidea! kestääköhän noissa "tekotuikuissa" kauan patterit? pajupuu on myös tosi kaunis valojen kanssa! :)

Satu U kirjoitti...

Ihana tuo lyhty...ja sopii hyvin nimimerkkiisi!!! ;-)

Rouva Oranssi kirjoitti...

Nivelsiteet meni nilkasta, joten tässä vietän laatuaikaa koneella ja neulomalla. Samalla päätin viettää 'kommentoi lukemiasi blogeja' -päivää, joka on ollut jo jonkin aikaa suunnitteilla.

Kuopus olan yli tilasi itselleen tuollaiset kukkasukat. Jotain sinnepäin täytynee joskus kokeilla. Onpa kyllä muitakin tilauksia oikein jonossa.

Lumilyhty on poppis.

Isosisko kirjoitti...

Kiitos Villapallo idean jakamisesta!
Oli helppo ja hauska joulupuuhastelu.