tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Pirtti-neule

No tulihan se vihdoin valmiiksi!

Selain blogiani taaksepäin ja olen aloittanut tämän puseron tosiaankin jo joulukuun alussa. Valmistumisvauhtia hidasti varmasti se, että neuloin tietysti paljon muutakin samalla ja lisäksi se, että toisaalta etukappale oli tarkkuutta vaativaa ja toisaalta muut kappaleet tylsiä eli ne jäivät helposti keskeneräisten laatikkoon lojumaan kun ei niitä millään olisi viitsinyt neuloa.

Mutta valmis se on - ja olen tosi tyytyväinen! Kesää kohtihan tässä mennään, mutta vielä tätä ehtii käyttää ja onhan se syksyllä sitten valmiina odottamassa. Päättömiä kuvia tällä kertaa: vaikka tukka on hyvin, ilme ei;-/

Pirtti-neule

Malli: oma

Lanka: Pirtin Kehräämön kampavillalanka, utuinen vihreä, n. 550 g

Puikot: 3,5 mm


Joo, en ole raskaana vaikka kuvasta voisi niin päätellä - taisi Tallinnan tuliaissuklaat heti jämähtää vyötärölle ja lantiolle...


Pirtin kampalanka oli ihanaa neuloa, minkä taisin jo kertoakin jossain vaiheessa. Värinvalintakin osui nappiin, vaikka värien runsaus olikin Pirtin kehräämöllä aikamoinen: tuossa kampalangassa oli niin monta kaunista väriä .

Lanka ei tunnu ainakaan ensituntumalta kutittavalta, vaikka onkin hieman karheampaa kuin mitä yleensä kampalanka mielestäni on. Mutta onneksi en ole liian herkkäihoinen - käsivarret kyllä kestää tuota lankaa!

Minkähän takia neuleet näyttää viikattuina jotenkin paremmilta kuin suorina?:-)



Yksityiskohta alareunasta: isot palmikot alkavat jo resorivaiheessa.



Pintafiilistelyä....


Nyt puikoilla on vain se kolmiohuivi liukuvärjätystä langasta, eli äkkiä pitäisi saada jotain muutakin puikoille. Ja pääsiäisreissua varten pitää taas saada puikoille jotain helppoa + kivaa + kevyttä, mutta villasukkia en tee, en nyt kun niitä on niiiiiin paljon muutenkin;-)

9 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Nätti paita!

Myyrämuki on ostettu muistaakseni Anttilasta joskus vuonna nakki ja vasara. Meillä on noita tuon mallisia myyrämukeja neljä, kaikissa eri kuvio. Aivan mun suokkarimukit! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka kaunis neule,, aivan ihana! olet tosi taitava!

Anonyymi kirjoitti...

Upea paita!

verano kirjoitti...

Kaunis palmikkoneule!

tuijam kirjoitti...

Todella kaunis! Käytät paljon Pirtin lankoja, asutko Mikkelissä tai lähellä? Itse olen sieltä kotoisin ja siksi Pirtti on tuttu.

Tui kirjoitti...

Upea!

Pia Nore kirjoitti...

tuijam: itse asiassa olen vasta viime aikoinaalkanut käyttää Pirtin lankoja kun siellä viime kesänä ekaa kertaa pääsin käymään. Lähellä en asu, mökki kyllä on Etelä-Savossa - kunpa asuisinkin Pirtin lähellä, sen verran ihana paikka se on!!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis pusero!

Tiina kirjoitti...

Paidasta tuli tosi ihana!