torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Pikaompeluksia

Tänään tuli tehtyä pikaompeluksia, vaikka yleensä ompelemisen aloittaminen on minulla niin suuren kynnyksen takana, että se vaatii ainakin parin päivän hauduttelun ja suunnittelun (huom. ompelukone ja minä emme oikein tule toimeen keskenämme). Hämmästyin siis itsekin sitä mitä tein;-)

Kävin siis ostoksilla ja kotiintultuani kaivoin ompelukoneen esille saman tien ja "tuunasin" muutaman paidan. Kyseessä oli niin hyvä tarjous etten voinut olla hyödyntämättä sitä, eli Anttilassa oli 3 lasten bodya yhteensä 9,90 euroa, ja koska meillä ollaan jo siirtymässä bodeista paitoihin, katkaisin bodyt ja tein niistä kivoja paitoja:-)

Olen itse tyytyväinen helman siisteyteen ja omaan ideaani tietty;-) Tuolla hinnalla ei kolmea paitaa olisi saanut! En kyllä ymmärrä miksi bodeja saa halvemmalla kuin paitoja, onhan bodeissa ne napit jotka tuo lisähintaa vaatteelle!

Arvostan tosi paljon niitä jotka jaksaa ommella lasten vaatteet itse, mutta minä en vain yksinkertaisesti jaksa tehdä niin ja tiedän ettei se onnistuisikaan. Mutta aina välillä voi ommella jotain tosi helppoa, kuten tämä oli:-) Kuvasta puuttuu vielä yksi paita jonka myös katkaisin, se on naperon päällä, joten se ei päässyt kuvaan.




Ruskea Tennessee-neule ei nyt sittenkään valmistunut pääsiäiseksi, enkä viitsi raahata sitä mukaankaan, on se sen verran iso ja vaativakin juuri se loppuosan neulominen. Reissuun pitää saada joku helppo työ, eli mukaan lähtee kerä pastellia Nalle Coloria ja sukkapuikot. Tarkoitus olisi neuloa naperolle saapassukat:-)



Hyvää Pääsiäistä kaikille!!



8 kommenttia:

Arteeni kirjoitti...

Hyvin tuunattu! Hienoja paitoja!

Hyvää pääsiäistä sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pääsiäitä sinullekin:)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä sinullekin:)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!

Tiina kirjoitti...

Paidoista tuli hienoja! :)

Susanna kirjoitti...

Tosi kivan näköiset paidat tuli! Mä ekana katoin vaan kuvaa ja mielessäni kateellisena ajattelin että hitto se on ommellut noin siistit paidat!

Ja siitä vaatteiden itse tekemisestä, eihän sitä kannata tehdä asioita mitkä ei tunnu kivalta. Mulle toi ompelu vaan kolahti :D.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!!

Anonyymi kirjoitti...

Kätevää olisi varmasti ompelu, hyvä että joskus saat tartuttua koneeseen, itse en sitten seiskaluokan jälkeen... Kivoja paitoja. Kiitos kommentoinnistasi blogiini ja hyvää pääsiäistä!