sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Muutama valmis neule

Kirjoneulepuuskassani teki mieli kokeilla tuota jo pitkään to do-listallani ollutta ohjetta kirjoneulebaskeriin, ja tällainen siitä tuli! Päälaelle muodostuu ihana tähtikuvio, tosin se ei oikeastaan käytössä näy, lapsen pipossa tuollainen olisi vielä parempi idea, lasta kun katsotaan ylhäältä päin enemmän;-)


Kirjoneulebaskeri
Malli
: Knitty
Lanka: Novita Nalle (musta) ja Wool Neliraita (ruskea)
Puikot: 3,75 mm

Mietin ensin, että tästä ehkä ei tule tarpeeksi isoa niin että siitä tulisi baskeri, ja olin oikeassa, mutta tämä nyt olikin sellainen testiversio (tuli siitä pipo kuitenkin). Toisen version voisi kokeilla tehdä niin, että lisää yhden mallikerran leveydessä ja korkeudessakin muutamia kerroksia, tai sitten tekee kokonaan paksummalla langalla. 7 veikka voisi olla sopiva, toisaalta päänympärys on sopiva eli reuna saisi olla juuri tuo Nallen paksuisella langalla neulottu 96 silmukkaa.

Mutta joka tapauksessa kuvio on tosi kaunis ja Neliraidan värien vaihto sopii tuohon hyvin. Tajusin vaan että noissa Novitan raitalangoissa ei tällä hetkellä ole mitään Nallen paksuista, kaikki raitalangat on 7 veikkaa - mikä on mielestäni pienoinen puute!


Napero tarvitsi myös koville pakkasille villaisen kaulurin (tosin pakkaset loppuivat heti kun sain kaulurin valmiiksi...), teki mieli kokeilla valmista, jo monessa blogissa hyväksi havaittua mallia:

Esikko-kauluri
Malli
: Ullasta
Lanka: Sandnes Lanett, oranssi
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Tämä tosiaan on loistava malli! Sovelsin vähän silmukkamäärää eli loin 108 silmukkaa ja tein 20, 2 n-resoria sekä tein silmukoiden lisäykset oman mielen mukaan mutta samaan tahtiin kuin ohjeessa...



Peruslapaset
Malli: perusperus
Lanka: Nalle Colori
Puikot: 3 mm
Muuta: Tylsää miten Colorin värit muodostuvat noin vaikka silmukkamäärä on sama molemmissa lapasissa! Onneksi se ei näissä haittaa, kun pidän näitä aina toisten lapasten alla!Nämä tuli ihan omaan käyttöön eli toisten lapasten alle. Olen sen verran palelevainen, että yhdet lapaset ei riitä jos on vähänkin pakkasta.

Samalla tein mielenkiintoisia havaintoja silmukkamääristä: näissä lapasissa riitti 4 x 12 silmukkaa, kun kirjoneuleessa samankokoiset lapaset vaatii 4 x 14 silmukkaa! Se on aika suuri ero, kun neuloin samoilla puikoilla ja samaa Nalle-lankaa. Kerrosmäärissä ei ollut oikeastaan eroja, eli silmukan korkeuteen ei kirjoneule vaikuta, mutta leveyteen kyllä! Itse ainakin hämmästyin moisesta ilmiöstä! Tiedän kyllä, että kirjoneule kiristää neulosta, mutten tajunnut että ihan noin paljon!!

Nyt työn alla on vielä pari keskeneräistä juttua ja sitten pääsen kokeilemaan BSJ:n ohjetta:-)

5 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Kaunis Baskeri.

Joskus luin noista colori värjätyistä, että pitäisi neuloa aina kahdelta kerältä, kaksi kerrosta ja kaksi kerrosta raidoitaen, niin silloin ei tapahdu noita lätäköitymisiä. En ole koskaan kokeillut, kun melkein käytän coloriakin vaan kirjoneuleissa.

Flikka kirjoitti...

Baskeri on tosiaan hieno, tykkään siitä tähtikuviosta. Sain just valmiiksi elämäni ensimmäiset kirjoneulelapaset (Tsahkal -malli), ja ihmettelin myös alussa, että tuleepa siihen paljon silmukoita verrattuna siihen mitä yleensä olen lapasiin laittanut. Mutta tajusin syyn siihen sitten kun kirjoneule alkoi.

Anonyymi kirjoitti...

Nättejä kaikki! Kiitos kivasta blogista! Ja kiitos hyvistä ohjeista. Sain suurta apua Fritidsgarnista huovutettujen lapasten tekoon sinulta. Ja Laura-lettipipo valmistui eilen. Siitä kuvia blogissani myöhemmin tällä viikolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja neuleita kaikki, erityisesti tykkäsin baskerista. :) Eikös kohta ole tullut 200 000 kävijää täyteen, ellen ihan ymmärrä väärin? Onnea suuren kävijämäärän johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

tosi hieno baskeri, ja musta toi oikeanpuoleinen lapanen on aika vinkeen näkönen, kun kuvio on tommonen siksak... harmi sinänsä ettei samanlaista kuviota tullut toiseenkin lapaseen. Jos positiivisesti miettii, on ainakin uniikit lapaset.. =)