perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Runebergin torttujen aika

Olen jo useana vuonna käyttänyt aina joulusta jääneet joulupiparit Runebergin torttujen tekoon, ja hyvin olen saanut piparit sillä tavalla kulutettua. Sain jokunen vuosi sitten tosi hyvän reseptin torttuihin ja sen jälkeen ei ole yhtään tehnyt mieli ostaa niitä valmiina!! Nyt oli taas Runebergien aika:



Nämä on oikeastaan liian hyviä...;-) Tänä vuonna piti jopa ostaa kaupan valmiita siirappipipareita joita sai sitten jauhaa näihin, niin ihanilta nämä maistuvat - ja reseptikin on helppo! Ja pakkohan se on muillekin jakaa:

Runebergin tortut

150 g margariinia tai voita
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
1,75 dl vehnäjauhoja (voi korvata: 1,25 dl vehnäjauhoja ja 0,5 dl pähkinärouhetta)
1,5 dl piparimurskaa/jauhetta (jauha niin karkeaksi kuin tykkäät)
1 dl mantelijauhoa (valmista tai jauha itse)
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl ruokakermaa

1. Vaahdota margariini ja sokeri (vispilällä, ei tarvitse koneella).
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
3. Lisää munat yksitellen sokeri-rasvaseokseen.
4. Lisää kuiva-aineseos ja lisää lopuksi kerma.

Annostele muffinsivuokiin leivinpaperin päälle (taikina on aika kiinteää) ja paista 200 C:ssa n. 10-15 min.

Jäähtyneenä koristele vadelmahillolla ja pursota tomusokerikuorrutusta (valmista tuubista tai vettä + tomusokeria)
Resepti on Pellervo-lehdestä, siinä lehdessä olen huomannut olevan muutenkin todella suussa sulavien herkkujen reseptejä:-)
Tällaisia kädentaitoja siis tällä kertaa!
Hamsterikuu on täyttä vauhtia jo menossa enkä ole saanut yhtään työtä vielä valmiiksi! Kurinalaisesti haluan palmikkotakkini ensin valmiiksi, jotta voin sitten nauttia hamsteritöistä. Ne tulee kuitenkin olemaan aika pieniä ja nopeatöisiä, niin että kyllä tässä ehtii. Ja tavoitehan kuitenkin on se, ettei osta uutta lankaa:-)
Suunnitelmissa olisi neuloa ainakin nämä:
- itselle ohuet lapaset toisten alla pidettäviksi
- naperolle pipo Isoveli-langasta, kirjoneule mahdollisesti
- naperolle uusia villasukkia, kun kaikki on jääneet pieniksi
- itselle joku ulkoilutakkiin sopiva pipo
- miehelle pipo, on ihan toivonut uutta pipoa (neulojan miehellä ei ole kuin yksi pipo!!)
Tämmöistä tänään, ulkoilkaahan kovasti ja nauttikaa talvesta!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

argh...pakko alkaa leipomaan Runebergin torttuja...arghhh..

Anonyymi kirjoitti...

Tein tällä ohjeella Runebergin torttuja eilen ja hyviä tuli! Tätä ohjetta tulee käytettyä varmasti uudelleen! Käyn muuten usein lueskelemassa kivaa blogiasi :)

Pia Nore kirjoitti...

tiina: Kiva että maistui:-) Minulla on jo 4. satsi tänä talvena menossa, pitää ihan hillitä ettei noita tulisi liian usein leivottua...;-)

Kaisa kirjoitti...

Kiitos reseptistä! Leivoin äsken yhden satsin ja tuli todella hyviä.