perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Joulukaktus kukkii

Onpas tullut paljon osallistujia arvontaan, en olisi uskonut että ihan noin paljon!!:-) Ja vielä on aikaa osallistua, sillä jos entisenlainen lukijatahti (600 lukijaa viikossa) säilyy, aikaa on vielä viikon verran, eli kyllä kaikki ehtii mukaan, olin ajoissa liikkeellä;-)

Joulukaktukseni on nyt täydessä kukassaan, kukat tulivat siis kuitenkin hieman liian aikaisin kun jouluun on vielä aikaa... Mutta ihana se joka tapauksessa on:


Olen huomannut, että Ruskasormikkaitani on neulottu ahkerasti eri puolilla neuleblogeja, ja teki ihan mieli kerätä niitä tähän muidenkin iloksi:
Manteli, Johanna, Villikani, Lankavuoren Minna, Neuleunelmia, Sanna, Villasukka ja Taija on ainakin neuloneet ruskasormikkaat ja Johanna vielä toisetkin ja ehkä niitä on enemmänkin niin etten nyt vaan muista:-) Ja käsineiden ohjehan löytyy täältä. Omat käsineeni on myös olleet kovassa käytössä, harmi vaan että ihan talvella ne ei riitä kun olen niin palelevakätinen;-(

Urban Aran
Urbanini neulomisessa on tullut jo niin paljon vastoinkäymisiä että on oikeasti ihan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea ehdinkään sitä neuloessa tehdä väärin!:-/ Aluksihan en muistanut missä kohtaa olin ja olin vielä väärällä puolella, kun selvisi missä olin... No, nyt huomasin että olin pudottanut yhden silmukan niin etten ollut sitä ollenkaan havainnut, tiedän kyllä että se johtui siitä että neuloin palmikot ilman palmikkopuikkoa - siinä on hienoinen silmukoiden putoamisvaara! Sain silmukan poimittua. Ja vuorossa olikin toinen virhe: olin tehnyt palmikosiirrot lantion kohdassa väärään kohtaan ja yhtäkkiä huomasin että siinä oli kunnon pullapitkopalmikkoa eikä sellaista mitä piti! Ja ei kun purkaamaan! Tässä mallissa ei ole ollenkaan turhamaista katsoa joka kerroksen jälkeen mitä on tullut tehtyä, silloin huomaa ainakin ajoissa virheet!! Välillä kun on oikein ihana malli, sitä tulee tehtyä liiankin kanssa niin ettei neulominen paljon etene, mutta tässä mallissa se on oikeasti ihan aiheellista, ainakin minulla!
Tarkkana tuon kanssa pitää aivan selvästi olla, ei voi edes blogeja lukea samalla;-)

Ai niin, huiviohje on työn alla ja laitan sen heti kun ehdin:-)

4 kommenttia:

PirpananNeuleet kirjoitti...

Teetkö oikein paitaa vai takkia? Koitan ensin kokeilla siis tehdä miehelle moisen takkina, jahka sinne asti pääsen :)

Pia Nore kirjoitti...

Itse asiassa en ole vielä päättänyt tuleeko Urbanista takki vai pusero! Takakappaleesta kun aloitin, niin voin päättää sen vasta kun takakappale on valmis:-)

Taija K kirjoitti...

Ruskakäsineet ovat olleet päivittäin käytössä valmistumisestaan lähtien. Nyt ne palvelevat lapasten alla, pelkästään tosiaan eivät enää riitä. Mutta ovat alpakkaisina niin hyvän tuntuiset, että en halua olla pitämättä niitä ;o)
Täytyy myöhemmin tehdä toisetkin. Kiitos siis ohjeesta vielä kerran ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen tehnyt ruskasormikkaat, jotka ovat elämäni ensimmäiset tekemäni sormikkaat. Täytyy tehdä toiset samanlaiset keväällä. Kiitos ohjeestasi! Kuvan voit nähdä http://onni71nen.vuodatus.net/

Tein ne nagano langasta, joka on oikein hyvä ja napakka tuohon.

Odotan goottiholvihuiviasi innolla.
Johanna P