maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Takaisin kaupunkiin

Paluu kaupunkiin ottaa aina oman aikansa, siis muutenkin kuin konkreettisesti - tuntuu aina että pää jotenkin jää maaseuturytmiin, siellä kun on niin erilainen elämäntyyli ja vauhti ja myös tekemiset! No, neulominen kyllä jatkui sielläkin, mutta muuten se on sellaista grillaamista, heinätöitä, aurinkovoiteen jatkuvaa levitystä, keinussa lojumista, jäätelöauton odotusta, kirpparikierroksia, lankojen värjäystä ja muuta mukavaa:-)

Mutta tässä ensimmäinen valmistunut neule:



Rose-of-Sharon
Malli: Magknitsistä
Lanka: Novita Jasmin
Puikot: 4 mm
Muuta: tuolla M-koon silmukkamäärällä tuli Jasminilla aikuisen kokoinen hattu, tosin tämä oli tilaustyö eli ei jää minun käyttööni. Kiva malli ja kiva lopputulos!


Tein toisenkin hatun aikani kuluksi, Ullan ohjeella Ragdoll-hatun. Tosin käsialani taitaa olla aika paljon väljempi, sillä tuolla ohjeen silmukkamäärällä tuli minulle sopiva hattu;-) Hattu tosin jäi kuvaamatta kun se lähti jo uudelle omistajalleen, mutta ihana siitä tuli ja voisin tehdä samalla ohjeella toisenkin!

Neulomisen ohella tuli tarkkailtua luontoakin ja kameran kanssakin:

En ole mikään perhoskuvaaja (tosi vaikeaa!!), mutta nämä sain kuvattua! Vasemman puoleisen oletan olevan pihlajaperhosen ja oikealla on ritariperhonen, tosin sen oikea alasiipi oli vaurioutunut. Harmi, sillä siitä olisi saanut helpostikin hyviä kuvia kun se niin rauhallisen oloisena nautti sireenin kukista:-)

Myös kurkipariskunnan sain kuvattua (toinen kurki näkyy ihan oikealla kaula kenossa):

Mutta sitten lankojen värjäysasioihin - tässä yhden päivän saalis:


Kyseessä on pelkästään Kool-aid-värjäilyjä, joita opetin sekä äidilleni että naapurin tädille, tykkäsivät kovasti! Itsekin tein yhden kivan oivalluksen: pastellivärinen Nalle Colori tulee ihanan väriseksi Kool-väreillä!! Ja nyt sitä ei saa mistään enää!!!:-( Eli siksi huutelenkin Colorin perään: jos jollain löytyy kotoa ko. lankaa, olisin valmis ostamaan!!



Tässä sitten vähän hillitympiä värejä, eli kasviväreillä värjättyjä lankoja:


Värit vasemmalta oikealle:

- aiemmin värjätty kaarnalla haaleaksi beigeksi, nyt värjätty voikukalla + kuparilla

- 2 vyyhtiä: 7 veikka + voikukka + kupari

- beige Florica + ahdekaunokki + kupari

- 7 veikka + ahdekaunokki +kupari

- vaalea siniharmaa 7 veikka + ahdekaunokki + rauta (tuli kiva murrettu, petroolinsinistä muistuttava väri)

- 3 vyyhtiä 7 veikka + ahdekaunokki + rauta


Sen huomasin, että jos voikukkia ei ollut kovin paljoa, lopputulos on kuparin kanssa aika sama kuin ahdekaunokin kanssa. Mutta jos voikukkia on paljon, väri on tummempi. En kuvaillut nyt niin paljon lankoja värjätessä, mutta kunhan kerin ne, voin laittaa kuvia tarkemmin. Noista kuvista ei kovin hyvin näy värierot. Mutta ihanaa värjäys oli taas kerran!!! Ja nyt täällä kotona kiehuu kattilassa annos lupiininkukkia, ja mökillä odottaa pari kattilallista koivun voimakkaan punaruskeaa kaarnaa! Kokeilut siis jatkuvat:-)


Ja lopuksi tässä yksi valmistunut UFO:ni:

Bean Style Bear

Malli: täältä

Lanka: ruskea 7 veikka

Puikot: 3 mm jotta tuli tiivis neulos



4 kommenttia:

Pikkumyy kirjoitti...

Vau. Kauniita värejä. onnittelut fufosta!

satumh kirjoitti...

oletpas tosiaan urakoinut värjäysten kanssa! :) ja ihana bean-teddykin on valmistunut. :)

Anonyymi kirjoitti...

Löytyy 3 kokonaista kerää tuota Nalle coloria. Laitatko postia inkku5atyahoo.co.uk

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä missäpäin Suomea asustat, mutta muistelisin nähneeni tuota pastellista Nalle coloria Kuopiossa Maximakasiinissa jokunen viikko sitten.

Ihania värjäyksiä olet tehnyt! Ja ihana nalle :)

terv. Merja