maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Pitsihuivi versio 1

Sain viikonloppuna ideoitua ja neulottua hyväntekeväisyyshuivin valmiiksi ja siitä tuli ihan siedettävä, vaikkakaan en ole ihan tyytyväinen siihen.

Pari pikku juttua aion versio 2: ssa tehdä toisin ja sitten voisin vaikka kirjoittaa ohjeen muillekin, jos halukkuutta ilmenee? Nuo reunan goottiholvit aion erottaa nurjalla silmukkarivillä toisistaan ja langankiertolinjoihinkin teen pikku muutoksen. Joka tapauksessa oli kiva taas ideoida uusi huivi, se virkistää aina:-)

Tämä Marimba on muuten ihanaa lankaa pitsihuiveihin, harmi ettei sitä tai edes vastaavaa Novitalta enää löydy. Vielä minulla on sitä yhteen ruskeaan huiviin, yksihän on jo aiemmin tehty. Ja sitten vielä mustaan huiviin on yksi kerä Marimbaa.


Pitsihuivi

Malli: oma
Lanka: Novita Marimba, ruskea
Puikot: 4 mm

Olen myös ahkeroinut yhden suht vanhan keskeneräisen neuleen kimpussa, mutta kaulus meni nyt uusiksi. Ei tullut hyvä, joten yritän tehdä jotain muuta sille kaulukselle...



Ai niin, kyllähän minä askartelinkin viikonloppuna! Tein messuohjeiden mukaan tällaisen helmistä tehdyn pallon ikkunaa koristamaan, ja yllätyin miten kiva siitä tuli:-)

18 kommenttia:

PirpananNeuleet kirjoitti...

Kivannäköinen huivi :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi! Näyttää vähän lohikäärmeen selältä :)

Pikkumyy kirjoitti...

Todella kaunis huivi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi. Ohje olisi ihan mukava.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis on koristepallo ja kaunis huivi! Tosiaan lanka näyttää ihanan läpikuultavalta. Mihin ne kaikki hyvät vanhat aina katoaakin? Tee ihmeessä huivista ohje - huiviohjeitahan ei koskaan voi olla liikaa ; )

Pami kirjoitti...

Huivi on kaunis!

Ja tuo helmipallo on kiva!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on aina yhtä upeita aikaansaannoksia kun tänne poikkeaa :) Hieno huivi!

hanna_h kirjoitti...

Ohje! Ehdottomasti, jooko? :) Ihana huivi. Olenkin haeskellut uusia huiviohjeita viimeaikoina, mutta mikään ei oikein ole iskenyt. Tämä iski. Hyvännäköinen etenkin tuo reunus.

Marja Kyy kirjoitti...

Hienostunut kirkkohuivi! Minäkin halajaisin ohjetta.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi, minkä kokoinen tulee yhdestä marimba kerästä noin?

Talsu kirjoitti...

Hieno huivi! Varmasti pääsee minunkin to-do-listalleni, jos ohjeen kirjoitat :)

Kati E kirjoitti...

Juu, ohje kiitos!

RiikkaS kirjoitti...

oi, minnuu kiinnostaisi puolestaan tuon pallon ohje... joskin huivikin on kaunis :)

Jos noita palloja tekisi monta niin saisi aika kivoja kuusenkoristeita.

--jonna kirjoitti...

Paljonko lankaa meni tähän kauniiseen huiviin?

Pia Nore kirjoitti...

isosisko: lankaa kului noin 90 g, eli aika vähän!

Wannabe Martha Stewart kirjoitti...

Kauniin langan olet urbaniisi löytänyt, odotan innolla miltä se näyttää valmiina. Metsästän itse täällä Yhdysvalloissa epätoivoisesti sitä Patoonsin mallilehteä missä urban on, kun siinä on lisäksi niin kaunis hupparivillatakki joka sopisi teinityttärelle. No, kyllä se varmaan vielä löytyy :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upea huivi! Ohjeelle olisi kyllä käyttöä.

satumh kirjoitti...

kaunis huivi ja ihana tuo helmipallo! oon tehny samantapaisia palloja kans paperinarusta yhellä kurssilla. :) aikamoista sotkemista oli mut niistä tuli kivoja. :)