tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Villahousut puikoilla ja puikkoteline

Tulipa teiltä paljon ehdotuksia villahousujen värityksestä, kiitos niistä! Auttoi huomattavasti, sillä olin itsekin ehkä hieman enemmän sen värikkäämmän version kannalla ja kun niin moni kannatti sitä, värikkäämmät langat sitten pääsivät puikoille:-)

Alussa näytti tältä:


Ja nyt olen jo tässä vaiheessa:


Jälkimmäinen kuva vaatii hieman selityksiä... Eli ohjeen mukaan villahousuihin tehdään takaosaan korotus jotta housut istuvat hyvin. Unohdin tehdä korotuksen ihan siinä vaiheessa enkä viitsinyt purkaakaan ja olin jo aloittanut raidoituksen:-/ Eli siksi tuossa vasemmalla puolella on paljon leveämpi keltainen raita (siinä on siis housujen takaosa, housut neulotaan pyörönä ylhäältä alas puntteihin)! En tiedä sitten tuleeko näistä villahousuista mörvelö, vai jotain muuta. Mutta joka tapauksessa tärkeintä tietty että ne lämmittää:-)

Viikonloppuna tein myös jotain sellaista mitä en ole aikoihin tehnyt - eli otin ompelukoneen esille. Minä ja ompelukone emme oikein tule toimeen keskenämme ja ihan harmittaa, sillä ainakin lasten vaatteita ommellen voisi ihan oikeasti säästää! Mutta kun ei, neulominen on niiin paljon kivempaa, etten ole jaksanut panostaa ompeluun;-)

Mutta siis ompeluksiini: halusin kaikki, siis todella kaikki puikkoni samaan paikkaan, niin että ne löytyvät helposti. Ja vielä kaikki muutkin neulontatarvikkeet samaan paikkaan helposti saataville. Piirtelin ideoita ja hahmottelin mitä haluan ja miten paljon säilytystilaa tarvitaan. Ja lopulta ompelukoneen kanssa aikani hurjastellessa, syntyi tämä:



Se on ripustettu "harrastuskaappini" sisäpuolelle oveen ja se tosiaan on niin suuri että se täyttää lähes koko oven. Yläosassa on tila pitkille puikoille (joista aika suuri osa on käytössä eli ei tuossa vapaana) ja niiden alla sukkapuikot, sen alla erilaisia pikkutaskuja virkkuukoukuille, kerroslaskureille, puikkomittarille ym ym. Ja lopuksi alaosassa roikkuvat kaikki pyöröpuikot. Ne on suunnilleen kokojärjestyksessä, mutta tarkoitus olisi vielä kangastussilla laittaa kokomerkinnät, jotta oikea puikko löytyy helposti. Näinkin kyllä on toiminut sillä puikkomittari on heti pyöröpuikkojen yläpuolella eli pyöröpuikkoa pois telineestä ottamatta voin mitata puikon paksuuden :-) Kätevää!

Ainakaan tähän mennessä en ole huomannut puutteita tuossa - paitsi ehkä yksi: sukkapuikkoja on niin paljon, että ne ei ihan mahdu niin kuin kuvittelin, mutta se ei oikeastaan ole haitannut:-) Sukkapuikkoja on niin paljon että ne myös aiheuttaa että pussiin muodostuu kaventuma oikeaan sivuun - kangas on siis suora vaikka näyttää vinolta oikeassa reunassa...

Tässä lähikuvaa yläosasta:



Pieni hauska juttu vielä tuossa ilmeni kun pussi oli käytössä: aina kun avaan kaappini oven, pyöröpuikot kilisevät aivan ihanasti!! Kuin jäähileet rannassa tai jotain vastaavaa. Olenkin käynyt viime päivinä harrastuskaapillani useammin kuin tavallisesti, kilinä on niin kaunista:-) Hassuja me neulojat:-)

P.S. Arvontavoitto on tänään lähetetty 10 000. kävijälle:-)

7 kommenttia:

Pirkko kirjoitti...

Hieno systeemi! Neulomistapaamisissa on mietitty, millä tavalla puikot saisi järjestykseen. Tässä ratkaisu. Kiitos siitä :)

joko kirjoitti...

noinhan noista villahousuista tulee persoonallisen näköiset! ei kannatakaan purkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva säilytystapa puikoillesi!!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno pussi! paljonkos tuota kangasta meni? Kun itse ajattelin kohta tehdä puikkopussin, ja tuo on just hyvä idea! :9

Pia Nore kirjoitti...

pohjis: en osaa tarkkaan sanoa paljonko kangasta meni... löysin vain palan (no aika ison sellaisen)kangasta joka sopi tuohon. Mutta riippuu tietty ovenkin koosta, minä tein niin ison kuin oveen mahtui;-) Pohjakangas on kaksinkertainen kangas, pussi on 120 cm x 40 cm ja sitten nuo taskut jotka on vain reunat käännetty ja kiinnitetty alustaan.

pinkkitoukka kirjoitti...

Toi on ihan sikamagee, ovikin näyttikin ihan mun kaapinovelta ( tosin mun tavarat pursuilee ulos.. ;D) Täytyy heti tehdä kans. :D

Pia Nore kirjoitti...

pinkkitoukka: no pitihän sitä vähän siistiä kaapin sisäpuolta ennen kuvanottoa... ;-))))