maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Viikonloppuneulontaa

Viikonlopun aikana ei oikein neuleet edenneet. Tai niissä ei ole oikein mitään esiteltävää... Tein SNY:lleni hys hys-neuletta, josta en hiiskahda yhtään tämän enempää kuin että se on puikoilla;-) Kivoja kyllä nämä SNY-jutut, paitsi harmittaa kun niistä ei voi kertoa sen enempää, vielä:-)

Lisäksi neuloin ruskeaa palmikkoneulettani, josta tykkään aina vaan enemmän! Olen myös tyytyväinen lankavalintaani, sillä Nalle tuntuu laadukkaalta (vaikka jotkut ehkä Novitan lankoja mollaakin). Nallen uusi ruskea sävy tuo lisäksi mieleeni Fazerin sinisen ja suklaanhimo vain kasvaa neuloessa. Kumma juttu kun en edes tykkää Fazerin sinisestä!



Olen viikonlopun aikana myös sovitellut syyshuiviani moneen kertaan, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Se tuntuu niin ihanalta käytössä! Huivi on myös sen verran pieni (ja ohut) että se menee syystakin kanssa myös ihan kaulalle solmittuna. Niin, olisin kyllä kuvannut sen kaulalle solmittuna takin kera, jos olisin jo hankkinut uuden syystakkini, mutta se on vielä ostettavien listalla... Mene nyt sitten naperon kanssa takkiostoksille - pitäisi saada ihan oma shoppailupäivä, jotta voisi saada aikaan järkeviä vaatehankintoja;-)

"Mukavia" askareita naperon kanssa on myös lankavyyhtien keriminen kerille. Voi että mikä niissä langoissa voikin olla niin kiinnostavaa! Meninpä minne tahansa "karkuun", niin napero seuraa perässä ja tahtoo hypistellä lankaa... Ei mitään ihan helppoa puuhaa, etenkään kun vyyhtini ei olleet mitään ihan siisteimpiä, aina niihin värjätessä syntyy jotain ihme solmuja! Mutta nyt on kool-lankani kerillä ja odottavat inspistä (todennäköisesti sukat itselleni).

5 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

jos sulla on vaunut, niin kokeilepa vyyhtiä siinä vaunun aisan päällä. Ei vauveli pääse niin helposti käsiksi. Meillä oli jossain vaiheessa erittäin pop se, että musut istui tuplavaunuissa ja mä kertoilin niille juttuja samalla kun kerin. Valjaat vaan kiinni niin eivät ylety sörkkimään :D:D

sanna kirjoitti...

Nyt vasta sujun kommentoimaan juttuasi suosikkineuleestasi. Sen verran ihana tuo tarina joka siihen liittyy, että oli pakko kommentoida. Ehdottomasti paras kuulemani perustelu suosikkineuleelle! :) Malli on kaunis. Suunnittelin sen neulomista joskus, mutta kun tuo lanka tosiaan on niin lämmintä, niin se jotenki jäi... Mutta ulkoiluneuleeksi varmasti ihana. Pitänee harkita uudelleen:)

Pia Nore kirjoitti...

susanna: hyvä idea ja tuon olen muistaakseni joskus aiemminkin kuullut. Nämä vyyhdit oli vaan liian lyhyet Brion aisaan;-) Mutta nyt on vyyhditty ja toisen kerran jos vyyhdin itse niin teen pidempiä vyyhtejä;-)

sanna: kiitos palautteesta:-)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon olikin päässyt päivityksiä jäämään minulta väliin. Viikonloppu oli yhtä hulinaa. Ihania koolailukuvia. Huivi näyttää kauniilta,

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia...moni on sanonut tuosta kotiväki-neuleesta ettei oikeen ole jaksanut alkua pidemmälle tms...ja mun mielestä sitä o tosi kiva tehdä..heh..ainakin vielä tässä vaiheessa=)
On kyllä niin syksyn värinenkin tuo sun huivi..ihana=D