maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Neulomisvauhti lähes maksimissaan

Tänä aamuna sain ihailla keittiön ikkunasta näin ihanaa auringonnousua, kaunista!



Mutta se mistä otsikko kertoo, on tässä:


Ahkeroin pinkkiä boleroa viikonloppuna niin paljon että sain sen valmiiksi asti! Tosin tuskastuin jostain syystä tällä kertaa saumojen ompeluun niin paljon, että seuraava bolero tulee mahdollisimman vähillä saumoilla! Ainahan saumojen ompelu on tylsää, mutta nyt se oli erityisen tylsää!:-/ Mutta tylsyydestä huolimatta, bolerosta tuli kiva, olen tyytyväinen ja toivottavasti saajakin, tämähän siis oli niitä tilaustöitä:-)

Pinkki Bolero

Malli: SK 5/2006, koko 130 cm, muunneltu niin että on kokonaan tuota täplämäistä neulosta, silmukkamäärät pidin samana kuin ohjeessa muuten. Myös resorit on hieman muunneltu, ihan siksi että tajusin ohjeen vasta kun olin neulonut resorit. Mutta hyvä noinkin tuli:-)

Lanka:Novita Nalle, vaaleanpunainen, 300 g (jonkun verran jäi, mutta 2 kerää piti ostaa)

Puikot: 3,5 mm

Sopiva nappikin löytyi omasta nappivarastosta, kerrankin ei tarvinnut lähteä nappikauppaan!


Ja seuraava bolero on jo näin pitkällä!! Valmiina on siis takakappale, etukappaleet ja hihat on pyöriön alkamisvaiheessa. Taka- ja etukappaleet on nyt neulottu yhtenä kappaleena ja kainaloiden kohdalla vain jaettu osiin, samoin hihat on neulottu pyörönä kainaloihin saakka.

Ihmettelin ihan tänä aamuna, että miten tuo toinen bolerokin on jo kohta valmis. No, otin viikonloppuna todella oikeasti neulomisvauhdin täysille, sillä otin omaksi aikarajaksi lokakuun lopun noille tilaustöille. Ehkä se vähän menee yli kun se pienempi bolero on vielä tekemättä, mutta kuitenkin vielä jää tarpeeksi aikaa joululahjaneulomuksille. Parempi kuitenkin liian tiukka aikataulu, etenkin jos se on itse määritelty;-)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä on sievä bolero!

Anonyymi kirjoitti...

Todella söpö! :)

satumh kirjoitti...

Siis W-A-U mikä aurinkokuva! Ooh. Ja bolerosta tuli tosi nätti. Kyllä saajan kelpaa. :)