perjantaina, lokakuuta 12, 2007

Viikonloppusuunnitelmia

Boleron osaset tulivat kovan ahkeroinnin seurauksena valmiiksi, tuossa kuvassa ne näyttävät kyllä vähän epätasaisilta, täytyy vielä vähän niitä höyrytellä ja sitten on ompelun vuoro (miksi sen pitääkin aina olla niin epämukavaa??!!) Ja lopuksi sitten etukaitaleiden neulominen, se onkin sitten ihan mukava osuus, ainakin luulisin niin:-)


Tänään olisi taas tarkoitus lähteä vähän maalle, värjäilemään ja tekemään/keräämään pajua/neuvomaan muitakin pajunpunonnassa! Hassua että pääsee jo parin kurssikerran jälkeen muita neuvomaan, mutta pajunpunonta taitaa olla sellaista että aika monet haluaisivat sitä ainakin kokeilla, sillä saa pihalle niin kivoja juttuja aika helpostikin! Viimeksi kursilla tein pajufon, eli veneen muotoisen tarjouluvadiksi sopivan "hökötyksen". Se vaan ei tullut ihan valmiiksi kun käyttämäni materiaali loppui kesken (korallikanukka), enkä halunnut jatkaa tavallisella pajulla, kun se olisi ollut niin erinäköistä ja -väristä.

Väripataan pääsee seitikkien lisäksi myös krappia ja sinipuuta, joita tilasin Tetri Designista. Ostin myös morsinkoa, mutta kaimani ohjeiden mukaan en taida vielä uskaltaa sitä kokeilla, morsinko-värjäys kun tuntui aika monimutkaiselta ja minulla on muutenkin nuo värjäykset olleet sellaista sinne päin-touhua;-)

Mutta toivottelen jo kaikille aurinkoista viikonloppua, nyt voi jo laittaa pipotkin päähän, on niin kivan kirpakka syyssää:-)!


1 kommentti:

Pikkumyy kirjoitti...

Hyvää värjäily ja käsityö viikonloppua!