perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Esittelyssä keskeneräinen lopineule

Kai sitä pitäisi jotain keskeneräisiäkin joululahjoja näyttää, kun en nyt taida muita neuloakaan... haaveilen kyllä jo aloittavani itselleni jonkun neuleen, toivottavasti jo ennen joulua:-)



Tässä on tuleva Lopineule mittauksessa, eli otan mallia mieheni vanhasta neuleesta, niin tulee ainakin sopiva. En jaksanut etsiä tuohon Lopiin mitään valmista ohjetta kun mielessä kuitenkin oli jonkinsorttinen idea, jonka halusin toteuttaa. Eli korinpohjaneulosta eikä mitään sen kummempia krumeluureja. Ja tietty korkea kaulus!

Jännä, että tätä neuloessa ensin tuntui alussa että tää on ihana neuloa ja tykkäsin kovasti, sitten tuli totaalinen tympääntyminen ja neuloin kuin pakkopullaa. Nyt kun kappaleet alkavat jo hahmottua, olen alkanut tykästä tästä taass. Tästähän ehkä tuleekin pusero, vaikka monta kertaa on tuntunut että tämä ei etene ollenkaan. Toisaalta tylsää neulottavaa, mutta silti pitää aina nurjalla puolella laskea 5 oikein, 5 nurin ja tarkkailla milloin vaihtuu toisinpäin... Tätä voisi neuloa telkkaria katsellessa, mutta kun ei sitten taas voikaan kun kyseessä on joululahjaneule:-/ Mutta aika pitkällä jo ollaan, enää vähän etukappaletta ja sitten pääsen hihojen kimppuun!

Sitten ihan muuta asiaa: sain muutaman Mariskoolin lisää - olen nimittäin niitä keräillyt:-)
Jokohan alkaisi riittää (en ole vielä purkanut niitä pakkauksista, kun ovat ihan nättejä kaapissa näinkin):



Tässä on siis yhteensä 6 Mariskoolia: joulunpunainen, joulunvihreä, ja 4 kirkasta:-)

Uudet neulelehdet myös kotiutuivat tännekin, eli uusi (no ei enää niin uusi...) Moda, SK ja Interweave Knits. Viimeksi mainittu oli paras, vaikkei siinäkään mitään ihan heti-pakko-neuletta tullutkaan vastaan. Modassa oli kiva naperon hattumalli, ihmettelin vaan että miten Sisun neuletiheys on 27 s, olen aina ajatellut että Sisun voi korvata Nalle-langalla:-/ Pitää siis käydä ostamassa Sisua, tai sitten tehdä Nallella pienemmällä ohjeella.



Tää on jotenkin tosi söpö, ja varmaan ihan käytännöllinenkin kun korvat on hyvin suojattu.

P.S. SNY-paketti lähti tänään postiin eli postia tulossa... jonnekin;-)

3 kommenttia:

ihanasonja kirjoitti...

Kivannäköistä ruskeaas neuletta tulossa.

Mitä sä teet noin monella mariskoolilla? Onko se vain kallis pahe?

Villapallo kirjoitti...

joo, Mariskoolien keräys on eräänlainen kallis pahe, mutta kyllä niille ihan käyttöäkin on: kirkkaat skoolit käy jälkiruokamaljoina hienommilla aterioilla (4 kpl) ja punainen ja vihreä on jouluna kivoja esim. paperillisille konvehdeille ym:-)

manteli kirjoitti...

Juu! minä ostin viisi... kaksi merensinistä sekä yksi kpl värejä vihreä, mustikka ja kirkas!

on se halpaa tämä plussailu... enkä taida raaskia yhtään antaa eteenpäinkään!